tiistai 29. lokakuuta 2019

Hyvä Dot!

Halusin vähän jännitystä elämään ja korkattiin DOTIN kanssa rallyn avoin luokka. Kyseessä oli sunnuntain HSKH:n kisat, joissa tuomarina oli Maria Riski. 



Radalla ei ollut vaikeita tehtäviä. Eniten on treenattu houkutusta, jota ei radalla ollut. Se on ehdottomasti Dotin heikoin lenkki. Ahneet koirana Dotilla on todella vaikeaa päästä yli ruokahaasteista. Toinen paljon treenin alla ollut kuvio on ollut eteentulo. Sitä Dot ei osaa kunnolla ja useampi eteentulo radalla aiheuttaa koirassa epävarmuutta. Muutenkin Dotin kanssa käytän enempi käsiapuja kuin haluaisin käyttää. Dot vaan keskittyy tehtäviin paremmin niiden kanssa. Se ottaa helposti häiriöitä ja käsiapujen kanssa saan paremmin sen huomion.

Rataantutustuminenkin on erilaista Dotin kanssa. Suorituspaikat joudun erikseen rataantutustumisessa miettimään tarkasti, sillä Dot ahdistuu, jos joutuu liian lähelle kylttiä. Se edelleen haluaa myös tsekata aina kyltin, joten nytkin annoin sen haistella lähtökyltillä ennen kuin otin koiran perusasentoon lähdössä. 

Rataa tehtiin aika kivasti 14. kyltille asti. Dot häiriintyi jostain täysympyrässä oikeaan ja uusittiin se. Edelleen koira otti häiriötä ja saatiin vielä yksi miinus siitä. Loppuradallakaan koira ei ollut ihan mukana, mutta enempi miinuksia ei saatu ja pisteitä jäI 96. Ihan kiva! Dotin kanssa kun ei tiedä mitä odottaa. Dot on kuitenkin koira, joka on kokeissa ainakin tähän mennessä osannut paremmin kuin kotona!


Tiistaina Dot kävi fyssaroitavana. Se oli parempi kuin hetkeen. Oikealla puolen oli enempi työstettävää. Koira olikin yhden rankemman viikonlopun jälkeen hieman epäpuhtaasti liikkuva. Seuraava käsittely otetaan taas kuukauden päähän.  

Kirjataan ylös myös Dotin viidennet juoksut. Edelliset oli aika likelle vuosi sitten. Dotille pointsit siitä, ettei se ole ollut yhtään niin ärsyttävä kuin aiemmin ennen juoksuja. Vaikka odotinkin juoksun alkamista aikaan perustuen, niin käytöksen perusteella en olisi uskonut niiden vielä tulevan. Ehkä Dotkin tasoittuu.

tiistai 22. lokakuuta 2019

Rinnan tokot

RINNAN tokoilut on taas viritelty tauon jälkeen käyntiin. Kesällä treenattiin enempi muita lajeja ja nyt on taas tokon vuoro <3 Tauon jälkeen toki moni asia on hävinnyt koiran muistista, mutta onneksi ihan alusta ei tartte alottaa vaan esimerkiksi kaukot on näköjään säilyneet siinä missä ne oli vielä keväälläkin. 

Koostin Rinnan EVL-kokeista, joita on kertynyt koiralle 4 kpl. Jotain suuntaa antavaa sekin on, vaikka Rinnan ongelmat on pitkälti sen mielentiloissa eikä teknisyydessä. Mielentilat voi johtua joko siitä liikkeestä tai ihan jostain muusta. Kuitenkin selviä puutteita on.




Rinnalle ongelmallisimmat liikkeet on korkean vireen liikkeet eli ne, joissa saa juosta päättömästi. Ohjatussa ja kiertonoudossa ongelma liittyy selkeästi kapuloihin. Ohjatussa koira jää kiinni vietyihin kapuloihin. Se ei kuuntele joko suuntaa tai sitten sivuuttaa merkin kokonaan. Merkin arvoa on nostettu ja kuuntelutreeniä lisätty. Kiertonoudossa ongelma on korkeassa vauhdissa kapulan nostaminen. Sen jälkeen ei vain yksinkertaisesti taivu enää hyppäämään ja koira tulee hypyn ohitse. Tähän on otettu avuksi toki liikkeen paloittelu. Lisäksi koiran pysäytys lähemmäs kapuloita auttaa vähentämään vauhtia, millä koira tulee kapuloille. Rinnan ymmärrystä liikettä kohtaan on myös lisätty kuuntelutreenillä. 

Ruudussa on sattunut ja tapahtunut vähän joka kohdassa. Ympyrään osuminen on välillä vaatinut korjausta. Ympyrässä seistessää koira kerää aikamoiset kierrokset ruutukäskyä odottaessaan. Se haukahtaa lähtiessä ja kertaalleen se on lähtenyt aivan päin vastaiseen suuntaan. Rinnan ollessa kierroksilla se ei välttämättä kuuntele, mitä siltä oikeasti halutaan. Olen joutunut kertaalleen korjaamaan koiraa parempaan ruutukohtaan. Ongelmallista on myös maahanmeno yhdellä käskyllä ruudussa. Rinna on niin tiloissa, ettei se kykene. Näitä oletuksia siitä pitää jatkuvasti purkaa ja saada koiraa paremmalle kuulolle

Noususuunnassa on zeta ja kaukot. Viimeisimmässä kokeessa onnistuin blokkaamaan koiran koomatilan seuruuttamalla koira lähtökartion viereen eikä koira koomaantunut koko kaavion aikana. Tätä pitää vahvistaa. Kaukoissa vihdoin ja viimein sain oikeasti opetettua Rinnan ymmärtämään, mistä kaukoissa on kyse. Tämä näkyy hienosti numeroiden paranemisena!

Paikkikset Rinnalla on kuta kuinkin kunnossa. Istuminen onnistuu, mutta pistemenetykset tulee usein maahanmenosta. Rinna jää johonkin tilaan odottamaan luoksetuloa eikä kykene olemaan avoin käskylle maahanmenoon. Luoksetulo on liikkeenä samoin kuta kuinkin onnistuva. Se on samanlainen kuin paikkiksetkin, eli kaipaa säännöllistä treeniä pysyäkseen hyvänä. Pisteissä parantamisenkin varaa on. Tässä mielentila odottaessa on se, mihin pitäisi treeneissä kiinnittää huomiota. Koiran tulee olla skarppi, muttei liian skarppi.

Tunnari on myös liike, mihin mielentila vaikuttaa kovasti. Huono mielentila Rinna näkyy vasta palautuksessa. Kapula tippuu herkästi luovutuksessa. Pisteissä olen hyvin yllättynyt seuraamisen pisteistä. Rinnan mielentila on usein hyvin huono seuraamisessa. Se on pitkäkestoista eikä koiran kierrokset pääse purkautumaan. Tuntuu usein tosi huonolta, mutta pisteissä ei näytä niin huonolta.

Olen ilmoittanut Rinnan kokeeseen, jopa kahteen. Haluan testata koiraa kahdessa kokeessa samana päivänä. Eihän siitä välttämättä mitään iloa ole, mutta onpahan kokeiltu sekin :D

perjantai 18. lokakuuta 2019

Agia

Viime lauantaina DOT kisasi aksaa Lohjan Kirsujen kisoissa LÄGI:llä. Tarjolla oli neljä rataa, jotka kaikki tuomaroi Johanna Nyberg. Kivoja ratoja!

Ensin oli kaksi hypäriä. Ekan Dot voitti nollalla saaden toisen LUVAnsa kakkosista. Toisella radalla tehtiin HYL koiran mentyä liian monta kertaa putkeen. 


Sitten kaksi agirataa. Ekalla otin koiran liian lujasti hallintaan keinulla, jolloin koira tuli keinulta pois. Tältä radalta vitosella 3. sija. Vikalla radallakin tuli kielto, mutta päin vastoin siitä syystä, etten ohjannut kunnolla :p Tällä vitosella tuli sija 1.


Dot on siis nyt yhtä nollaa vajaa kolmosluokkalainen. Osaaminen ei kummallakaan ole tosin sillä tasolla, vaan treenien pitää olla sitä silmällä pitäviä. Agikausi onkin pyörähtänyt hyvin käyntiin. Treenit sujuu ja olen saanut jo monta ahaa-elämystä! Dotin kanssa treenataan nyt pari kertaa viikossa ohjatusti. Toisissa treeneissä keskitytään mun liikkumiseen ja toisissa koiran suullisiin vihjeisiin. Just molemmat tarpeen!

maanantai 7. lokakuuta 2019

Hakua kokeessa

Lauantaina RINNA kisasi hakua Janakkalassa Etelä-Hämeen rottweilerkerhon kokeessa. Tuomarina tottiksessa ja haussa oli Jouni Nummela. Esineet tuomaroi joku toinen. 

Kolmosen kokeet on aina tähän mennessä alkaneet maastolla. Nytkin kuvittelin niin. Noh, tottiksella aloitettiin ja koiraa ei ollut purettu tarpeeksi sitä varten!

Seuraaminen oli ekan suoran suhteen todella puutteellista.Tempojen muutoksista lähtien koira teki paremmin töitä, mutta arvosanaksi jäi puutteellinen. Istuminen oli erittäin hyvä. Pistemenetykset tietysti valmistelevasta seuruusta. Maahanmenossa maahanmeno ei toteutunut vaan koira jäi seisomaan. Lisäksi koira törmäsi luoksetulossa. Puutteellinen siitäkin. Seisomiseen annoin tuplakäskyn, vaikkei sitä olisi tarvinnut. Tässä luoksetulossa Rinna törmäsi vielä pahemmin. Tyydyttävä arvosanaksi. Tasamaanouto oli hyvän arvoinen. Luovutus oli hieman levoton. Hyppynouto oli erittäin hyvä. Pistemenetykset pureskelusta luovutuksessa. Estenoudossa palautus tapahtui hypyn kautta. Puutteellinen. 
Eteenmenossa koira ennakoi maahamenon. Uudella käskyllä jatkoi loppuun. Tyydyttävä.
Paikkis oli erinomainen. Kaiken jälkeen pisteitä tottiksesta 74.

Hakumaasto oli melko näkyvää. Keskilinja oli selkeä metsäautotie. Rinna oli menevä. Se kulki itsenäisesti enkä sitä saanut menemään sinne minne halusin enkä sitten edes enää yrittänyt. Kaikki ukot löytyi, mutta työskentelypisteitä meni ohjattavuuden puutteesta. Kaksi ekaa ukkoa Rinna haistoi jo kaukaa, vikalle jouduin pistottamaan useammin. Tässä myös alkoi näkymään Rinnan alun juoksenteluun käytetty energia. Lopussa Rinnalla oli vähempi jo vauhtia. 

Tämä oli myös eka koe, jossa tuomari ehti ensin sekä maalimiehelle että keskilijalle. Rinnaa selvästi hämmensi se. Haukku katkoi vähän, kun tuomari oli ensin paikalla ja hallinta oli huonoa keskilijalle siirryttäessä tuomarin takana. Näitä on tehty, mutta treenataan lisää, kun kerta kokeessa voi tapahtua. Hausta pisteitä 150.

Esineissä koira oli sopivassa mielentilassa kaiken muun jälkeen. Kolme ekaa esinettä nousi nopsaan. Vikaa piti etsiskellä enempi. Kuitenkin kokonaisaika n. 3,5 min. Esineistä täydet 30 pistettä eikä mitään moitteita! 

Kokonaisuutena 254 pistettä ja koulari kakkostuloksella. Ei huono, muttei ihan hyväkään. Rinna oli juuri sellainen kuin olen sen kouluttanutkin. Nyt vaan pitäisi nostaa osaamistasoa! Toivottaan Rinnalle pitkää ikää :p


Kuvat Noora Ruuhimäki

tiistai 1. lokakuuta 2019

Ascaa

Viikonloppu oli täynnä ASCA-kisoja. Tuomarit oli tuotu jenkeistä. Mike Black tuomaroi aksaa ja hänen vaimonsa Karen Black rallyä. SARA ja RINNA teki rallyä ja DOT juoksi aksaa. Lauantaina mulla oli ohjelmassa neljä rataa rallyä ja kuusi agistarttia. Siinä oli aivan liikaa äksöniä mun päälle.

Rallyradat oli tällä kertaa helpompia kuin viimeksi. Radoilla ei eksynyt, kun radoissa oli vain normaaleja käännöksiä. Tehtävätkään ei hirveästi poikenneet täkäläisistä. Täältä löytyy ASCA:n säännöt ja kylttitehtävät.

Rallyn eka rata tehtiin novicena. Rinna ensin ja sitten muutaman koiran jälkeen Sara. Rataantutustumiseen tulin suoraan yhden agiradan juoksemisen jälkeen. Rinnan valmisteluun ei jäänyt tarpeeksi aikaa. Sille ei riittänyt valmisteluksi se, että juoksin agia Dotin kanssa :p Rinna meni radalla omaan kuplaansa. Se jotenkin menee omaan tilaansa, kun kierrokset nousee. Yritin saada koiran huomiota sitä saamatta. Meidän välillä ei ollut yhteyttä ja jouduin uusimaan jo kolmannen kyltin kahdesti koiran kierrettyä minut eteentulon sijaan. Muita varsinaisia virheitä ei tullut eli pisteitä jäi 194/200. Tämä oli Rinnan kolmas hyväksytty tulos ASCA-rallystä ja koira sai tittelin Rally Novice (RN) ja siirron seuraavaan luokkaan.



Toisena ratana oli siis advanced. Rinna sai melkein täydet pisteet. Piste meni siitä, etten ollut lukenut sääntöjä :p ASCA:ssa arvostelu alkaa kehään tullessa ja loppuu kehästä poistuessa (FCI:ssä arvostelu on ekalta kyltiltä vikalle). Annoin koiran vetää kehään ja tästä tiukasta hihnasta pistemenetys. Muuten Rinna oli paremmalla fiiliksellä mukana. En myöskään alentunut hakemaan sen huomiota vaan hoidin vain oman roolini ja Rinna sai hoitaa omansa. Kun en keskity koiran huomion hakemiseen, sekin keskittyy paremmin tekemään mun kanssa hommia. Tältä radalta siis 199/200 pistettä ja sijoitus 3./4.



Sara on varsinainen luottokoira. Mun ei tarvinnut kuin itse selviytyä radoista ja Sarppa pisti parastaan. Sara teki molemmilla radoilla täydet pisteet ollen ratojen reilusti nopein. Sarallekin tuli titteli novicestä. Se sai tittelikseen RNX, jossa X merkkaa koiran saaneen kaikista kolmesta radasta yli 195 pistettä. Sara oli myös koko kilpailun paras koira. 

Aksapuolella jo rataantutustumiset meni huonosti. Neljällä radalla jäin jumiin ongelmakohtiin ja niinhän se suoristus niihin kariutui! Kaiken huippu oli se, että vikalla radalla unohdin radan!

Eliten gamblet





Sunnuntaina oli vain kuusi agistarttia ohjelmassa. Olin keräillyt itseäni yön yli. Jos lauantaina onnistui yksi kuudesta radasta, niin sunnuntaina viisi kuudesta oli hyväksyttyjä ratoja! Sillä oli päivän kolmen parhaan joukossa. Olin ekaa kertaa noin hyvä!

Viikonlopun saldo agilityssä
  • Hyppyradoilta 3 x Q (qualified)
  • Gamblersistä 2 x Q --> titteli Gamblers Standard Elite (GS-E) ja yhdeltä radalta paras pistesaalis!  
  • Agista 1 x Q --> titteli Regular Standard Open (RS-O)


Tiistaina DOT ja SARA kävi fyssaroitavina. Dot oli koko koira jumissa. Oikeasta lavasta lähti jumisarja pitkin selkää taaksepäin. Se on tehnyt paljon aksaa, mutta myös sen muu elämä on ollut aika hasardia viime aikoina. Sara saatiin käsiteltyä nyt paremmaksi kuin viimeksi ja se saa pitää pidemmän käsittelyvälin. Dot voisi mennä uudestaan muutaman viikon sisään.