torstai 29. lokakuuta 2020

Mestarin puutteet

RINNALLA on vähän huteria liikkeitä vielä rallyn voittajaluokassakin, mutta silti tekee mieli jo katsastaa enemmän mestarin liikkeitä. Osaa mestarin muuveista on jo ollut treeneissä mukana jo pidempään, mutta jokunen on ihan uutta.

Kukkasia ja muita puolta vaihtavia kuvioita on tehty kaikkia. Nämähän menee iloisesti sekaisin, sillä ohjaajakaan ei aina osaa pyörähtää oikeaan suuntaan :p Tässä oisi siis treenin paikka. Vähiten on tehty edestä puolenvaihtoa. Siihen on haettu tuntumaa namin perässä liikkumalla sekä takaperin ketjuttamalla. 

Putkissa ja esteissä on omat haasteensa. Näiden läsnäolo ei haittaa ennen kuin ne suoritetaan. Rinna on pennuista lähtien treenannut tokoa agiesteiden keskellä, joten niiden radalla olo ei nosta tunteita. Mutta toista on elämä etenkin putken jälkeen. Kierrokset nousee ja keskittyminen vaikeutuu. Merkki on tuttu ja vinoja lähestymisiä on tehty. Koira osaa myös hakea vihjeestä merkin katsellaan. Radalla ei merkkiä ole montaa kertaa tehty ja siellä kylttien seasta sitä on Rinnan välillä vaikea bongata.

Peruuttaa Rin osaa sekä molemmilla sivuilla että edessä. Ongelmana on peruutuksen suoruus. Sivuilla Rinna pitää suoruuden kunhan vain mieli malttaa olla edistämättä seuruussa. Edessä koira menee helpoiten vinoon. Nyt onkin treenattu peruuttamista tekemällä vinoutuminen mahdottomaksi fyysisiä esteitä käyttämällä. Edessä peruuttamisesta suurin työ on opettaa koira tulemaan eteen seisomaan. Tähän on otettu alustatreeni käyttöön. Sille koira osaa nyt hakeutua seisomaan, mutta käskyä ei ole liitetty vielä eikä toki alustaa ole vielä häivytetty. Saralle en koskaan tätä opettanut, sillä sen ehti kyllä käskyttää eteentulon jälkeen vielä seisomaan ennen kuin koira istahtaa. Rinnaa ei :p

Paljon on siis treenattavaa, mutta tällä hetkellä keskitytään lähinnä oikeaan seuruupaikkaan kummallakin sivulla. Edistäminen molemmilla puolin on kaiken kaikkiaan suurin ongelma. 

Viikonloppuna Rinna kävi hakemassa helppoa ratatreeniä epiksissä. Halusin koiralle välillä helpomman koemaisemman suorituksen ja se osallistui avoimeen luokkaan. Voittajan radat nostattaa helpommin Rinnan kierroksia. Ne tehtävät ei ole sille ihan niin selviä.


lauantai 24. lokakuuta 2020

Parempaan

DOT kävi viikolla Petran fyssaroitavana. Se oli paremmassa kunnossa kuin vähään aikaan. Sen tiketistä ei ole enää montaakaan sulamatta ja se taitaa näkyä koirassa. Tästä innostuneena kokeiltiin taas hyppytekniikan sujuvuutta. Hyppytekniikkaa testattiin pari kuukautta sitten ja silloin se ei ihan hyvältä näyttänyt. Nyt set pointista ja perussarjasta suoriutuminen näytti paremmalta. Toistoja tehtiin muutamia ja niissä oli variaatiota, muttei nyt ihan kamalaltakaan näyttänyt. Kokeillaan toistekin. 

SARA oli fyssarireissulla mukana. Huomasin sillä jotain muljuvaa lonkan päällä. Siellä tuntui turvonnut lihas. Sara sai akuneulat selkäänsä auttamaan.

maanantai 19. lokakuuta 2020

Rallia

Lauantaina kisattiin RINNAN kanssa rallia Lägillä. Tuomarina oli Hannele Pirttimaa.


Rinnan mielentila ei ollut hyvä. Rinnan mielen mennessä kovaa ja korkealla se ei keskity eikä kuuntele. Se myös palaa vanhoihin huonoihin tapoihin ja edistää seuruussa. Tämä myös vaikuttaa minuun ja minun tekemisiin ja se taas vaikuttaa Rinnan mieleen huonolla tavalla :/ Yhden pisteen ohjaajavirheitä tein kolme kappaletta (kyltit 1, 3 ja 10). Olin hätäinen pyörähdyksessä sivulla. Mun mieli oli kaaoksessa huomatessani Rinnan mielentilan, joka siis paljastuu minulle aina vasta radalle lähtiessä. Muut ohjaajavirheet oli turhat sivuaskeleet puolenvaihdossa takaa. Rinnan edistäessä lähden helposti sivusuuntaan auttamaan koiraa puolenvaihdossa. Edistävä seuruu aiheuttaa myös vinoutta käännöksissä ja vinoudesta meni yhdet pisteet (kyltit 14 ja 15). Kyltillä 4 piti uusia Rinnan edestä oikealla sivulle siirtymisen sijaan lähdettyä kiertämään takaa vasemmalle sivulle. Kun ei kuuntele niin ei kuule :p Uusimisessa sain vähän Rinnaa paremmin kuulolle ja oikeampaan seuruuasemaan tekemällä parit täyskäännökset koiraan päin. Rinnalle kuuntelutreeniä toimii hyvin koiraan päin kääntyminen ja palkkaus kun koira on hereillä ja se kääntyy mukana eikä viiveellä.

Kaikesta huolimatta suoritus oli nopsasti ohi eikä enempiä pisteitä lähtenyt. Eli VOI92 ja 3. sija.

Rinnan treenit on nyt ollut vähän samanlaista kaaosta. Ollaan alettu opettelemaan mestarin puuttuvia kuvioita ja treenit on varmaan olleet liian sekavia Rinnalle. Tarvii nyt vähän yksinkertaistaa treenejä.