torstai 26. elokuuta 2021

Hoopers ja agia

Viimeisimmällä osteopaattikäynnillään DOT sai hyviä uutisia. Koiran lanne oli nyt rauhoittunut eikä siinä juurikaan ollut hoidettavaa. Viimeinen niskanikama oli pois paikoiltaan, mutta sekin saatiin palautettua paikoilleen. Lisäksi Doo sai olla harjoituskappale akupunktiossa. Jatkossa suositus käydä osteopaatilla 2-4 kertaa vuodessa. Seuraava käynti voisi olla loppuvuodesta.

HSKH järjesti Nora Renellin pitämään koulutuspäivää hoopersista. Uusi laji minulle, joten lähdettiin Dotin kanssa kokeilemaan. Alkuopetus tehtiin tarjonnan kautta.Treenit suunniteltiin koirakon osaamisen mukaan siten, että onnistumisia tuli helposti. Alkuun hoopit pidettiin lyhyillä väleillä ja sitten oppimisen myötä välejä kasvatettiin. Suuntakäskyjä opetettiin samalla periaatteella. Eli kaari hooppeja lyhyillä väleillä yhdistetään suuntakäskyyn ja vähitellen hooppien välejä kasvatetaan. Tähän lisätään pian myös muita hooppeja häiriöksi.

Dot sai juonesta kiinni nopeasti. Päästiin tekemään kaarella olevia hooppeja sekä suoria linjoja. Tehtiin pieniä ratoja, joihin hooppien lisäksi yhdistettiin tynnyrin kiertoa. Tehtiin myös lajiin kuuluen etäohjauksella.

Agilityyn eroten ohjauksen tulee olla rauhallisempaa. Etäohjauksessa korostus rintamasuunta sekä katseella ohjaus. Lisäksi toki suullisella suuntakäskyillä on suuri merkitys. Tärkeää on, että koira tietää ajoissa minne on menossa ja etenee suoraviivaisesti. Hauska laji, joten eikun vaan treenailemaan. Tukee varmasti kuuntelun puolesta agia, mutta myös ehkä laiskottaa ohjaajan liikkumista:p

HAU:n agitreenikausikin pyörähti taas käyntiin. Ekalla kerralla treenattiin keppejä häiriöillä ja vähän hirvitti, kun koira oli kepit viimeksi nähnyt kaksi kuukautta sitten. Mutta Doo oli super! Ensin tehtiin kepit paikoillaan olevilla ja liikkuvilla leluilla ja ihmisillä. Ihmiset myös huusi ja taputti. Dotia häiritsi vain juuri keppien jälkeen juossut häiriöihminen. Sitten keppien ennen ja jälkeen oli putki ja hyppy toisella puolen. Tehtiin eri suunnista eli häiriöesteet oli molemmin puolin. Vaikeinta oli kepeillä meno umpikulmaan putken ollessa häiriönä. 

Dotin uusin temppu on laittaa takajalat seinälle. Sade haittasi kuvaamista :p


sunnuntai 15. elokuuta 2021

RTK4

Käytiin RINNAN kanssa eilen rallykokeessa. Saatiin paikka kokeeseen tuntia ennen rataantutustumista, joten aikaa valmistautua ei juurikaan jäänyt. Nopeasti vaan kamat kasaan ja menoksi.



Arvatenkin putki oli vaikea. Rinna ei sitä osaa suorittaa korrektisti, vaan rintamasuunta kääntyi reilusti putken jälkeen. Tästä -10. En uusinut, sillä tulos olisi toistamiseen ollut sama. Putken jälkeinen houkutus meni koiraa keräillessä, mutta siitä eteenpäin koira kulki kuin unelma. Tuomarikaan ei muita virheitä keksinyt, joten lopputuloksena 90 pistettä, RTK4 ja sijoitus 2/15.

Suorituksen jälkeen jäin miettimään palkkasinko koiran jo vahingossa kehässä. En onneksi, mutta Rimppa tuntui niin hyvälle, ettei olisi haitannut vaikka koira olisikin saanut palkansa liian aikaisin!



tiistai 10. elokuuta 2021

Nousu

Agility jäi tauolle viimeisimpien kisojen jälkeen puolisentoista kuukautta sitten. Ensin ajatuskin treenaamisesta ahdisti ja sitten ahdisti, kun ei päässytkään koiran saikun takia treenaamaan :p Nyt kuitenkin taukoa on katkaistu. Omaa päätä on kunnostettu ja koiran saikku lusittu. 

Osallistuttiin DOTIN kanssa HSKH:n agileirilllä Sanna Lehtonen treeniin. Teemana oli sopivasti omaan suoritukseen keskittyminen, pakan kasassa pitäminen sekä loppuun asti tsemppaaminen. Treeni toteutettiin siten, että jokainen suoritti niin monta lyhyttä rataa kuin tietyssä ajassa pystyi. Suoritukset pisteytettiin. Radat pyöri samoilla esteillä. Ratoihin sai tutustua vain paperilla, esteillä tutustuminen olisi verottanut pisteitä. Yritin liian nopeasti omaksua radat paperilta enkä sitten todellakaan muistanut niitä lyhyitäkään settejä radalla. Tämä treeni toi hyvin esille kaikki heikkouteni. Vain muutama minuutti ja kaikki paljastui :p Suorituksen jälkeen keskusteltiin tuntemuksista. Hyvä oli huomata, miten erilaisia suoriutumistaktikoita ja tuntemuksia ihmisillä oli. Kaikki kuitenkin pystytään sanoittamaan ja siten jakamaan ryhmiin. Itse kuulun siihen ryhmään, joka agilityssä luovuttaa helposti :D Kaikin puolin oli kuitenkin kivaa päästä taas agin pariin! Treenistä olisi varmasti saanut huonompiakin fiiliksiä, mikäli oma into takaisin treenien pariin ei olisi ollut niin suurta. Esimerkiksi huonompien treenien jälkeen tällainen treeni olisi varmasti vain pahentanut fiiliksiä. Mutta kaiken kaikkiaan opettavainen treeni!

Noin muuten parin kuukauden lajitreenien puute on taas heikentänyt agikuntoa. Sitä on nyt tylöstetty hyppytekniikkatreenien parissa. Muuten on lähinnä työstetty kontakteja ja treeneissä rimat on olleet matalalla. Kontaktien suhteen olen ehkä luopumassa juoksareista. En osaa opettaa Dotilke käännöksiä ja olen miettinyt opettaisinko juoksarien rinnalle 2on2offit, jotka siis Dotilla oli jo kyllä olemassa ennen juoksarien opetusta. Niitä ei ole vain muisteltu vuosiin eikä tokikaan koiran osaaminen niissäkään ole paras mahdollinen treenaamatta.

Dot on päässyt myös nyt täysipainoisenmin vepen pariin. Täsmätreenit on kantaneet viennissä hedelmää.