torstai 23. joulukuuta 2021

sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Agikisoissa

Juostiin Dotin kanssa kaksi agirataa HAU:n kisoissa, joissa tuomatina oli Anne Savioja. Dot käyttäytyi kotihallillaan rumemmin kuin vieraammissa. Kierrokset oli korkealla ja ärsykkeitä paljon. Ekan radan jälkeen koira oli selvästi purkatunut ja koira oli rennompi. 

Molemmat radat hyllytin olettamalla asioita enkä ohjannut. Tavoitteet kuitenkin täyttyi. Kontaktit oli toimivat. Puomit ja aat oli ihan kriteerien mukaiset ja keinukin vain hidas eikä koira varastanut jatkoon. 
 




sunnuntai 12. joulukuuta 2021

Hoitoa

Mummot kävi viime viikolla Mari Hyytiäisellä kraniokäsittelyssä. Rinnalla oli jumia edessä ja takana. Edessä kallonpohjassa oli kiertoa ja oikeassa etujalassa varpaissa kiinnikettä. Takana S-I-nivel jumitti koko jalkaa. Sara on viime aikoina pompauttanut vasenta takajalkaa. Syyksi paljastui uloin varvas, jonka kireys oli itse asiassa niskasta peräisin. Kun niska aukeni, niin varvaskin suoristui. Sen koommin jalan pomputtelua ei ole ollut. Seuraavaa käyntiä voisi suunnitella keväälle ellei tule oireilua aiemmin. 

Kokeilin kestääkö Dot harvempaa kuin kerran viikkoon pesua. Kuukausi vierähti ennen kuin koira alkoi oireilla kuivaa ihoaan ja se piti pestä. Jatkossa pesut lienee parasta suorittaa jossain viikon ja kuukauden välissä :p

Sarpan lapashommia!

keskiviikko 8. joulukuuta 2021

Hyllyjä

Käytiin lauantaina taas tekemässä Dotin kanssa parit hypärihyllyt. Olin myöhässä ohjauksissa ja D valitsi vääriä esteitä tai suoritti esteitä väärinpäin. Rohkeutta siis omaan liikkumiseen!

Jari Suomalainen oli tehnyt vähän erilaiset radat. Ekalla radalla ei ollut keppejä eikä lainkaan putkia, ja tällävtoisella oli vain 15 estettä.


Oon miettinyt, miksi jännitän niin paljon agikisoja ja nyt näiden kisojen kynnyksellä se selvisi. Luvattiin sen verran pakkasta, että koira piti majoittaa halliin sisälle ja jännityskäyrä vaan nousi. Jännitän Dotin käyttäytymistä radan ulkopuolella eniten. Dotin kanssa saa olla jatkuvasti varuillaan sen käytöksen suhteen eikä sekään aina riitä. Dot on onneksi oppinut hyviä arkea helpottavia käytösmalleja, joita se pystyy toistamaan myös agikisoissa. Tällä kertaa Doo käyttäytyikin melkein enkelin lailla.