Erinäisistä syistä johtuen viime aikoina Saran ohjelmassa on ollut hyvin vähän treenailua. Kieltämättä Sa on ollut viimeisen pariviikkosen aika rasittava otus. Etenkin kun välissä useampi päivä meni kipeänä sängyn pohjalla maaten. Ekaa kertaa Saran olemassa ollessa olin ihan vuoteenomana ja oon kyllä kateellinen niille, joiden koirat on helliä ja ymmärtäväisiä omistajan ollessa kipeänä. Sara ei ole sellainen. Se hyppi päällä, työnsi nenänsä naamaan kiinni ja kantoi vinon pinon leluja sängyn vierelle.
Perjantaiaamuna mittarin näyttäessä -20 astetta Sa pääsi vihdoin ja viimein vähän treenimään. Oltiiin ekaa kertaa lähikentällä ja samalla saatiin uudenlaista häiriötäkin, kun viereisen kirkon kellot alkoi soimaan kesken treenin. Itse treeniin se ei vaikuttanut, mutta ”vapaalla” ollessaan Sa jäi välillä lelu suussaan kuuntelemaan. Rakensin alkuun ruudun ja Sar ei meinannut pysyä nahoissaan. Lähetin koiruuden ruutuun suoraan pitkältä matkalta ja sinnehän se juoksi. Otettiin ruutuja myös maalin kiertojen kautta. Pääasiassa koiruus hakeutui ihan hyvään kohtaan ruudussa, vaikka targettia ei siellä ollutkaan. Kiertoihin otin väliin molemmat luoksetulon pysäytykset. Ne oli ihan jees. Lopuksi vielä muisteltiin jääviä. Seisominen ja maahanmeno oli koiralla muistissa, mutta istumista piti muistella ihan käsiavuin ennen kuin sekin alkoi sujumaan. Palkkana käytin pelkkää lelua, joka saattoi olla liian kierroksia nostattava jääviä ajatellen. Koira kun ei tuntunut kunnolla keskittyvän kuuntelemaan, mitä siltä pyysin.
Kotona vielä kaukoja. S-i-vaihto on edelleen se heikoin, jossa Sa tulee helposti hieman eteenpäin. Siihen ja m-s-vaihdon ongelmaan (koira venyttää itsensä liian pitkäksi) voisi toimia parhaiten takapalkkaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti