Kantoluodossa

Kävin kuuntelemassa Jari Kantoluodon tottisseminaaria. Olen todella huono kirjoittamaan ylös johdonmukaisia muistiinpanoja. Mulla saattaa olla suurikin ahaa-elämys ja kirjaan sen ylös, mutta jo huono käsiala saattaa estää ymmärtämään ajatusta myöhemmin :p Yritän parantaa tapani ja kirjoittaa blogiin enempi heränneitä ajatuksia koulutuksista, myös niistä missä omat koirat eivät ole mukana.

Kantoluodon mukaan kaiken keskiössä on yhteistyö ja ymmärrys koiran kanssa. Palkan laadulla (kiihdyttävä/rauhottava) ei ole vaikutusta kun ne kunnossa. Koira opetetaan itse hakemaan vireensä, sitä ei virpoilla vaan se tulee koiran itsevarmuuden kautta oppimisen myötä. Aktiivisuuden koira tekee itse kunhan vain muut osat kunnossa (motivaatio, ympäristö tms.). Koiralta halutaan aktiivisuutta, mutta sen halutaan olevan myös kuulolla. Turhautumista ei kuitenkaan haluta. Monesti asioiden (liika) tarjoaminen on ensioire turhautumisesta. Palkasta luopuminen opetetaan varmaksi. Namikäden liikettä tulee seurata, muttei nameja tavoitella ilman lupaa. Palkan läsnäolo (namit seurattavassa käsikohteessa) auttaa koiraa keskittymään tehtävään paremmin.

Oikea mielentila on kaikista tärkein! Mielentilan muuttaminen tapahtuu koiran ja ohjaajan välistä ymmärrystä parantamalla. Tässä voidaan esim. ruokapalkalla auttaa, muttei se yksinään korjaa mielentilaa vaan usein palatessa lelupalkkaan ollaan takaisin samassa ongelmassa. Mielentila tulee säätää oikeaksi ennen treenejä, juurikin kuuntelu- ja keskittymistreeneillä.

Ajatukset tuntui helpolta ymmärtää yleisönäkin, sillä kaikki esimerkkikoirakot teki treeniä samalla ajatuksella. Koirat tuotiin tilaan. Niille annettiin aikaa tutustua ympäristöön ja odoteltiin vain että koira on valmis, jonka koira osoitti tarjoamalla aktiivisuutta ohjaajaa kohtaan. Sitten alettiin vaatia asioita, yksinkertaisempia asennonvaihtoja alkuun. Koiralle annettiin mahdollisimman vähän vihjeitä siitä mitä asentoa tehdään. Annettaan juuri niin vähän vihjettä kuin koira tarvitsee onnistuakseen. Vihjeestä koira oivaltaa ja mitä enemmän se saa oivaltaa asioita sitä enemmän sille tulee itsevarmuutta sitä myöten voimaa ja nopeutta tehdä liike. Kantoluoto ei virvo koiriin viettiä vaan vietti tulee koiriin itsevarmuuden myötä. Asennonvaihdoissa merkkaus, palkkaus ja vihjesanan yhdistäminen tehdään vasta valmiiseen asentoon koiran ollessa asennossa, jolloin käskysanaan ei liity epävarmuuksia. Alkuun tärkeää on päämäärä (asento) eikä matka sinne (tekniikka). Näissä koiran koomatessa leluun odotetaan vain, että jotain tapahtuu. Koomaaminen on koiran ongelma, se ei saavuta palkkaansa, ei tehdä siitä ohjaajallekin ongelmaa.

Seuraamisesta käytiin läpi ensiopetus, liikkuminen ilman namikättä kohdistuvaa hyppelyä. Ensin ohjaaja peruuttaen ja sitten vasta siirretään koira sivulle, kunhan liikkuminen on sujuvaa. Edistävän seuruun korjaamisessa käytiin läpi vasemman jalan seuraaminen. Korjaamiseksi seuruu pilkottiin ja aloitettiin korjaus perusasennosta ja yhdestä askeleesta. 

Kaiken kaikkiaan tuttua juttua hyvin selkeästi esitettynä. Kaikki esimerkkikoira(ko)t alkoi toimimaan hyvin näillä korjauksilla. Tykkäsin kovasti koiran ja ohjaajan rooleista. Koira oivaltaa ja ohjaaja palkkaa. 

Jotta itsekin ymmärtäisin ajatuksiani myöhemminkin, niin Dot pääsi demonstroimaan treenejä. Kuuntelu oli helppoa. Sävelet oli selvät ja mustavalkoiset. Käytäntö vaan on taas ihan muuta :p

Videossa en anna käskyjä koiralle vaan autan koiraa valitsemaan oikean asennon kättä liikuttamalla. Huomaan auttavani koiraa liikaa. Käsi voisi pysähtyä paikoilleenkin ja voisin antaa koiran enemmän itse oivaltaa.