Argh!

Torstaina osallistuttiin DOTIN kanssa Isabelle Oreniuksen agikoulutukseen. Taas kerran sain palautetta löysästä ohjauksesta. Mikä siinä on etten saa itsestäni jämäkkää olemusta aikaiseksi? Miten se voi olla niin vaikeaa? Kerta kerran jälkeen maksan koulutuksista, joissa käydään sama ongemaa läpi muttei mitään kuitenkaan tapahdu vaan samassa pisteessä ollaan taas seuraavallakin kertaa. Argh!

Tällä kertaa treenin ongelmallisin kohta oli japsin ohjauksessa. Jos onnistuin ekassa persjätössä niin toinen onnistui huonosti. Jossen onnistunut edes ekassa, niin ei toinen tosiaankaan onnistunut. Ekassa persjätössä olin usein myöhässä joko koko kuviossa tai sitten en reagoinut tarpeeksi nopeasti puolenvaihdossa. Seuraavan esteen ylivienti oli joka kerta löysä. Argh!

Sunnuntaina ajauduttiin hallille jälleen. Se oma asenne ei ollut parantunut :p mutta koiran asenne oli paljon parempi. Isabellen treeneistä jäi kytemään ajatus käyttää palkkana vain lelua. Dothan leikkii kyllä, mutta jossain vaiheessa leikkiminen oli huonompaa ja oli parempi vain pelailla namien kanssa. Leikkimistä on kyllä työstetty, mutta nyt on ollut pidempi jakso, jolloin sen suhteen ei ole ajatuksen kanssa tehty töitä. Ja mitäpä sitten! Nimittäin Dopsista on vaan kehittynyt raivohullu leikkijä! Lelupalkalla se kesti ajallisesti pidemmän treenisetin ja silti koira oli koko ajan ihanan intensiivinen. Avaimena näyttää nyt olevan koiran tuominen lelusta roikottaen lähtöasemiin ja treenisettien välillä lelusta kiskoen vienti alkuun. Eli koira joko teki treeniä tai roikkui lelussa. Tyhjänkäyntiä toimettomana Dotin treenimotivaatio ei kestä vaan se vaipuu helposti omiin hajumaailmoihinsa. Heitetyistä leluista Dot myös nykyään tykkää, mutta lelulle päästyään sillä häviää treenifokus vähän liian helposti