Angstaa

Kisattiin DOTIN kanssa parissa agikisassa viime kuun puolella. Ekoissa kisoissa ei ollut kovin hyvä aloitus, kun myöhästyin ekasta rataantutustumisesta enkä ehtinyt kunnolla tutustua rataan. Siitä alkoi alamäki. Olin siis luovuttanut jo ennen kuin päästiin edes varsinaiseen suoritukseen. Koska en ohjannut kunnolla, niin Doo valitsi reittinsä itse, se tuli oikeiden esteiden ohitse ja hyppeli vääriä :p Ärsytti, kun koiraan ei saanut otetta, mutta eihän koirassa vikaa ollut vaan siinä ohjauksessa. Toinen rata ei sitä paremmin mennyt. Siinä oli sellaisia kohtia, joihin vaan osaaminen ei vielä riitä. Treenilista siis vaan kasvaa. Treenilista koiran osalta ei haittaa, se on työstettävissä, mutta omaa osuuttani en vain osaa hoitaa enkä tiedä miten sitä työstäisi.

Käytiin vielä toisetkin kisat. Samaan tyyliin meni, mutta ei ihan niin epätoivoista fiilistä jäänyt. Onnistuin ohjaamaan jopa pätkiä radoista. Ollaan siltikin on pidetty taukoa siitä lähtien. Välillä on hyvä vaan pitää taukoa ja miettiä jatkoa.

Jotenkin epäonnistumiset nyt näissä turhautti ja ärsytti aiempaa enemmän ja erilailla. Turhauma ja ärsytys tuo muhun yleensä sopivaa motivaatiota yrittää enemmän, mutta nyt se lähinnä aiheutti alakuloa. Kisaamaan oppii vain kisaamalla, mutta mitä jos ei silti opikaan?

Kaatosadekisatunnelmaa