keskiviikko 9. lokakuuta 2024

ATCH!

Dot kisasi viimeiset agilitykisat ASCA:ssa syyskuun lopulla. Tuomarina oli belgialainen Peggy Meersman. Dot osallistui lauantaina kahdelle agilityradalla tehden loput kaksi tarvittua tulosta ASCA:n agilityvalioksi (Agility Trial Champiom, ATCH). Aika viime tippaan meni valioituminen, sillä kisoja on seuraavan kerran ensi kesänä koiran ollessa nyt jo 10-vuotias. Dot jää nyt agilitystä eläkkeelle ja sen sijaan se keskittyy taas eläkeläisten lajeihin eli hoopersiin ja noseen.

Ei nyt muistella miten rumia ne radat oli, mutta niitä rumia ratoja tehtiin paljon! ASCA:n agilityvalioitumiseen tarvitaan vähintään 61 hyväksuttyä suoritusta. Niistä 29 agilityradoilta, 16 hypyiltä ja 16 gamblersista.



Ike kävi sunnuntaina juoksemassa kaksi hyppyrataa. Se toimi osaamistasonsa mukaan. Mukavasti siihen on tullut fokusta ja irtoamista mukaan. Ekalla radalla tippui yksi rima ja toisella kaksi. Vähän koira lähti myös kuumumaan. Vielä kuitenkin vire oli säädeltävissä. Tarvitaan vaan lisää rutiinia ja kokemusta tähänkin.

torstai 19. syyskuuta 2024

Terveydestäkin


Dot kokeili elämää ilman Apoquelia ja ei pärjännyt. Sen iho meni huonompaan kuntoon ja kutka lisääntyi. Koska huonona iho ei kestä harjaamista ja hilseestä tukka takkuuntuu, niin tukkakin sai taas lähteä.



Käytiin Tsempissä ell Meli Bruno-Paasisalolla. Dotin mielestä eläinlääkärissä oli taas huippua, kun sai herkkuja ja rapsutuksia eikä muita eläimiä näkynyt. Dotilta otettiin verikokeet ja niiden oltua ok aloitettiin taas lääkitys. Pari kuukautta koira kerkesi olla ilman lääkitystä. Oireet alkoi palailemaan kuukauden kohdalla. Nyt kaksi viikkoa lääkitys on isommalla annoksella (16 mg) ja sitten siirrytään taas ylläpitoannokseen (8 mg). Muutaman kuukauden päästä, jos tilanne on hyvä, niin kokeillaan vielä puolittaa annosta. Kokonaan lopettamista ei ehkä kannata enää kokeilla oireiden palattua niin nopeasti. Vuoden päästä taas kontrollikäynti tai aiemmin, jos aihetta on.

Ja Dotsikinhan pääsi jo kymppikerhoon täytettyään 10 vuotta viime kuun puolella.


Ike introvertti ei edelleenkään arvosta käsittelyä tai edes välttämättä koskemista. Ike onkin edelleen harjoitellut käsittelyjä eri paikoissa. Käsikosketus vieraille sujuu tällä hetkellä hyvin ja Iken mielestä se on kivaa. Nyt ollaan edetty pysymään kosketusten välissä vieraan ihmisen vieressä muutaman toiston verran. Ilme muuttuu näissä heti huonommaksi, jos itse yritän koskea koiraan saati sitten vieras. Päälle kumartuminen on edelleen pahinta eikä Ike sitä välttämättä siedä murisematta tutuiltakaan. Tähänkin on treenit aloitettu varovasti ja tarkoitus on nimetä koiralle toiminto, ettei asia tule sille yllätyksenä. Ike ei kestä myöskään katsomista. Jos sitä rapsuttelee, niin se nauttii rapsutuksia pidempään, jos koiraa ei katso päin. Jos sitä katsoo, se poistuu paikalta. Tämä koskee taas kaikkia, tuttujakin ihmisiä.

Kroppahuollot Ikelle on nyt tehty lähinnä kraniona eikä niin fyysisinä käsittelyinä. Ike on saanut halutessaan poistua paikalta. Viimeimmällä kerralla Ike asettautui heti käsiteltäväksi eikä kertaakaan poistunut paikalta. Pari kertaa se murahti, mutta kun käsittelijä vaihtoi asentoaan poispäin koirasta, niin tilanne oli ok Ikellekin. Ikellä on myös ollut pallo mukana. Sen läsnäolo auttaa Ikeä :D

Arjessa Ike vaan jotenkin touhottaessaan ajautuu sellaisiin tilanteisiin, jotka sitä ahdistaakin sitten. Mun on jotenkin ollut vaikea puuttua tilanteisiin etukäteen, kun koira on se, joka menee ja tekee enkä tiedä etukäteen onko tilanne liian ahdistava.... Pitää itse skarpata näihin tilanteisiin ja koittaa ennaltaehkäistä. Ike kuormittuu näistä ja tarvii erikseen huolehtia, että se lepää riittävästi. Ike ei välttämättä ymmärrä levätä itse vaan saattaa kehittää omia puuhiaan väsyneenä (vaikkapa valojen/varjojen tuijottamista). Ahdistuessaan Iken ahdistukset kertautuu helposti. Aiemmat koirani ei ole olleet näin herkkiä ja nyt joutuu ihan erilailla opettelemaan puhumaan koiraa. Jatketaan harjoituksia. 



keskiviikko 11. syyskuuta 2024

Ike seuraa

Iken seuruuvideot talteen. Ekassa videossa seuraamista kesän alkupuolella ja toisessa kesän loppupuolelta. Tässä välissä lähinnä työstettiin perusasentoja ja liikkeellelähtöjä. Pienistä asioista (perusteista) se on kiinni.




maanantai 19. elokuuta 2024

Vepeilyt

Elokuun eka viikonloppu vietettiin lansujen vepeleirillä Ruovedellä. Ruovesi Camping on oikein oiva vepeleiri paikka! Tähän on samalla hyvä koota Iken vepeilyn tilanne.

Veneestä hyppyä uimaan Ike ei ole tehnyt tällä kaudella lainkaan. Viime vuonna hyppy oli ongelmana, joten tänä kesänä Ike on harjoitellut veteen menoja erilaisilta penkereiltä ja laitureilta. Ike menee veteen jo aika korkeiltakin laiturilta, mutta kaipaisin suorituksiin vielä sellaista tietynlaista hulluutta ennen kuin kokeillaan taas venehyppyjä.

Veneen hakuihin on alettu ottamaan painoa mukaan. Enää lastin paino ei niin yllätä koiraa, vaan se suoriutuu tehtävästään ihan hyvin. Ike on saanut vetää myös erilaisia pelastusrenkaita. Näihin vaan lisää kokemusta!

Vienti on vielä hyvin kesken. Ike vie maalla, mutta vedessä on vielä ongelmaa. Vientiesine tippuu suusta veteenmennessä tai uimaan lähtiessä. Vientiä on nyt otettu koiran jo uidessa. Eli Ike ottaa esineen suuhunsa uimamatkalta. Erikseen on otettu myös luovutustreenejä. Ylipäätään kaikki osat kaipaa vielä paljon treeniä, ehkä muiden vaiheiden tullessa tutummiksi myös veteenmennessä ongelma ratkeaa ihan itsekseen.

Hukkuvaa on tehty jo koemaisesti. Osaset tässäkin vaatii vielä vahvistusta, etenkin hukkuvan kiertäminen.

Vanhempia videoita kesältä.





perjantai 9. elokuuta 2024

Kisoja

Heinäkuun vikana viikonloppuna kisattiin taas ASCA-agia. Tällä kertaa tuomarina oli Allard Wagenaar Belgiasta. 

Dot teki agiradat lauantaina ja sunnuntaina. Lauantaina onnistuttiin tekemään kaksi hyväksyttyä rataa, sunnuntaina ei. Sunnuntain radoilla puomien jatkot osottautui haasteellisiksi. Dot tekee huonoja puomeja, jos sille ei ole jatkot selvillä. Tähän auttaisi ne pysärikontaktit, jotka on työn alla :D 

Noin muuten valioitumisen ollessa lähellä panikoin liikaa ja ohjaaminen on varmistelevaa kalastelupelastelua. Rumaa settiä siis :p

Ikekin on korkannut nyt agikisauransa sekä normipuolella että ASCA:ssa. Mittaaminen oli Ikestä ihan perseestä. Onneksi Ike on ihan reilu maksi, niin ei tartte toiste mitata. Iken korkeudeksi saatiin 53-54 cm, mutta luulen, että ryhdikkäämpi seisominen olisi ehkä tuonut vielä jonkin sentin lisää. 

Ikelle vaikeaa on vauhdissa kepit ja erikoisesteet ja niin ne oli nyt radallakin, kun agiura korkattiin kahdella hypärillä heinäkuun alussa Mia Kallion radoilla HAU:lla. Molemmilta radoilla tehtiin tulokseksi kympit, kertaalleen tippui muurin palikat, hajosi rengas ja kaatui pituuden palikka sekä kertaalleen koira sotki kepeillä. Kokemuksen puutetta vielä.



ASCA:ssa Ike osallistui hypäreiden lisäksi yhdelle gambleradalle. Halusin kokeilla keinua vieraassa paikassa ja ihan samanlailla se sujui kuin tutussakin. Pitää vaan pitää kriteereistä kiinni ja saada rutiinia.

Hypäreillä Ike tiputteli rimoja, mikä johtui varmasti huonosta ohjauksesta, mutta myös kokemuksen puutteesta ja väsymyksestä etenkin toisena päivänä. Iken kanssa pitäisi olla reilumpaa ohjausta. Se on niin herkkä vielä mun liikkeelle eikä eipäsjuupas-ohjaus varmasti auta asiaa. Treeniä lisää!

lauantai 15. kesäkuuta 2024

Kesäkuun Ascat

Ascaa oli taas luvassa viime viikonloppuna. Tuomarina oli itävaltalainen Roland Hofanever. Ilmoitin Dotin molemmille päiville vain agiradoille ja Dothan tekaisi neljästä radasta neljä hyväksyttyä tulosta! Suoritukset ei olleet mitään näteimpiä, mutta nyt on omat kriteerit tippuneet aika alas eikä suoriutumisella ole väliä, kunhan tulosta tulee. Ascassahan ei kilpailla toisia vastaan, vaan riittää, että tekee hyväksyttyjä suorituksia. Viimeisellä radalla tehtiin hitain aika, kun vielä niksautin selkäni ennen rataa :p Kaikesta huolimatta Dot oli molempina päivinä kolmen parhaan veteraanin joukossa!


Dothan siirtyi juoksupuomista pysäripuomiin ja nyt päästiin testaamaan se kisaoloissa. No ei toiminut, pysäreiden sijaan koira teki hyviä juoksareita :p Jatketaan siis pysäritreenejä.

perjantai 14. kesäkuuta 2024

Terveysjutut

Dotilta lohkesi poskihammas ja se piti poistaa. Hammas operoitiin Hertassa viikko sen jälkeen, kun Rinna oli lopetettu samassa paikassa. Oli kamalaa katsoa taas nukahtavaa koiraa, mutta onneksi Dotia ei nukutettu ikiuneen. Hampaan poisto sujui hyvin, mutta toipilasaika ei sujunut ongelmitta. Tikit lähti liian aikaisin ja haava piti hoitaa avohaavana. Paranihan se, mutta hitaammin. Haava umpeutui kuukauden kuluessa. 

Jokunen aika ennen hampaan lohkeamista Dot alkoi pelkäämään auton takatilassa matkustamista. Se matkusti ongelmitta takapenkillä, joten koira sai päättää missä matkusti. Suun parannuttua Dot alkoi jälleen valitsemaan takakonttiin menoa ja on sen jälkeen taas matkustanut ongelmitta siellä. Eli kipeä suu vaikutti autoiluun ja "pienestä" on kiinni matkustusmukavuus.

Lohjennut hammas, jossa ydin näkyvissä. Hampaaseen alkoi kertymään hammaskiveä herkemmin ja nopeasti.

Nyt väsyttää.

Tööt.

Ike satutti sitten tassunsa vajaa pari viikkoa sitten. Sillä meni joku pistävä oikeasta tassusta lähes läpi. Huuhtelin reikää laimennetulla Beradinella ja koira ulkoili tossu jalassa. Alkuun Ike ontui jalkaa aika pahasti, mutta parin päivän jälkeen se käytti jalkaansa jo ihan normaalisti.

Pieni, mutta iso.

Koko varpaan mustelma ja varvas turposi.

Tossun ulkoilutusta.

Ike on käynyt opiskelemassa käsittelyä muutaman kerran parissa eri paikassa. Ike on varautunut käsiteltäessä eikä se muutenkaan ole koira, joka tykkäisi läheisyydesta ellei se ole itse se, joka tulee kylkeen kiinni. Nyt on saatu hyviä koiralähtöisiä käsittelykertoja sekä Kettukullan Hyvinvoinnista Viiviltä että Petralta FysioPetralla. Viimeisimmällä käynnillä Ike oli välillä pieniä hetkiä jo ihan rennosti käsiteltävänä. Sillä pahimmat paikat oli lanneselässä. Dot oli myös huollettavana viikon alussa ja sen tiukin paikka oli oikea lapa.



torstai 2. toukokuuta 2024

Agijutut

Ike on aloitellut agin puolella epistelyt. Touhu on vielä vähän haparoivaa, mutta kyllä se tästä. Ennen kaikkea on mukavaa, että mulla on sama koira radalla treeneissäkin ja kisaympäristössä vieraammassakin paikassa. Oma jännittäminen ajoittuu suorituksen ulkopuolelle ja jo lähtöön kävellessä on hyvä fiilis.



Ike on tehnyt talven ajan säännöllisesti hyppytekniikkaa. Itselle sieltä muistiin tiukan käännöksen opetuskuviot. Laitimmaiset rimat on 20 cm, keskimmäinen 35 cm (voi nousta 50-60 cm). Hyppyvälit on 5 jalkaa ja tämä väli on Ikelle hyvä myös muihin taipumistreeneihin. Vaikka Ike onkin ihan iso koira, niin pidemmillä väleillä sillä on selvästi vaikeuksia kääntymisissä. Ikelle taipumiset on olleet treeneistä vaikeimmasta päästä. Sillä on myös ollut puolierot myötäsuunnan ollessa helpompi. Käännösissä käytetään tällä hetkellä apurimoja auttamaan oikean ponnistuspaikan valinnassa (innit ja takaakierrot). Ike on fyysisesti ja henkisesti hidas kasvamaan.

Dot palasi myös talven tauoltaan agilityn pariin. Harvemmalla treenaamisella juoksukontakteja on vaikea ylläpitää, joten Dot muuttuu pysärikoiraksi. 



torstai 4. huhtikuuta 2024

Rinna

Rinna Rimppa Rii Rin Tin Tin

19.5.2010 - 30.3.2024

Mieleltään Rinna oli edelleen nuorekas, mutta kroppa alkoi olla vanha. Siinä oli vähän pientä vikaa siellä ja täällä. Kipuilin jo sen kanssa, milloin oli aika päästää irti. Asian ratkaisi lopulta hammas. Rinnan kulmahammas lohkesi pahasti Ja varasin Rinnalle lähtöajan siitä viikon päähän. Nostin kipulääkkeet ja antibiootit maksimiin, ei ollut enää väliä maksa- tai munuaisarvojen tms. nousuilla.

Viikon aikana ehdittiin käydä paikoissa, joissa Rinna aina halusi käydä, ja Rinna sai syödä kaikenlaisia herkkuja.

Kiitos Rinna! Varjoni on nyt poissa.









torstai 14. maaliskuuta 2024

Rinnan ell


Rinna kävi eläinklinikka Tsempissä helmikuun puolella. Eläinlääkärinä oli Tiina Seikkula. Rinnalla on vähitellen lisääntynyttä läähättelyä, juomista ja pissaamista. Koiralta otettiin veri- ja virtsakokeet, ultrattiin vatsaa ja otettiin vielä keuhkokuvat.

Verikokeissa paljastui maksa- (ALAT, GT) munuaisarvoissa (krea, urea) lieviä nousuja. Verinäytteessä punasoluarvot oli muutoin ok, mutta hemoglobiini oli koholla. Valkosolujen (ns. tulehdussolut) kokonaismäärä oli viiterajoissa, mutta joissain valkosoluissa oli katoa (lymfopenia ja eosinopenia). Kaiken kaikkiaan ei kuitenkaan mitään hälyyttävää.

Virtsanäyte otettiin suoraan rakosta ultran yhteydessä. Se oli puhdas. Vatsaultrassa näkyi laajentunut virtsarakko ja rakon seinämissä kasvainkasvustoa. Laajentuneen rakon ja koiran läähättämisen takia muita sisäelimiä oli vaikea nähdä, mutta ne oli normaalia niillä osin mitä näkyi. Ainakin vatsalaukku, munuaiset , perna saatiin näkyviin. Suolistoa ja maksaa näkyi vain osittain, sappirakkoa ei laikaan. Keuhkokuvissa näkyi jotain, ei tyypillistä vanhuuden muutoksia eikä selviä etäpesäkkeitäkään. Tulehdukselliset reaktiot oli suljettu verikokein pois. Näihin saisi varmuutta ottamalla kuvat myöhemmin uudestaan, mutta en usko, että siihen enää lähdetään.

Nyt Rinna kotiutui lääkekokeilujen kera. Ensin kokeiltiin Cereniaa vailla apua. Nyt on menossa Litalgin ja siitä on ollut apua. Läähättely ja juominen on vähentyneet, muttei ne ole vähentyneet normaaliksi asti. Oireistaan huolimatta Rinna on ollut koko ajan pirtsakka omaitsensä. Eläinlääkärin sanoin varsin meneväinen. Taitaa vaan aika alkaa olemaan loppumassa :(

Videot otettu ennen lääkärikäyntiä ja lääkityksiä.




Tsemppi oli ensimmäinen paikka, jossa klinikan puolesta tarjottiin nuolumatot ja herkut aktivointikupeista toimenpiteiden aikana! Rinna vaan ruokaraivoissaan aina ahkeroi noiden kanssa voimalla. Nytkin se paloitteli yhden nuolumaton ja siinä heilui sen verran, että ensimmäinen verinäytteenotto ei onnistunut. Jämäkämpi aktivointikuppi oli parempi ja sen kanssa koira käyttäytyi hillitymmin. Kaikissa toimenpiteissä käytettiin myös puudutteita.