Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lupus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lupus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. heinäkuuta 2026

Terveyspläjäys

Kavereilla samat tukat!

Dotin Kuulo on huonontunut. Tästä on seurannut positiivisiakin asioita. Dot ei enää pelkää sisälle eksyneitä kärpäsiä, sillä kärpäset ei enää surise Dotille. Muutenkin se kiinnittää vähemmän huomiota ympäristöön. Se vaan uppoutuu omiin projekteihinsa.

Keväällä kokeiltiin vaihtaa Dotin ruokavaliota. Se aiheutti närästystä, joten Dot syö jatkossa vain Hau-Hau Championia. Pärjännee se sillä loppuelämänsä. Närästysoireisiin Dot söi taas kuukauden ajan omepratsolia päivittäin, toisen kuukauden ajan lääkettä meni joka toinen päivä ja sitten lääkitys lopetettiin.  Närästys ei tällä hetkellä vaivaa.



Kesän tullen Dot sai taas kesätukan. Iho ei kutise, mutta edelleen hilseilee. Lyhyt tukka on helpompi, sillä se ei takkuunnu hilseestä. Dotilta löytyi pari pattia vasemmasta takajalasta. Molemmat on herneenkokoisia. Ylempi on selkeäreunaisempi irrallinen paisemainen ja  alempi on epäselvempi muodoltaan, ehkä kasvannainen. Seuraillaan näitä.

Paise?

Kasvain?

Dotsi kävi myös pitkästä aikaa kroppahuollossa Petran fyssaroitavana. Viimeksi se on käynyt puolisen vuotta sitten ja siltikin kroppa oli hyvässä kunnossa. Ehkä ens vuonna seuraavan kerran. Ikäähän Dotsille tulee ens kuussa 12 vuotta.

Ike on käynyt osteopaatilla. Se on käynyt nyt neljä kertaa kuukauden väleillä Markus Laioksella. Ekalla kerralla Ike oli aika muriseva, sitten kerta kerralta vähemmän muriseva. Se on niin epäluuloinen, kun vieras ihminen koskee sen kroppaa.



tiistai 2. syyskuuta 2025

Terveyshuolet

Dot 11 v.!

Kesän aikana Dot on laihtunut paljon. Sillä on ollut lisäksi närästysoireita (maiskuttelu, röyhtäily) ruokailujen jälkeen. Närästys alkaa viitisen minuuttia syönnin jälkeen ja jatkuu vaihtelevasti reiluun puoleen tuntiin asti. Alkuun närästystä oli lyhemmän aikaa ja sittemmin se vähitellen pahentunui.


Oireisiin on kokeiltu eri ruokintatapoja: korotettua alustaa, erilaisia ahmimisenestokuppeja, ruokintakertojen lisäämistä, pienempiä annoskokoja, turvotettua/kuivaa nappulaa tms. Ja on kokeiltu eri ruokia; raakaruoalla huomattiin ensimmäiset närästysoireet ja sittemmin myös nappuloilla. Lääkkeistä on kokeiltu Pepcid ja Pepcid Duo sekä Antepsin. Kaikki toimii alkuun, mutta sitten närästysoireet taas palaa. Ruokahaluun närästys ei ole vaikuttanut, vaan Dot on ollut ihan yhtä ahne kuin ennenkin. Se on myös edelleen aktiivinen, energinen ja skarppi. Käytösongelmat (reaktiivisuus tai pelot) ei ole lisääntyneet, kuten esimerkiksi kävi ihon kutistessa. Muuten kaikin puolin koira on ihan normaali. Paitsi sitä närästää ja se laihtuu.

Dot kävi toki lääkärissä. Käytiin Tsempissä ell Melina Bruno-Paasisalolla. Samalla hoidettiin Apoquel-lääkityksen verikoekontrollit. Dotin veriarvot oli muuten normaalit, mutta osa valkosoluarvoista oli viitearvojen alapuolella. Tämä johtuu todennäköisimmin Apoquelista. Apoquel voi myös aiheuttaa vatsaoireita, mutta enemmänkin ripulia tms. eikä närästystä. Apoquelia voisi toki koittaa tauottaa, mutta iho hilseilee tällä hetkellä sen verran, että sen puolesta Apoquelia voisi taas lisätä. Hilseilyn lisäksi koiralla ei ole muita iho-oireita, se ei kutise eikä ihossa ole haavoja.

Kesän alussa ajelussa karvan alta paljastui hilseilevä iho.

Närästykseen Dot sai nyt ruokasuositukseksi matalarasvaisen (7 %) Royal Caninin Gastrointestinalin. Närästysoireet on tälläkin ruoalla vähentyneet, mutta kokonaan ne ei ole poissa. Laihtuminen on edelleen jatkunut ja pari viikkoa tätä syötyään koira painaa reilun kilon entistä vähemmän. Dotin normaalipaino olisi noin 15 kg, mutta nyt koira painaa enää reilu 11 kg. Ruoka-annosta on nyt reilusti nostettu ja toivottavasti painon lasku on johtunut vain ruoan alhaisesta rasvaprosentista. Taitaa kuitenkin olla uusi eläinlääkärikeikka tulossa.



Ikelläkin oli huolia, kun se sai haavan pippelin pään ihoon ja se tulehtui. Koira joutui viettämään kaulurieloa, mutta nyt pippeli on taas kunnossa.

torstai 19. syyskuuta 2024

Terveydestäkin


Dot kokeili elämää ilman Apoquelia ja ei pärjännyt. Sen iho meni huonompaan kuntoon ja kutka lisääntyi. Koska huonona iho ei kestä harjaamista ja hilseestä tukka takkuuntuu, niin tukkakin sai taas lähteä.



Käytiin Tsempissä ell Meli Bruno-Paasisalolla. Dotin mielestä eläinlääkärissä oli taas huippua, kun sai herkkuja ja rapsutuksia eikä muita eläimiä näkynyt. Dotilta otettiin verikokeet ja niiden oltua ok aloitettiin taas lääkitys. Pari kuukautta koira kerkesi olla ilman lääkitystä. Oireet alkoi palailemaan kuukauden kohdalla. Nyt kaksi viikkoa lääkitys on isommalla annoksella (16 mg) ja sitten siirrytään taas ylläpitoannokseen (8 mg). Muutaman kuukauden päästä, jos tilanne on hyvä, niin kokeillaan vielä puolittaa annosta. Kokonaan lopettamista ei ehkä kannata enää kokeilla oireiden palattua niin nopeasti. Vuoden päästä taas kontrollikäynti tai aiemmin, jos aihetta on.

Ja Dotsikinhan pääsi jo kymppikerhoon täytettyään 10 vuotta viime kuun puolella.


Ike introvertti ei edelleenkään arvosta käsittelyä tai edes välttämättä koskemista. Ike onkin edelleen harjoitellut käsittelyjä eri paikoissa. Käsikosketus vieraille sujuu tällä hetkellä hyvin ja Iken mielestä se on kivaa. Nyt ollaan edetty pysymään kosketusten välissä vieraan ihmisen vieressä muutaman toiston verran. Ilme muuttuu näissä heti huonommaksi, jos itse yritän koskea koiraan saati sitten vieras. Päälle kumartuminen on edelleen pahinta eikä Ike sitä välttämättä siedä murisematta tutuiltakaan. Tähänkin on treenit aloitettu varovasti ja tarkoitus on nimetä koiralle toiminto, ettei asia tule sille yllätyksenä. Ike ei kestä myöskään katsomista. Jos sitä rapsuttelee, niin se nauttii rapsutuksia pidempään, jos koiraa ei katso päin. Jos sitä katsoo, se poistuu paikalta. Tämä koskee taas kaikkia, tuttujakin ihmisiä.

Kroppahuollot Ikelle on nyt tehty lähinnä kraniona eikä niin fyysisinä käsittelyinä. Ike on saanut halutessaan poistua paikalta. Viimeimmällä kerralla Ike asettautui heti käsiteltäväksi eikä kertaakaan poistunut paikalta. Pari kertaa se murahti, mutta kun käsittelijä vaihtoi asentoaan poispäin koirasta, niin tilanne oli ok Ikellekin. Ikellä on myös ollut pallo mukana. Sen läsnäolo auttaa Ikeä :D

Arjessa Ike vaan jotenkin touhottaessaan ajautuu sellaisiin tilanteisiin, jotka sitä ahdistaakin sitten. Mun on jotenkin ollut vaikea puuttua tilanteisiin etukäteen, kun koira on se, joka menee ja tekee enkä tiedä etukäteen onko tilanne liian ahdistava.... Pitää itse skarpata näihin tilanteisiin ja koittaa ennaltaehkäistä. Ike kuormittuu näistä ja tarvii erikseen huolehtia, että se lepää riittävästi. Ike ei välttämättä ymmärrä levätä itse vaan saattaa kehittää omia puuhiaan väsyneenä (vaikkapa valojen/varjojen tuijottamista). Ahdistuessaan Iken ahdistukset kertautuu helposti. Aiemmat koirani ei ole olleet näin herkkiä ja nyt joutuu ihan erilailla opettelemaan puhumaan koiraa. Jatketaan harjoituksia. 



torstai 18. tammikuuta 2024

Terveysjutut

Rinna kävi virtsarakon kasvaimen kontrollissa alkuviikosta Talliklinikalla. Kontrolli hoidettiin ultralla ja pissanäytteellä. Viime kerrasta on aikaa lähes puoli vuotta. Rinnan asteltua klinikalle eläinlääkäri huomasi heti koiran vanhentuneen. Siitä onkin tullut sellainen hönö vanhus. Arjessakin tämä on huomattu, koira ei ole enää ketterä ja sen liikkumisen tarve on vähentynyt. Ennen lumia Rinna saattoi olla vielä kympin lenkeillä mukana, nyt ei enää todellakaan.

Ultrassa näkyi kasvainmassan kasvua. Se ei vielä ahtauta rakkoa. Pissanäyte oli puhdas. Rinna oli lihonnut kilon pari viime punnituksesta ja painoi nyt reilu 20 kg. Saattohoidon seurausta :p Jatkossa Rinna jatkaa edelleen estohoitoantibiooteillaan ja lisäksi otetaan nyt kipulääke Onsior käyttöön. Jos koira hyötyy siitä, niin kipulääkkeet jää jatkuvaan käyttöön.

Iken ja Rinnan välit on kiristyneet. Ike ei siedä Rinnaa ja se murisee, jos Rinna liikkuu kohti. Rinna ei joko ymmärrä tai halua ymmärtää ja käyttäytyy kuin Ikea ei olisikaan. Koirat elää nyt erillään, mutta ne mahtuu ulkona samaan maailmaan.


Dot on syönyt nyt Apoquelia parin kuukauden ajan. Ensimmäiset kaksi viikkoa annos oli suurempi (16 mg/vrk) ja alkuun oireilu helpottikin selvästi. Ihosta ei lähtenyt enää hilselaattoja ja ruvet parani. Kahden viikon jälkeen annos tiputettiin puoleen (8 mg/vrk). Sittemmin oireilu on hieman palannut. Ihosta löytyy jälleen välillä rupia, pienempinä kuitenkin kuin aiemmin. Lisäksi hilseoireilu on levinnyt laajemmalle (korvanlehtiinkin), aiemmin pään alue oli oireeton. Hilseily ylipäätään kuitenkin on vähäisempää. Dot rapsuttelee edelleen enemmän kuin normaalisti, mutta vähemmän kuin ennen lääkitystä. Rapsuttelu saattaa olla myös stressirapsua, sillä rapsuttelut esiintyy usein iltaisin ja ennen kuin jotain tapahtuu esim. ulos lähtiessä. Parasta olisi saada koira täysin oireettomaksi, mutta saattaa olla, että päämäärä on saada koira kuntoon, jossa se pärjää. Apoquelkaan ei ole täysin haittavaikutukseton lääke, niin ei sitä isolla annoksella voi jatkuvasti syöttää.

lauantai 18. marraskuuta 2023

Dotin dg


Dot kävi viime kuussa jälleen näyttämässä ihoaan eläinlääkärille. Tällä kertaa käytiin Fanni Suokolla, joka otti vastaan Finnin Ratsutilalla Vihdissä.

Ihon tilanne on muuttunut siten, että ihoa irtoaa paksuina lastuina ja niiden irtoamiskohtiin muodostuu rupia. Karva on myös pahimmista kohdista muuttunut harvemmaksi. Iho oireilee nyt lähes kaikkialta. Selässä tilanne on pahin ja pään, kaulan, niskan alue on oireeton. Shampoopesuilla pärjättiin ennen, nyt niillä ei ole enää juurikaan vaikutusta. Vaikka ihon oireilu on muuttunut pahemmaksi, niin Dotin kutiseminen ei ole juurikaan muuttunut. Se rapsuttaa enemmän kuin ennen ihon oireilua, mutta rapsuttelun määrä ei ole oireilun alusta lisääntynyt vaan on edelleen aika maltillista. 


Verikokeissa ei havaittu kilpirauhasen vajaatoinnan arvoja. Ihonäytteiden analyysi:


Löydöksestä pyydettiin vielä konsultaatioapua ihotauteihin perehtyneeltä eläinlääkäri Mirja Kaimiolta. Hänen mukaansa oirekuva sopii ensisijaisesti eksfoliatiiviseen lupukseen, vaikkei sitä ole kuvattu aussieilla. Dotille on nyt aloitettu Apoquel-lääkitys. Toivottavasti auttaa!

Luonteensa puolesta Dot on aina ollut aaltoilevasti reaktiivinen. Sterilaation myötä hävisi selvät syyt aaltoilevaan reaktiivisuuteen. Ihon oireilua en osaa yhdistää aaltoiluun, mutta voihan se ärsyttää koiraa erilailla kuin näyttää päällepäin. Tällä hetkellä koira tuntuu ärhäkkäältä. Se on viime aikoina käynyt toisen koiran kimppuun ja ärhennellyt myös vieraille ihmisille. Apoquelin yleisenä haittavaikutuksena mainitaan aggressiivisuus :p

Hämähäkin tappaja