perjantai 3. heinäkuuta 2026

Kisavkl

Viime viikonloppuna kisattiin. Sää oli helteinen. Lauantaina ohjelmassa oli agia kahden hyppyradan verran AGRYn kisoissa Mia Laamasen radoilla. Hassusti jäin sekä onnistumisiin että epäonnistumisiin kiinni ja olin ohjauksissa myöhässä. Molemmilta radoilta hylätyt suoritukset, mutta kisaaminen oli kyllä nyt kivaa Iken kanssa!




Sunnuntaina kisattiin rallia Janakkalan Koirakerholla avoimessa luokassa.


Ike oli kivasti mukana, ennen rataa vähän kuplat poksu, mutta radalla tuntui, että oltiin pääasiassa samassa kuplassa. Videoo ei ole, joten ei ole tietoa näyttikö siltä miltä tuntui. Radalla oli houkutus. Tämän hetken vaikein tehtävä on houkutus, jossa on pallo. Nytkin oli. Seuraaminen herpaantui houkutuksesta, mutta sain käskytettyä koiran tekemiseen eikä virheitä tullut. Tämä näkyi kuitenkin seuraavilla kylteillä. Esimerkiksi liikkeestä seisomisessa koira ponkaisi eteenpäin, mutta piti rintasuunnan ja lähti hyvin peruutusaskeleeseen taaksepäin. Ei virhettä tästäkään. Radalta täydet 100 p. ja sijoitus 1./12.

Jälleen tehtiin rata aivan liian nopeaan tahtiin. Opettelen kyltit rataantutustumisessa ulkoa ja Radalla en niitä muistele. Suorituksen jälkeen aina mietityttää muistinko kyltit oikein :p


Toisella radalla oli enemmän kiihdyttäviä kuvioita (ohjaajan ympäripyörimiset) ja eteentulon jälkeen tulikin haukahdus. Siltä kyltiltä tuli radan pistemenetykset, -3. Ja tuplasaksalaisen jälkeen sain olla parilla kyltillä tarkkana, että koira istui perusasennot. Pyörimisten jälkeen Ike myös härkki kättä, mutta lopetti sen käskystä. Pyörimisiin pitää siis edelleen treenata malttia mieleen. Muuten Ike oli varsin kivasti taas mukana. Itse muistin välillä rauhoittaa omaa menoa. Silti taas nopein aika, 97 p., RTK2 ja sija 2./12.

Seuraavaksi kohti voittajaa, mutta taidetaan isommat treenaamiset jättää jonnekin tulevaisuuteen ja keskittyä muihin lajeihin.

Maailman paras seinänpaukuttelulelu!