perjantai 22. syyskuuta 2023

Nosekokeessa

Dot korkkasi nose workin koeuransa keskiviikon iltakokeessa. Ei tarvinnut jäädä rannalle ruikuttamaan ilmottautuessa, kun omista seuroista ATD järjesti kokeen. Ohjelmassa oli ykkösluokan ajoneuvot ja tuomarina oli Elli Kinnunen. Etsinnät tehtiin kahdessa erässä kaksi etsintäaluetta kerrallaan. Ensimmäisellä alueella oli henkilöauto ja matkailuauto. Haju oli  jälkimmäisen matkailuauton kuskin ovessa. Dot tarkasteli pitkään vaunuun johtavia portaita, siinä on varmasti ollut trafiikkia. 



Toisella alueella oli kolme henkilöautoa. Tässä aika loppui juuri muutama sekunti ennen ilmaisua! Harmi, mulle kuitenkin pisteet, ettei puolen minuutin aikailmoitus juurikaan vaikuttanut omaan toimintaan Tässä koira nousi myös kertaalleen autoa vasten, josta miinuspiste.



Loput alueet oli sisällä hallissa. Ensimmäisessä oli kaksi peräkärryä. Dot taas haisteli mattoa namien löytämisen toivossa kuten treeneissäkin ko. hallissa. Kun se ryhtyi hommiin, niin hajut löytyi hyvin. Itse meinasin nollata laittamalla käden taskuun liian aikaisin vikan löydön jälkeen. Jatkossa tarvii treenata palkkausalueelle siirtymisiä :p





Tulokseksi tuli siis 75 pistettä yhdellä virhepisteellä, 75/1. Yritetään päästä toistekin kokeeseen!

keskiviikko 13. syyskuuta 2023

Ascat

Vuoden vikat ASCA-agilityt käytiin viikonloppuna Ojangossa. Tuomarina oli Peggy Meersman Belgiasta. Dot oli ilmoitettu molemmille päiville agi- ja gambleradoille. Agiradoilla oli huonoa ohjaamista, joka kostautui koiran ylimääräisinä pyörimisinä. Tykkäsin kuitenkin omasta asenteestani. Osasin olla myös rento ja jatkaa virheistä huolimatta. 

Lauantain ensimmäinen gamble oli liian vaikea. Toisella radalla tehtiin sitten kaivattu viimeinen hyväksytty suoritus ja Dot sai valioon tarvittavan tittelin GV-E-OP (Gamblers Vetran Elite Outstanding Performance). Kerrytettiin sillä radalla myös eniten pisteitä ja Dot oli kolmen parhaan veteraanin joukossa.






Sunnuntain ensimmäisellä agiradalla Dot teki lentokeinun! Otettiin kohta uudestaan siistimmällä suorituksella. Toisella radalla saatiin hyväksytty tulos. Koska gamblen tulokset on kasassa, niin käytettiin sitten vuorot kontaktien treenaamiseen. Ascassa saa treenata lelulla palkaten. Toki hylätty tulos siitä tulee, mutta Dot sai palkan hyvistä suorituksista keinulla ja puomilla. Pääasiassa Dotin kontaktit oli varsinaisissa ratasuorituksissakin ihan hyviä. Jokunen yläosuma tuli puomin alastulolla, mutta yhtään varsinaista virhettä ei tullut pehmoesteellä. Lähdötkin oli paljon paremmat kuin viime kisakerralla.

8


Dotilla on nyt kasassa hypyt ja gamblet valioon, enää puuttuu tuloksia agiradoilta. Saas nähdä saako niitä koskaan kerrytettyä :p




Illalla oli vielä nosetreenit. Dot oli superpätevä! Se oli päivän päätteeksi hyvin motivoitunut itse asiaan ja teki löydöt pääasiassa nopeasti. Laatikot ja ajoneuvot sujui hyvin, mutta maassa olevat kangaskassit oli vaikeita. 

torstai 31. elokuuta 2023

Hyppismuistiinpanot

Muutaman hyppytekniikkatreenin muistiinpanot talteen ennen kuin unohtuu. Ike on nyt tehnyt treenikuvioita, joissa arvioidaan korkeutta ja  etäisyyttä sekä harjoitellaan taipumista. Kaiken kaikkiaan Ike on kehittynyt kropallaan kesän aikana. Se tekee hyvän painonsiirron lähdöissä ja selkätukea alkaa löytymään. Voimantuotto ei edelleenkään ole Iken ongelma, mutta sen hallinta on.


Voimaneliö. Mitat rimasta rimaan keskipisteen kautta 9 jalkaa, rimat 30 cm tai vinot, jolloin 30cm sisempi ja 40 cm ulompi. Kääntyminen oli Ikelle tässäkin helpompaa myötäpäivään kuin vastaan.


Korkeuden arviointia muurilla. Muuri 30-50 cm, välit 6-6-9-9 jalkaa, rimat kahdessa ekassa hypyssä 20 cm ja kahdessa vikassa 25 cm. Renkaan korkeuden arviointia on tehty set pointina.

Vauhtiympyrässä on tehty muitakin erikoisesteitä sekä etäisyyden (18-25 jalkaa) ja korkeuden arviointia (20-35 cm).

Ja vielä Iken keppipäivitys. Nyt menee hatarasti jo koko kepit!



maanantai 28. elokuuta 2023

Dot 9 vuotta!


Dot täytti 9 vuotta ja sai lahjaksi eläinlääkärikäynnin. Dot olisi kyllä keksinyt parempiakin lahjoja :p Aiemmin Dotin kroppahuollossa koiran vatsan alue oli tuntunut oudolta ja koira suositeltiin käyttämään vatsan alueen ultrassa ja perusverikokeissa. Tänään käytiin hoitamassa nämä Hertassa, jossa eläinlääkärinätoimi Anna-Maija Teppo. 



Dot ei aristanut vatsan tunnustelua. Sydän- ja hengitysäänet oli normaalit, samoin imusolmukkeet tunnustellen ok ja limakalvot näytti normaalilta. Ultrassa ei havaittu normaalista poikkeavaa. Perna oli suurehko, mutta se oli muuten normaali. Maksa ja sappirakko oli normaalit eikä muissakaan sisäelimistä havaittu poikkeavaa. Verinäytteestä tutkittiin maksa- ja munuaisarvot, veren sokeri ja proteiinit sekä tulehdusarvot. Kaikki oli normaalia!

Dot oli alkuun innossaissa päästessään eläinlääkäriin. Mieli muuttui verikoetta otettaessa eikä ultratessa pöydällä makaaminenkaan ollut kivaa. Koira selvästi tämän jälkeen oli kuormittuneempi. Kokemuksensa jälkeen se räyhäsi odotustilan läpi kulkiessa kaikille ihmisille :/


Ultraa varten koiran mahasta ajeltiin karvat, jolloin Dotin ihon muutoksetkin näkyy paremmin. Kuiva iho on tummentunut verkkomaisesti.

perjantai 25. elokuuta 2023

Haut ja nose

Iken haku on ottanut aika harppauksen ihan muutaman treenin jälkeen. Kunhan vain oikea palkka ja oikea palkkaustapa löydettiin, niin Ike on oikein motivoitunut ja kehitys tuntuu tapahtuvan luonnostaa, itsestään. Viime treeneissä tehtiin valmista maalimiestä ilman apuja jo ihan ekalla pistolla. Ike tiesi vihjeistä mitä se oli tullut tekemään ja eteni suoraan maalimiehelle asti. Jonkin verran avut (ääni, haamu) tuntuu nostavan tällä hetkellä liikaa kierroksia eikä koira ehkä keskity niin hyvin. Se ei etene suoraviivaisesti vaan ennemminkin säntäilee sinne tänne. Motivaatio maalimiehen löytymistä kohtaan on kuitenkin kunnossa ja vaikka koira joutuu etsimään maalimiestä niin se ei lopeta ennen kuin löytää.


Dot on tehnyt nosea. Nyt näkyy jo hyvin hajun lähteen paikallistaminen vanhemmilla piiloilla hajupilvestä, kunhan vaan on otettu treeneihin pidempään vanhennettuja hajuja.

maanantai 21. elokuuta 2023

Agileiri

HSKH järjesti agileirin. Ilmotin Iken Satu Tuomelan ja Emeliina Tähtisen treeneihin. Treeneissä oli reilusti treeniaikaa, joten Dot pääsi treenaamaan puomia Emeliinan treeneihin.

Ike on hyvin erilainen menijä kuin mihin olen tottunut. Se on pitkälaukkainen iso koira, joka siis menee lujaa ja tarvitsee tilaa. On siinä mulla opettelemista omassa liikkumisessa ja sijoittumisessa! 

Sadun treenistä tehtiin möllirataa (valkeat pallot). Tehtiin pätkissä 1-4 , 4-8 ja 10-15. Ensimmäisessä osassa persjättö ekan putken (2) jälkeen oli kamalaa, mutta toisessa osassa putken (7) jälkeen se taas sujui paremmin. Selvästi ratapohja oli helpompi, mutta myös mun oli helpompi ehtiä siihen, kun olin jo liikkeessä eikä tarvinnut ehtiä ohjaukseen paikaltaan. Vikassa osassa keskityttiin takaaleikkaukseen (14). Ikelle radan mukaan eteneminen oli tosi loogista. Se ohjautui hyvin sinne minne pitikin. Se on myös kivan kuuliainen.


Emeliinan treenistä tehtiin osia 1-5, 8-10 ja 14-17. Ekassa osassa Ike irtosi hyvin puomin alla olevaan putkeen (4), jolloin ehdin hyvin ohjaamaan takaaliertoa (5). Toisessa osassa ohjaajan puolelta hyppääminen (10) oli vaikeaa ja estettä siirrettiin helpompaan kulmaan. Sijotuin aivan liian lähelle hyppyä ja Ike teki takaakierron tai kiersi koko esteen. Sille piti antaa reilusti tilaa, niin hyppy sujui oikein päin. Kolmannessa osassa oli sama tilanpuute (16), mutta tilaa antamalla koira kulki oikein. Takaakierrossa (17) koira kuunteli hienosti ja teki sen vaikka palkka houkutteli edessä.

Dot teki vain puomia. Kentällä oli pehmopuomi, mikä on Dotille outo. Se juoksi kontaktin alas asti vain etupalkkapallon voimin. Ilman sitä koira ponnisti liian korkealta. Emeliina teki huomion, että ilman selkeää etenemiskohdetta (lelu) Dot liikkuu puomin tasaisen alueen erilailla. Lisää siis treeniä näihin etupalkalla.

Ike on nyt aloittanut HAU:n viikottaisessa agiryhmässä. Lisäksi Dea Ivanovin hyppytekniikkatreenit on kesätauon jälkeen taas jatkuneet. Näillä treeneillä mennään ensi kesään asti.



Treeniaiheita:
- Lähdot. Ike ei istu aina ryhdikkäästi, vaan valahtaa lysyyn. Se on myös kovin jähmeä tekemään mitään temppuja lähtöasetelmissa. Haluaisin sen olevan rennompi lähtöasennossa.
- Oma liikkuminen. Ikuinen treenin aihe.
- Hyppytekniikka. Tällä hetkellä hyppytekniikassa on edetty 40-45-senttisiin rimoihin ja tehtävästä riippuen tämä on se raja, jonka yläpuolella tekniikka hajoaa. Tavoitteena olisi saada jumpattua rimoja korkeammalle. Raratreeneissä rimat on olleet 30-35 cm.
- Käännökset. Tiukoissa käännöksissä Ikellä on puolieroa. Sen kääntyy paremmin myötäpäivään kuin vastapäivään. Kropan hallintaa ja jumppaa tarvitaan tätä varten lisää. 
- Ohjauskuviot. Innit on koiralle aika tuntemattomia. Valssit on mulle vaikeita. Eteenmenot ja putkijarrut tarvii vahvistettava.

torstai 17. elokuuta 2023

Terveysjutut

Viime viikolla Rinnalla taisi olla virtsatietulehdus. Ike oli kiinnostunut ja Rinna pissasi kertaalleen sisälle. Oltiin reissussa, joten nostettiin vaan estolääkitystä muutamaksi päiväksi. Eilen Rinnalla oli virtsarakon kasvaimen kontrolli. Ultrassa rakko näytti olevan entisellään eli kasvannainen kasvaa edelleen hitaasti. Pissanäytteessä oli aavistus verta. Eli jatketaan antibiootteja ylläpitoannoksella. Tarvittaessa voi taas antaa muutaman päivän tehokuureja, mikäli Tohtori Ike niin kertoo :D Seuraava kontrolli loppuvuoteen ellei tilanne muutu ennen sitä. Kuunneltaessa sydänäänet oli normaalit. Ei sivuääntä, mikä oli kuultavissa viime vuoden lopulla vitsatietulehduksen yhteydessä. Hengitysäänet oli myös normaalit, mutta kaulan imusolmukkeissa oli turvotusta, mikä on normaalia vanhuksilla. Rinna on käynyt myös Mari Hyytiäisen käsiteltävänä. Vähän sillä oli alaselässä jumia (voi johtua kasvaimesta) ja siihen suositeltiin lämpöhoitoa.

Dotin kraniokäsittelyssä koiran alavatsa oli kumma. Voi johtua närästyksestä, jota hoidetaan tällä hetkellä tihennetyllä ruoka-ajoilla. Tai sitten jotain muuta, minkä voisi tutkia ultraamalla ja verikokein. Dotille on varattu tutkimusaika loppukuuhun.

Ike kävi puolestaan Petran fyssaroitavana. Ikellä oli jumia reisissä, vasemmalla takana ja oikealla etuosassa. Koira ei myöskään taivu yhtä hyvin molempiin suuntiin. Ike on ikävaiheessa, jossa edessä on stabiliteettia, mutta takapää on huojuva kuin varsalla. Lisää takaosajumppaa siis ohjelmistoon. 

Ikellä on myös ollut pippelivaivaa. Sillä oli juhannuksena oireita, jotka hoidettiin esinahantulehduksena Betadine-huuhteluilla. Sittemmin huomasin umpeenmenneen reiän pippelin varren ihossa. Ihon alla tuntui vierasesine, joka tuntui ihan sirulta. No siru se ei ollut, kun jalkojen väli luettiin sirunlukulaitteella :D Siru on paikallaan niskassa edelleen. Ilmeisesti siis pippeliin on mennyt tikku. Pippeliä näytettiin lääkärille ja arviona on joko kapseloitunut tikku tai vain arpikudosta. Tilanne näyttää niin rauhalliselta, ettei tehdä muuta kuin seurataan. 

keskiviikko 16. elokuuta 2023

Vepeleiri


Elokuun ekana viikonloppuna Ike pääsi Suomen Landseeryhdistyksen järjestämälle vepeleirille. Leiri järjestettiin Ruoveden leirintäalueella ja majoituttiin leirintäalueen mökkiin. 

Treenejä oli kaksi per päivä eri puolilla aluetta. Leirintäalue oli sopivan pieni viedä koira aina mökkeilemään treenien välillä. Jokaisella alueella keskityttiin yhteen liikkeeseen eli kaikki neljä liikettä tuli treenattua. Lauantain ensimmäinen treeni oli hukkuvalla. Ikellä on ollut välillä vierastamista/mörköilyä vieraampia ihmisiä kohtaan, joten nyt hukkuva leikitti ensin koiraa ja vähitellen asiaa vaikeutettiin kohti kokonaisempaa liikettä. Iken asenne pysyi hyvänä ja hukkuva myös tippui veneestä.

Toinen treeni oli veneestä hyppyä. Ike ei halua hypätä veneestä. Se jämähtää tuijottamaan heitettyä lelua tai veden kimmellystä. Tuijottaminen hyvin palkitsevää. Nyt Ikeä leikitettiin reilusti veneessä. Näin Ike ei ajatellut liikoja, vaan päätyi lelun perässä veteenkin. Tällä on nyt jatkettu treeneissäkin ja toivottavasti solmu aukeaa kokonaan.


Sunnuntaina jatkettiin viennillä. Ike tekee tällä hetkellä käsikosketusta vietävälle ihmiselle. Sitä ei nytkään haitannut vieras ihminen vaan kosketuksessa oli myös kestoa mukana. Tehtiin käsikosketusta jo veneeseen (ilman uintia). Kiva huomata, että vieraassa paikassa vieraalle ihmiselle tämä toimi yhtä hyvin kuin tutuissa.

Viimeisessä treenissä otettiin veneeltä lelujen hakua. Selvästi väsy alkoi jo Ikeä painaa ja sitä olisi pitänyt nostattaa enemmän jo treenin alussa. Moottori lähti kuitenkin käyntiin ja lelut löytyi.

Kuvat on edellisviikon mökkireissulta Saimaalta. Olavin linna on nykyään nimetty Iken linnaksi.

perjantai 11. elokuuta 2023

Nosemöllit

Dot osallistui ATD:n järkkäämiin nosemölleihin viime viikolla. Nosea ei ole treenattu nyt juurikaan kesällä, mutta paikkana oli tuttu treenipaikka.

Etsittävänä oli ensin ajoneuvot ulkona ja sitten sisällä hallissa kaksi sisäetsintäaluetta ja laatikot. Kaikki teki ensin ajoneuvot ja sitten kaikki sisäalueet kerrallaan.

Etsintäalueet:





Ajoneuvoetsintä sujui Dotilta helposti. Siitä täydet pisteet.


Kaksi ensimmäistä aluetta sisällä (ensimmäinen sisäalue ja laatikot) koira ilmaisi jo hajun siirtymää. Ei olla treenattu riittävästi vanhoja hajuja. Niitä pitää ottaa treenattavaksi vaikka hajupurkkiradalla. Saatiin virheellisen ilmaisun jälkeen etsiä vielä oikeat hajut. Jotain tästä varmaan Dot oppi, sillä viimeisellä alueella koira tarkensi hienosti hajun lähteelle asti. Käytettiin tähän lähes koko annettu aika. 

Tulokseksi siis 50 pistettä löydöistä ja neljä virhepistettä vääristä ilmaisuista. Tällä sijoitus oli 4./12. Yksi koirakko teki kolme löytöä ja suurin osa kaksi.

Jälleen sisällä Dot skannasi ensin hallin pohjalta löytyviä nameja ennen varsinaisen hajun etsintää. Palkkausta on taas kokeiltu erilailla. Paras on ollut jättää palkkapurkki alueen ulkopuolella ja löydöstä vapauttaa koira palkalle. Välillä tällä koira nostattaa liikaa kierroksia, säheltää eikä keskity. Ei ole helppoa tasapainotella liian hyvän palkan ja huonon motivaation väliltä.

torstai 10. elokuuta 2023

Ascat

Heimäkuun viimeisenä viikonloppuna oli kolmipäiväiset ASCA:n agilitykisat. Tuomariksi oli tuotu Chuck Klein Jenkkilästä. Joka päivälle oli tarjolla kaksi rataa joka lajia (hyppy, agi ja gamblet). Dot teki vain agia ja gamblejä.

Perjantaina kävin juoksemassa agiradat ennen töihin menoa. Kiireessä kisaaminen ei sopinut minulle lainkaan. Surkean ohjauksen lisäksi huonot lähdöt ja loikka puomilla!

Lauantaina olin parempi ja tulokseksi hyväksytyt radat sekä gamblessä että agissa. Agiradalla Dot oli kaikkien säkäluokkien nopein! Lähdöissä osasin vaatia nyt koiralta enempi, mutta pehmopuomilla tuli jälleen virheitä. Treenin puutetta.

Sunnuntaina keräsim itselleni paineita ja ohjaus huononi entisestään. Dotilla puuttuu nyt gamblestä enää yksi hyväksytty tulos ja sekös sekoittaa mun pään! Agiradoilta puuttuu enempi, en tiedä montako enkä nyt tiedä onko parempi olla vaan kysymättä ettei mun pää hajoa lisää... Gamblet ei siis sujuneet, jäi tosin vaan vähästä kiinni! Agiradoilla tehtiin toisella radalla hyväksytty tulos. 

Ärsyttää kun oma pää ei kestä. Myöskin pehmopuomilla kontaktit oli kateissa eli pitäisi treenata enemmän sillä. Dot ei ole aikoihin tehnyt kontaktivirheitä ja nyt sen osumat osui aivan liian korkealle.

Viikonlopun gamblet:





Pari viikkoa aiemmin Dot nappasi taas sisälle tulleen ampiaisen. Se sai piston ainakin suupieleen, joka turposi. Koira meni vähän flegmaattiseksi. Se piti silmiä puoliummessa ja riiputti päätään. Ei sillä varmaan hengenhätää ollut, mutta annoin silti kortisonia. Oli ehkä liikaa vielä mielessä Rinnan shokkitila ampiaisen pistosta useamman vuoden takaa. Silloin oltiin vielä lenkillä ja piti soittaa apua tuomaan kortisonitabletteja ja autokyytiä pois.

Suupieleen osui. Kuvassa jo kortisonin alettua vaikuttaa. Nopeasti se toimi.

perjantai 30. kesäkuuta 2023

Agi- ja tokomuistiinpanot

Muutamasta Iken hyppytekniikkatreenistä vähän muistiinpanoja.

Alla kuva pisaran mallisesta treenistä. Siinä hyppyvälit oli 6, 9, 18 jalkaa ja putken jälkeen sama takaperin. Treenissä tuli etäisyyden arviointia, laukan venyttämistä ja kokoamista samassa. Kokoaminen oli vaikeaa, eikä kuviota todellakaan tehty täydestä vauhdista kokonaan  vaan osissa maltillisella vauhdilla. Tarvitaan lisää vaan kokoavia harjoitteita, esimerkiksi sitä perussarjaa, jota on toki tehtykin.


Perussarjaa on tehty perinteisen lisäksi variaatioina. Samaan suuntaan vinot hypyt, siksak ja hypyt limittäin. Siksak oli vaikeinta. Tiukat siksak-hypyt ohjaa myös S-linjan treeniin, jota on tehty erikseen. S-linjan hypyissä taipumiset ja laukan vaihdot on olleet ok. Nopeammassa vauhdissa homma hajoaa ja koiralle on tullut tässäkin vaikeuksia kokoamisessa. 

Kepeillä on päästy tekemään kutoset ilman apuja. Vähän hataraa vielä on, joten palataan hieman taaksepäin keppien kanssa.



Tokopuolella Ike on osallistunut Tiltun koulutukseen HSKH:n kentällä. Ikelle vieras paikka, vieraat koirat ja vielä häiriöt teemana. Osasin mitoittaa treenit Ikelle sopiviksi ja Ike suoriutui haastavasta asetelmasta hyvin.  Alkuun tehtiin paikkiksia eri kuvioissa. Annoin koiran olla vapaamuotoisesti paikoillaan ja katsella. Seuruussa ei vielä ole kestoa tai hirveästi muutakaan ja tehtiin sitä muista etäämmällä. Ruutu ja kierto onnistui hyvin, vaikka samanaiksesti muut teki luoksetuloa, zeraa tai kiertoa lähellä. Hyppykään ei ollut vaikeaa, vaan siinä oli ihan samaa koomausongelmaa kuin tutummissakin paikoissa :p Kaikki onnistui siis paremmin kuin vain hyvin! Tarttis osata mennä useammin mukavuusalueen ulkopuolelle, mutta onnistuneesti.

keskiviikko 21. kesäkuuta 2023

Ascaa

Viikonloppuna kisattiin Dotin kanssa ASCA-aksaa lähes vuoden tauon jälkeen mistään kisaamisesta. Jännitti paljon. Jännitys kuitenkin kaikkosi aina radalle päästyä ja fiilis oli hyvä!

Tuomariksi oli tällä kertaa saapunut itävaltalainen Roland Hofeneder. Ratoja oli tuttuun tapaan tarjolla kuusi starttia per päivä, Dotin kanssa tehtiin vain agilityradat ja gamblersit.

Lauantaina pari rataa meni ruosteessa. Ensimmäisessä gamblersissä suunnittelin käyväni kaikki kontaktit läpi, sillä Dot ei ole tehnyt pehmokontakteja. Hyvä oli aloittaa gamblerillä, että pääsi huoletta kokeilemaan ne. Tästä johtuen kuitenkin ahnehdin liikaa esteitä pisteiden keruussa ja oltiin pillin soidessa eri puolella kenttää. Eipä hätiä ois ollut, jos en olisi panikoinut ja ohjannut huonosti :p Säädettiin sen verran, että vaikka gamblerosuus onnistuikin, niin ei ehditty loppuun ajoissa. Toinen gamble oli vaan liian vaikea. Dot kääntyi väärään suuntaan vikalle esteille ja suoritti sen väärään suuntaan.



Agiradoilta eka rata meni hyvin, voitto. Toinen rata kosahti heti ekaan rimaan ja tämän jälkeen kesti vähän aikaa saada ohjaus kuntoon. Yhdellä rimalla olisi tehty vielä tulos, mutta huonolla ohjaamisella ei :p

Sunnuntaina agiradoilta tehtiin molemmilta hyväksytty tulos. Ensimmäisellä vaan eka rima jälleen tipahti. Jonkinlainen lähtöongelma taitaa olla käsillä. Koira on lähdössä niin vieterinä, ettei se keskity hyppyyn.

Gambleistä ensimmäisessä koira valitsi putken sijasta puomin. Edelleen Dot arvottaa kontaktit korkeimmalle. Toisella radalla tehtiin tulos, mutta pisteet jäi vähemmälle, kun en keskityynyt enää viimeiseen bonusesteeseen. Kannattaisi keskittyä :p



Treenattavaksi tuli nyt seuraavaa kertaa varten gamblerosuudet, etäohjaus ja erottelut, ja ne lähdöt pitää laittaa taas kuntoon.

Molempina päivinä Dot sijoittui kolmen parhaan veteraanin joukkoon ja sai leluja.


Pullukat on leppoisia ja  Dot käyttäytyi kisapaikalla tosi hyvin! Dot on lihonnut rasvalisien myötä. Iho on tällä hetkellä vähän huonossa kunnossa ja lisiä on mennyt. Niistä ei ole ollut juurikaan apua, mutta koira on lihonnut. Se on vähän pulskassa kunnossa agikoiraksi ja tarvii saada taas linjat kuntoon.

perjantai 16. kesäkuuta 2023

Maalla ja vedessä

Iken sopiva palkkaaminen on edelleen välillä mietityttänyt. Ike on ihan riittävän ahne, se palkkautuu kyllä ruoallakin, mutta väärässä mielentilassa se ei kuitenkaan pysty syömään vaikka mitä herkkua olisi tarjolla. Sopivassa mielentilassa sille kelpaa kaikki ruoaksi. En osaa voeläkään aina nähdä Ikestä sen mielentilaa päällepäin. Se ei ole niin helppo luettava. Lelu kelpaa aina ja on tällä hetkellä se varmempi palkka. Lelulla leikkiessä koira kuitenkin välillä kuormittuu sekä fyysisesti että henkisesti. Tämä on ollut vähän ongelmana hakutreeneissä, etenkin vieraammilla maalimiehillä.

Hakutreeneissä on nyt kokeiltu erilaisia leikkimisrapoja. Tällä hetkellä paras on antaa lelu Ikelle, joka tyrkyttää lelua takaisin revittäväksi. Ei kuitenkkan leikitä repimäleikkejä vaan otetaan rrotus, jännite ja annetaan lelu taas koiralle. Tämä ei myöskään kuluta koiraa niin paljoa kuin railakkaampi riehuminen ja siksikin on parempi palkkaus pidempikestoiseen työskentelyyn.

Maalimiesmotivaatuota on kasvatettu samalla haamuilla ja äänillä. Tästä toki on koitunut silmillä etsimistä ja nyt taas vastapainoksi on tehty hajun hakuja hyvin piiloituneilla maalimiehillä.

Viime kesänä jäljillä pystyi vielä käyttämään ruokaa. Iken luontaisesta tyyli jäljestää on hyvä. Onneksi, sillä ruoka ei enää jäljellä kiinnosta.  Nyt ollaan vaihdettu lyhyihin keppijälkiin, joissa palkkaus tulee keppien kautta leikkimällä. Selvästi parempi vaihtoehto tällä hetkellä.

Vepessä Ike on hakenut köyttä ja patukkaa sekä veneeltä että hukkuvalta. Veneeseen Ike menee mielellään ja veneily on kivaa. Veneestä Ike on myös uskaltaunut hyppäämään. 


perjantai 9. kesäkuuta 2023

Terveydestä


Rinnan kävi taas virtsarakon kasvaimen kontrollissa Talliklinikalla. Ultrassa kasvannainen näytti edelleen aika samalta eli ei näytä edenneen. Pissanäytteessä oli juuri ja juuri verta havaittavissa. Lääkitys jatkuu ennallaan ja seuraavan kerran tilannetta kontrolloidaan elo-syyskuussa. Pelkkä pissanäyte riittää silloin, mikäli koiran olemus on ennallaan. Tarvittaessa ultrataan myös silloin ja toki mennään lekuriin aiemmin, jos tilanne niin vaatii. Yleisolemukseltaan Rimppa on hyvinkin eloisa. Kuuro vauhtimummo on välillä aika hurja :D Sen liikkuminen on edelleen vaivatonta ja se mielellään loikkii ja kiipeilee. Välillä tosin mummolle sattuu virhearvioita, ei se ihan niin ketterä ole kuin nuorempana.



Dot kävi Petran huollettavana. Ei hätiä mitiä, Dot oli dotmaisessa kunnossa.

tiistai 30. toukokuuta 2023

Iken aksa


Kolmen viimeisimmän kerran hyppytekniikkatreeneissä on ollut teemana taipuminen. Kaarteissa keskipakoisvoima tekee tehtävänsä ja Ikellä on hankalaa. Sen on helppo tuottaa voimaa, mutta sen hallinta on hukassa :p Kropan kehitys on vielä niin kesken. 

Taipumisen jälkeen on tehty voiman tuottoa kasvavalla sarjalla. Kaarteen jälkeen se voimantuotto suoralla ei ole ollut ongelma. Ike on päässyt tekemään myös laskeutumisharjoitusta.

Taipumista on tehty myös etäisyydenarviointiympyrällä, jossa on hyppyjen lisäksi ollut erikoisesteet muuri, pituus ja rengas, kaikki 15-18 jalan väleillä. Erikoisesteitä Ikelle on esitelty myös set pointissa. Se alkaa ihan kivasti jo hakea niitä. 

Keppitreenit aloitettiin 2x2-kepeillä, mutta nyt on tehty kuurina ohjurien kanssa. 2x2-menetelmässä ei päästy eteenpäin koiran liiallisen kiireen takia. Nyt ohjurien kanssa haetaan onnistuneita toistoja hillityllä vauhdilla. Yhdistellään kumpaakin tekniikkaa.



keskiviikko 24. toukokuuta 2023

Rimppa 13 v.



Rinna täytti 13 v. Se on edelleen pirtsakka mummo. Kuulo on mennyt ja muutakin vikalistaa on, mutta vauhtia riittää. Rinnalle tärkeintä maailmassa on ruoka ja mikäs sen mukavampaa kuin syödä kaikki mihin yltää, eihän se kuurona kuule enää rajoituksia :p

Synttäreinään Rinna pääsi hakumetsään.


Aussiet sai taaskin kesälookit. Dotin karvan alta paljastui hyvinkin hilseilevä iho. Nyt karvatta ihoon pääsee hoitoaineet paremmin perille. 



tiistai 9. toukokuuta 2023

Hyppelyt

Ike aloitti säännölliset hyppytekniikkatsekkaukset Dea Ivanovin opastamana. Kertoja on nyt varattu viikottain muutaman kuukauden ajaksi. Iken kroppa on viime kuukausi muuttunut ihan silmissä aikuisempaan suuntaan, joten uskon nyt olevan oikea aika säännöllisemmälle hyppytekniikalle. Ekalla kerralla katsottiin ensin perussarjaa. Ike jännittää helposti niskaansa etenkin ponnistaessaan liikkeelle. Lisäksi tekniikka katoaa kolmannen ja neljännen hypyn välissä. Lapatuki häviää. Itsekin olen osannut havannoida nämä ongelmat, mutta treenien muuttaminen korjaaviksi onkin ollut sitten toinen juttu. Nyt jumpattiin hyppyjä yhdestä kolmeen ja koira rentoutui ja paransi tekniikkaansa. Ehdittiin katsoa myös set pointia. Iken tekniikka hajoaa 40-sentissä, joten nyt korotettiin korkeimmillaan 35-senttiin, jonka koira vielä händlasi.

Toisella kerralla oli aiheena kasvava sarja ja etäisyyden arviointi. Kasvavaa Ike on tehnyt aiemminkin, mutta etäisyyden arviointi tuli sille uutena. Laukan lisäykset tapahtui 14-16 ja 24-26 askeleilla eli Iken laukan pituus on noin 10 jalkaa. 

Ike pääsi kerran myös Juulia Savolaisen treeneihin. Sieltä taskuun rohkeampi liikkuminen itselle. Ike osaa kivasti suullisia vihjeitä, joten seuraava steppi olisi ottaa niihin omaa liikettä mukaan.

Ikestä ei ole kuvitusta, mutta Dotin treeneistä on video. 

keskiviikko 3. toukokuuta 2023

Terveysjutut



Rinnan pissanäyte tutkittiin kontrollina nyt kuukausi edellisestä. Näyte oli tällä puhdas, ei poikkeavia löydöksiä tai verta. Antibiootit jatkuu entisen ohjeen mukaan ja kuukauden päästä taas kontrolloidaan tai aiemmin, jos koirassa tapahtuu muutoksia. Noin muuten Rinna on edelleen eloisa. Se liikkuu mielellään ja syö kaiken, mihin vaan yltää :p

Pari viikkoa sitten Rinna sai tasapainohäiriökohtauksen. Samantyyppisen kuin aiemminkin pari vuotta sitten. Kohtauksen aikana koiran silmät pyöri päässä ja tasapaino heitti. Kohtaus oli nytkin niin lyhyt etten varsinaista kohtausta ehtinyt kuvaamaan, mutta jälkimaininkeja sain videolle. 


Seurataan tilannetta, eipä tuolle varmaan muutakaan voi. Toivottavasti kohtaukset on edelleen harvassa eikä haittaa elämää.



Iken silmät on hieman rähmineet nyt kevätpölyjen tultua. Viime keväänähän Ike sai rakkulaisen sidekalvontulehduksen. Nyt on pärjätty silmien huuhtelulla ja kostuttamisella.

keskiviikko 29. maaliskuuta 2023

Kontrolli

Rinna. Piirros MS

Rinna kävi virtsarakon kasvaimen kontrollissa Talliklinikalla Anne Leinolla. Ulytrassa näkyi hyvin samanoloinen kasvain kuin viimeksikin. Se oli jopa vähän rauhallisemman näköinen kuukauden antibioottien jälkeen. Virtsanäytteessä oli hieman verta ja sedimentissä punasolujen lisäksi kasvainsoluja. Antibiooteilla jatketaan ja annosta nostetaan hieman. Kuukauden päästä tutkitaan pissa uudestaan. 

Hyvinä uutisina siis hitaasti kasvava kasvain. Rinna ehtii vielä syödä monet ruoka-annokset!

Pari viikkoa sitten Dot ja Rinna otti yhteen. Kukaan ei nähnyt tappelun aloitusta, mutta epäilyksenä on, että Dot on vahtinut jotain sille arvokasta. Pari päivää tuon jälkeen nimittäin Dot vahti lattialla olevaa takkia Ikeltä. Koirat oli olleet viikon eri osoitteissa ja se on varmaan vaikuttanut koirien kemioihin. Nyt ollaan taas palattu normaaliin rauhaan. Onneksi koirat aiheutti toisilleen vain naarmuja.

Dotin leuka.

Rinnan kuono.