tiistai 31. tammikuuta 2023

Iken treenitilanne

Ike on treenannut agilityä. Sen kanssa on nyt panostettu hyppyjen hakuun ja se alkaakin linjaamaan itseään hypyille eikä juoksentele enää niin paljon niistä ohi. Samaa esteiden hakemista näkyy hooperssissa. Hoopeilla alkaa olla Ikelle merkitystä.

Keppejä Ike on aloitellut 2x2-mallilla. Se hakee tällä hetkellä ekaa väliä eri kulmista. Myös verkkoja ja ohjureita on kokeiltu. Kontakteista Ike on tehnyt lähinnä keinua, sen paukuttelua ja heiluttelua. 

Hyppytekniikassa Ike on kokeillut set pointia, perus ja kasvavaa sarjaa sekä kaarretta.







Agility siis etenee. Sen sijaan tokoissa ollaan palattu taaksepäin. Ollaan palattu luomaan yhteistä kuplaa leikittämällä koiraa häiriöissä. Iken keskittyminen häiriintyy välillä, sillä riittävä kestävän motivaation ylläpito on välillä vaikeaa. Ruoalla palkkaus on vaikeaa, kun välillä joku palkka on hitti ja seuraavalla kerralla jo huti. Ruoan arvo riippuu niin paljon ympäristön kiinnostavuudesta, lelut on toki aina arvokkaita.

tiistai 24. tammikuuta 2023

Noset

Dotin noseissa on ollut pari teemaa. Alla olevat piilot oli vaiketa. Esimerkiksi pöydän jalan alla oleva oli vaikea, kuten myös pöytälevyn alla ollut. Dot jä kiinni reunoihin ja kesti aikaa, että koira ymmärsi haistella myös jalan juurta tai pöytälevyn pohjaa. Ilmassa roikkuvat on olleet myös haasteellisia, sillä koiran ohjattavuus on kadonnut :p

Kupit narussa.



Pyykkipojat verhossa.

maanantai 16. tammikuuta 2023

Vuosi 2022 ja nyt

Vuosi tuntui todella pitkältä niin hyvässä kuin pahassakin. Tiivisteysti Ike tuli, Sara meni. Saran lopettamispäätös oli kova paikka, mutta koen sen olleen oikea. Se ei tullut liian myöhään, muttei liian aikaisinkaan. Vanhassa koirassa alkoi ikääntyminen näkyä. Sara oli kuollessaan kuukautta vaille 15-vuotias. Se on pitkä aika koiran elämää. Ikävä on välillä kova enkä mielellään vielä selaile Saran kuvia tai katso videoita. Liian kipeä paikka.

Vuoden aikana Rinna vanheni. Ikinuori koirakin joskus ikääntyy :/ Alkuvuodesta Rinna kisasi rallyssä itsensä valioksi ja se pystyi suorittamaan temput hälyisässä kisapaikassa vielä käskyt kuullen, nyt se ei enää kuule ääntä korotettunakaan. Kuuro Rinna on haasteellisempi kuin kuuro Sara oli. Siinä missä Sara ei tehnyt mitään, sillä se ei ollut varma saako niin tehdä, niin Rinna tekee kaiken, kun ei kuule kenenkään rajoittavan menoa. Etenkin ruoan varastamisesta se on kunnostautunut, mutta pitää kait se jokin harrastus mummolla vielä olla :p

Dot kisasi pääasiassa agilityä ja myös yhden avoimen luokan tokokokeen ykköstuloksella. Agikisoissa suoritusten joukkoon sattui niin hyviä kuin huonojakin suorituksia. Treenaaminen oli aina kivaa. Jatkossakin pidetään vielä agility ohjelmistossa, mutta koira saa hiljalleen alkaa jäähdytellä. Esimerkiksi treeni- ja toistomäärät on tiputettu, samoin on rimatkin tiputettu matalammalle. Agilityn lisäksi Dot puuhaillut nosea. Siinä toiveissa on tänä vuonna korkata kokeet. 

Dotin kuiva iho on aiheuttanut toimenpiteitä. Se on välillä ollut parempikin, mutta tällä hetkellä koiraa pitää pestä jälleen vajaan viikon välein pitääkseen koira kutiamattomana. Tavoitteena olisi saada homma jonkinlaiseen tasapainoon.

Viime vuonna alkuvuodesta tuli Ike. Tämäkin vuosi menee vielä tutustuessa. Tehdään mistä tykätään enkä sen kummemmin suunnittele mitään. Kisalisensseille tuskin on tarvetta tälle vuotta.

torstai 12. tammikuuta 2023

Kallis vuosi

Viime vuoden aikana koiriin meni paljon rahaa, eniten ikinä :p Koiriakin oli eniten ikinä :p Lisäksi yhden koiran ostohinta nosti pottia. Sitä ei onneksi tapahdu joka vuosi. Yhteensä summa 6 187,58 euroa (515,63 eur/kk). Ilman Iken ostohintaa summa oli 4 887,58 euroa (407,30 eur/kk), mikä kuulostaa maltillisemmalta.



Tällä kertaa suurin oli Terveys-kategoria, johon käytettiin 2 043,48 euroa. Kaikille tuli vuoden aikana eläinlääkärikeikkaa. Ikeltä hoidettiin silmätulehdusta ja sen luusto kuvattiin. Dot kävi hammasputsissa. Rinnalla oli pissatulehdus ja se aloitti lääkityksen nivelrikoon. Sara lopetettiin :( Koiria hoidettiin fyssarilla ja kraniossa, niitä rokotettiin ja madotettiin sekä punkkeja häädettiin. Osteopaatilla kävi koira, jonka päälle Dot kävi. Ikellä oli vakuutus.

Harrasteisiin meni rahaa toisiksi eniten, 1 556,66 eur. Koekäyntejä oli vuoden aikana vähänlaisesti: 1 tokokoe, 2 rallykoetta ja 32 agistarttia. Koemaksuja oli vajaa 400 euroa. Vajaa 300 euroa meni lisensseihin ja yhdistyksiin. Loppuosalla harrastettiin suurimmaksi osaksi tokoa ja agilityä.

Ruoka maksoi enemmän kuin ennen. Summa oli nyt 1 208,73 eur. Enempi koiria syö enemmän :p Ike söi pentuajan pääasiassa nappulaa, jota höystettiin lihalla. Iän myötä lihan määrä on kasvanut, mutta selkeästi seurannassa näkyy isommat määrät nappulaa verrattuna pennuttomiin vuosiin. Pennun myötä myös pureskeltavaa ajanvietettä ostettiin enemmän. Lisäravinteisiin meni enemmän rahaa kuin ennen. Lisäravinteista osa tulee työn puolesta maksutta. Lampaan rasvaa ja luita saatiin ilmaiseksi ja nappulaa Ike sai eri pentukerhoista.
 
Tarvikkeisiin ei nytkään paljoa mennyt, alle satasella selvittiin, 79,43 eur. Ike sai hihnan ja lelun. Autoon tuli lämmikkeeksi lampaantalja. Muita autoilukuluja en seurannut. Vähemmän oli ajoa koirien takia, mutta bensa oli kalliimpaa :p

Menot kuukausitasolla:

Tammikuu   472,62 eur
Agilitylisenssi 74,00 eur
ATD:n jäsenmaksu 25,00 eur
Kimppatoko, 3 krt (ATD) 16,50 eur
Nelli Sarhan Nose work, 3 krt (ATD) 25,50 eur
Nosekimppa, 3 krt (ATD) 16,50 eur
Rallykimppa, 7 krt (ATD) 28,00 eur
Brit care 24 kg 98,72 eur
RC Puppy 15 kg 53,93 eur
Lihaa ja rasvaa (nauta, sika, lohi) 10,5 kg 25,04 kg
Puruluut 700 g 19,43 eur
SPKL-lisenssi 40,00 eur
HSKH:n jäsenmaksu 50,00 eur

Helmikuu   1 665,79 eur
Agitreenit (ATD) 10,00 eur
Rally-tokokoe, 2 kpl 46,00 eur
Koira 1 300,00 eur
Vakuutus 100,00 eur
Lampaantalja 60,00 eur
Axilur 500 mg 10 tbl 17,63 eur
Snake-lelu 7,17 eur
Puruluut 60 g 2,99 eur
Sorkka, täytetty 3,90 eur
Sanni Kariniemen agitreenit 35,00 eur
Rally-tokokoe 23,00 eur
Tokokoe 30,00 eur
Hihna 12,26 eur 
Puruluut 400 g 17,84 eur

Maaliskuu 276,09 eur
Agitreenit (ATD) 10,00 eur
Puruluut 820 g 14,38 eur
Nelosrokote 34,00 eur
Lihaa (sika, nauta, lohi) 19 kg 48,34 eur
Puruluut 800 g 13,41 eur
Virbac-hammastahna 6,42 eur 
Virbac Allermyl -shampoo 12,54 eur 
Hoopers (ATD), 2 krt 17,00 eur
HiHan jäsenmaksu 20,00 eur 
HAU:n jäsenmaksu 75,00 eur
Agitreenit (NAS) 25,00 eur
 
Huhtikuu   621,94 eur
Jakke Agility 150 g 25,00 eur
Uinti 10,00 eur
Brit Care 12 kg 40,85 eur
Axilur 500 mg 10 tbl 17,63 eur
Nosemöllikoe 25,00 eur
Lihaa (peura) 26,3 kg 78,90 eur
Nelosrokote + rabies, 2 kpl 78,00 eur
Passi 30,00 eur
Agitreenit (NAS) 20,00 eur
Puruluut 800 g 0,56 eurA
Effektri 2 l 130,00 eur
RC Puppy 30 kg 60,00 eur
Agikisat, 2 starttia 24,00 eur
Australianpaimenkoirat ry 35,00 eur
Tokokimppa, 5 krt (ATD) 27,50 eur
Korrien tokokoulutus, 2 krt (ATD) 17,00 eur
Carita Kuparisen rallykurssi, 5 krt (ATD) 2,50 eur

Toukokuu   428,96 eur
Agikisat (ASCA), 8 starttia 80,00 eur
Norocarp 50 mg 20 tbl 15,00 eur
Luut 2 kg 7,90 eur
Puruluut 200 g 6,90 g
Eutanasia 168,00 eur
Vepetreenimaksu 50,00 eur
Agikisat, 2 starttia 22,00 eur
Osteopaatti 60,00 eur
ASCA-nro 19,16 eur

Kesäkuu   615,54 eur
Ell (silmätulehdus+lääkkeet) 156,28 eur
Naso NaCl 20x2 ml 6,06 eur
Tuulia Liuhdon agitreenit 55,00 eur
Fyssari, 5 krt 360,00 eur
Luut (sika) 3 kg 11,85 eur
Lihaa (sika, nauta, lohi) 10,2 kg 26,35 eur

Heinäkuu   93,92 eur
Virbac Humilac 250 ml 13,92 eur
Agikisat (ASCA), 8 starttia 80,00 eur

Elokuu   257,00 eur
Toko-/rally-tokokurssi, 6 krt (HAU) 45,00 eur
Treenivkl 67,00 eur
Agiryhmäpaikka (HAU) 95,00 eur
Hooperryhmäpaikka (HAU) 25,00 eur
Rally-tokoryhmäpaikka (HAU) 25,00 eur

Syyskuu   411,39 eur
Lihaa (peura) 11,15 kg 33,45 eur
Prima Dog 20 kg 65,80 eur
Lihaa (sika, nauta) 10,8 kg 36,66 eur
Agikisat (ASCA), 12 starttia 116,00 eur
Naudan henkitorvet 400 g 13,98 eur
RC 30 kg 60,00 eur
Puruluut 550 g 10,50 eur
Sirke Viitasen tokokurssi, 3 krt (ATD) 25,50 eur
Nosekimppa, 6 krt (ATD) 33,00 eur
Tokokimppa, 3 krt (ATD) 16,50 eur

Lokakuu   314,75 eur
Aika Islameer 2 kg 19,32 eur
Naudan henkitorvet 400 g 13,80 eur
Hallivuokra 40,00 eur
Naturis 8 x 650 g 25,59 eur
Trikem Hyaluron365 1000 ml 39,99 eur
J&V Omegaöljy 1000 ml 19,90 eur
Lihaa (peura) 12,45 kg 37,35 eur
Aika Omegamax 1 l 15,54 eur
Biotiini Forte 600 g 13,26 eur
Kranio x 2 90,00 eur

Marraskuu   638,50 eur
Nose work -treeni (HAU) 10,00 eur
Puruluut 550 g 10,50 eur
Ell (vti ja verikokeet) 207,40 eur
Luuston lausunto 113,00 eur
Ell (nivelrikko) 83,39 eur
Eli (hammasputsi) 214,21 eur

Joulukuu   391,80 eur
Naudan henkitorvet 200 g 5,00 eur
Hirven nahka 200 g 5,00 eur
Naudan nahka 200 g 5,00 eur
Platinum 1,5 kg 12,00 eur
Lihaa (peura) 7,5 kg 22,50 eur
Brit Care Puppy 12 kg 57,30 eur
Hallivuokra 25,00 eur
Ell (luustokuvat) 260,00 eur
 

keskiviikko 11. tammikuuta 2023

Virtsis

Rinna alkoi juomaan ja pissaamaan enempi, joten käytiin Talliklinikalla  Anne Leinolla. Pissanäytteessä paljastui tulehdus, johon koira sai viikoksi ab-kuurin (Clavaseptin). Viimeksi virtsis oli marraskuun lopussa (linkki marraskuuhun) Tällä kertaa näytteessä ei ollut kiteitä, mutta verta ja tulehdussoluja löytyi. Jos nyt vielä tämän jälkeenkin uusii, niin rakko ultrataan taas seuraavalla kerralla. 

Samalla kertaa Rinna sai toisen Liberela-pistoksensa. Ensimmäisestä ei ole ollut hirveästi havaittavaa vaikutusta, mutta netti kertoi kokemuksina hyödyn havaittavan vasta toisen pistoksen jälkeen. Eläinlääkärin mukaa sen olisi pitänyt jo näkyä. Jos tämä toinenkaan pistos ei tuo apua, niin sitten kokeillaan kortisonia, ensin pistoksena ja sitten suun kautta mahdollisimman alhaisella annoksella. Rinna siis edelleen huolee ranteitaan. Nuoleminen on päivittäistä ja oikea ranne on useammin kohteena. Nyt siihen on kokeiltu meloksikaamitulehduskipulääke ja Librela-pistokset sekä närästylääkkeenä omepratsolia kuurina.