sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Erilaisia juoksuja

Sunnnuntaina aamulla matkattiin Raisioon Haunisten kentälle Turun Käyttökoirien kokeeseen. Sää oli enempi vähempi märkää koko ajan. Viestissä oli tajolla kaikki luokat ja kaikki halukkaat mahtui mukaan. Ilmotettiin kokeeseen siis sekä RINNA että Sätkä. Tämä tarkoitti sitä, että otettiin mukaan varapäät. Rinnan oli tarkoitus juosta Päiville.

Koe alkoi esineruudusta, tuomarina oli Tiina Hiljanen. Rinna oli kiihkeänä, haukkui lähetyksessä ja veti rallia ruudussa ennen kuin toi esinettä. Tästä miinuspisteitä eli pisteitä 28.

Seuraavaksi tottikseen, joka oli aika hasardia...

Seuraaminen - hyvä
Rinna pomppi alun ja jouduin antamaan lisäkäskyn, että sain sen maan pinnalle takaisin.

Liikkeestä istuminen - erittäin hyvä
Hidas kuitenkin.

Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo - hyvä
Hidas maahanmeno ja koira tuli törmäten eteen vinoon.

Tasamaanouto - erinomainen
No ääntä kuitenkin.

Hyppynouto - hyvä tai tyydyttävä
Rinna sylkäsi kapulan mun jalkoihin ja siitä erillisellä käskyllä toi luovutusasentoon.

Estenouto - puutteellinen
Rinna teki samat kuin viime kokeessakin! Eli tuli palautukseen hypyn kautta ja lisäksi sylkäisi kapulan jälleen jakoihin ja luovutus tapahtui erillisellä käskyllä.

Eteenmeno - hyvä tai tyydyttävä
Ja sitten räjähti. Rin haukkui ja hyppi koko valmistelevan seuraamisen ajan. En saanut sitä käskyillä hiljaiseksi. Se lähti käskystä hyvin etenemään, mutta ennakoi maahanmenon ja ennen kuin ehdin korjaamaan uudella käskyllä, niin se jatkoikin jo matkaa :D

Paikallaan makaaminen - tyydyttävä
Rin nousi istumaan jätön jälkeen ja istui koko ajan.

Pisteitä saatiiin tyydyttävästi 74.

Sitten viestimaastoon. Koirakoita oli mukavan paljon ja kaikki muut juoksi, paitsi Rinna. Se lähti hyvin, mutta reilun minuutin kuluttua palasi takaisin. Rinnan kokeen kohtaloksi koitui kipeytynyt tassu. Koira oli vähän kolmijalkainen ja se sekä ravisteli että jyrsi vasenta etutassuaan. Metsässä olessa vaiva meni jo ohi, joten ei taida onneksi olla vakavaa. Illemmalla huomasin vielä koiran aloittaneen juoksunsa. Nyt koiran juoksuväli oli 7 kk, ennen Saran sterkkausta se oli 8,5-9 kk.

No mutta oli tassuvammaa tai ei, niin en tiedä olisiko Rinna kuitenkaan juossut matkaa. Eihän se treeneissäkään aina onnistu. Parit viime treenit on jäänyt julkasematta.

Torstaina 4.6. juoksutettiin Inkan kanssa koiria Sipoossa. Olin etenevänä ja etenin Sätkän kanssa kilometriin B-pisteelle. Rinna juoksi sitten A:lta B:lle. Se oli varastanut lähdössä eikä ollut huutamallakaan tullut takaisin :p Rinnan kanssa etenin n. 100 m C-pisteelle. C:ltä laitoin koirat vielä A:lle. Rinnan lähetin ilman virittelyjä. Se juuri lopetteli palkkojen syömistä, niin laitoin sen menemään ilman lähetysasentoakaan. Rinna kävi lyhyen mutkan ja tuli takaisin. Se lähti kehotuksesta uudestaan ja juoksi loppuun asti. Ei siis ottanut uudesta lähetyksestä paineita, joskus se on siitä ottanut. Hyvä siis.

Maanantaina 8.6. pidettiin koemaisemmat treenit neljän koirakon voimin Sipoossa. Oli tosi hyvä ja hyödyllinen treeni! Rinna juoksi tällä kertaa Päiville. A-B-väli oli 350 m, B-C 450 m ja C-D 200 m. Koirat juoksi B-A-C-A-D-A eli yht. vajaa 4 km. Rinna juoksi A:lle ensin vikana, sitten toisena, ekana ja vikassa lähetyksessä jälleen vikana. Ekassa lähetyksessä se palasi pian takaisin. Otin lähetyksen uusiksi ja sitten se juoksi kaikki välit hyvin. Ehkei se vaan ollut varma mitä oltiin tekemässä. Mun pitäisi muistaa aina kertoa vihjeet selkeästi ja muutenkin rutiineja kaivataan lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti