keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Luopumisia

RINNAA on alettu työstämään paremmin tokoon soveltuvaksi. Kun se on jo liikavireinen tottikseen, niin se on ihan(an) kamala tokossa. Rinnan mielentilat on tutkimattomat, mutta luulisin sen kiihkon tulevan muualta kuin Saran. Mahtia on, että voin työstää kahta erilaista mieltä, kun mulla on juurikin ongelmia ymmärtää ja työstää niiden ylivirettä :p Ei harjoitukset jää ainakaan materiaalin puutteesta tekemättä.

Rinnan kanssa toimii hyvin luopumis- ja kuuntelutreenit. Niiden avulla sen saa oikealle taajuudelle. Viime viikolla Pipsan treeneissä Pipsa liikkuroi pieniä kuuntelutehtäviä (merkin kierto, merkillemeno, hyppy, pysäytyksessä eri asenojen otot, tunnari erotteluna ja pieninä ratoina). Mun tehtäväksi jäi kokeilla eri keinoja koiran saamiseksi oikeaan tilaan. Eri tehtävissä toimii eri keinot. Lelun käytön koin hasardimmaksi, joten jatkossa pelataan enempi ruoan kanssa. Lisäksi työstettiin erottelua lähi- ja etäpalkalla. Tämäkin vaikuttaa hyvältä käyttää.

Tällä viikolla paneuduttiin Rinnan mielentiloihin lisää Heidi Pesosen koulutuksessa. Rinna ääntelee epävarmuuttaan ja keskittymättömyyttään eikä se ymmärrä ääntämistään. Nyt tehtiin kiertonoutoa. Aina lähtöäänestä talutin koiran ystävällisesti pannasta haluttuun tehtävään. Kokeillaan nyt tätä.

Rinnalla oli myös juoksu. Vuotopäivät oli 19.1.-8.2. Väli edellisiin oli n. 7 kk. Rytmi taitaa olla koiralla vieläkin hakusessa Saran sterkkauksen jälkeen.

SARA alkoi saamaan oireita, jotka vei eläinlääkäriin. Se pissasi pitkään ja vaikeasti, pissassa oli myös hieman verta. Pari muutakin oiretta on ollut, joihin olen luullut Dotin syyllistynen, mutta syyllinen taitaakin olla Sarppa. Eli joku on pissannut myös sisälle ja syönyt lakanoita. Petivaatteiden purijaksi ainakin paljastui Sara, olen sen ihan itse nähnyt pariin kertaan peitto tai tyyny suussa!

Eläinlääkärissä käytiin Hertassa, jossa lääkärinä oli Jonna Packalen. Pissanäytteestä oireiden syyksi paljastui virtsakiteet ja -tulehdus. Hoidoksi tuli ab-kuuri (Kesium 500 mg, amoksisilliini/klavulaanihappo 400/100 mg, 3/4 tbl x 2 14 pvää) ja kiteitä liuottavaksi ruoaksi Royal Caninin Urinary S/O vähintäänkin 2,5 kuukauden ajaksi. Pissanäyte tutkitaan vielä tarkemmin ja kontrollinäyte viedään kuukauden päästä. Toivottavasti Sarppa llähtee paranemaan!

Ehkä lisääntynyt ääntelykin voi johtua siitä, että koira on ollut kipeä. Mutta Sarankin kanssa on tehty virheitä koulutuksessa, joten treenisuunnitelmaakin mietitään. Sara on luonteeltaan peruskilttihelppo koira, jonka kanssa asioista ei ole tarvinnut olla ehdoton mukavaa ja helppoa yhteiseloa varten. Se on koira, jolle on vaan vieressä naureskeltu sen varastaessa palkoille. Sen palkan odotus on suuri eikä sitä ole opetettu luopumaan palkasta kunnolla. Ongelman työstäminen lähtee jo arjesta. Ei ole enää söpöä varastaa sukkia :p Treeneissäkin on lähdetty ihan perusteista. Sara on opetettu luopumaan häiriöistä käskystä, mutta meneepä vaikeaksi, kun koiran pitää itse tarjota palkasta luopumista. Toki tietyissä tilanteissa luopumisen tarjoaminen on automaatio, mutta jo pienet muutokset tekee asiasta vaikeamman. Perustreenin lisäksi Sara on tehnyt paikkista. Istumasta maahan valuminen ei ole ollut treeniongelmana. Se on joku kisajuttu. Sairastamisen takia laitetaan treenit nyt syrjään ja palataan niihin sitten, kun koira tervehtyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti