lauantai 26. elokuuta 2017

En kuollutkaan!

Korkattiin SARAN rallyn mestariluokka perjantai-iltana HSKH:n ulkokisoissa. Osaaminen ei ole vielä sillä mestarin tasoa (esim. edestä puolen vaihdon sijaan olisin radalla tehnyt vaihdon vaikkapa jalkojen välistä). Mun pää kaipasi kuitenkin treeniä. Halusin treenata jännittämisen hallintaa. Koetta edeltäneissä vesisadetokoissa mun mieli ei ollut treenissä mukana (muttei se Rinnaa haitannut). Koepaikalla onnistuin vielä hillitsemään itseäni, mutta parin edellisen koirakon aikana jännitys nousi. Sain kuitenkin vielä siitä itseni kuriin ja radalla pystyin keskittymään itse aiheeseen ja hengittämään. Viihdyin kehässä eikä mulla ollut kiire pois. Otin oman aikani enkä juossut vaan rataa läpi. Sara oli pääasiassa ihan älyttömän hyvällä mielellä mukana. Ehkä peilasin sille hyvää mieltä :)



Rata oli kiva. Muutama yhden pisteen (3 x -1) epätarkkuus tuli koiralta ja sen ohjaajalta. Liikkeestä istumisessa tuli joku ohjaajan virhe, 270 astetta vasempaa koira oikealla puolen seuraten oli epätarkka ja perusasento oikealla puolen oli vino perusasennosta toiseen siirtyessä käännöksessä. Pujotteluun mennessä koira vaihtoi omatoimisesti puolta, joten uusittiin pujotteluun meno (-3). Sitten paha moka sattui putkella. Vanha agikoira ei mennytkään edessä olevasta putken suusta sisään vaan siitä toisesta! Tästä tuli hylkäys. Saran kanssa näköjään kerätään koko hylkäävien virheiden sarja! Radalla ollessa en tiennyt virheen olleen hylkäävä ja uusin putkeen menon. Kivasti vanha agikoira piti kierrokset pienestä putkirallista huolimatta kasassa. Saran mielentila alkoi rakoilla vasta kyltillä 14, jossa koiran olisi pitänyt kääntyä poispäin minusta, mutta se kiersikin kyltin (-10). Olin tehnyt jo kaksi uusintaa, joten kolmatta kertaa en enää uusinut ja molemmille jäi vähän epävarma fiilis. Loppuradalla kumpikaan ei enää keskittynyt kunnolla. Keräsin itseni kasaan käytösruutuun ja se suoritettiun mallikkaasti.

Pistetilanne oli ystävällisesti päivitetty myös hylkäävän virheen jälkeenkin, jotta voi jossitella! Jos oikea putken pää olisi löytynyt ja oisin voinut käyttää toisen uusinnan 14. kyltillä ja se olisi onnistunut kertauusinnalla, niin pisteitä olisi ollut kasassa 91. Se olisi ollut ihan hyvä tulos tällä osaamisella. Mutta koska jos-maailma ei ole todellista, niin jatkamme harjoituksia :p

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti