perjantai 19. heinäkuuta 2019

Fiilistellen

Sunnuntaina käytiin RINNAN kanssa hakukokeessa. Alkaa mennä fiilisteyn puolelle kokeissa käyminen. Varsinaiset tulostavoitteet on vähän niinkuin hukkuneet,  mutta fiilis on hyvä! 

Koe oli Actionin järjestämänä Kouvolassa. Kokeen tuomarina oli Pirkko Kallinen. Esineruudusta tuomaroi Laura Mäkelä. Oli aika lämmin päivä.

Kolmoset aloitti maastolla. Ensin haku. Alue oli kivikkoista, jossa oli korkeuseroja. Maalimiehet oli 50, 200 ja 300 m kohdalla, syvällä oli vain vika. Rinna juoksenteli alussa aika hallitsemattomasti. Se juoksenteli miten sattuu eikä kuunnellut kutsuhuutoja. Annoin sille sitten periksi ja se sai mennä miten se halusi enkä alkanut vaatimaan. Sadan metrin jälkeen meno muuttui ja koira alkoi etenemään järjestelmällisemmin ja hallitummin. Ekat maalimiehet löytyi helposti ja ilmaisut oli hyviä. Vika maalimies oli alueen takakulmassa, joka nousi laskun jälkeen ylöspäin ja keskilinjalta näki sinne asti. Näin koiran käytöksestä, että siellä se vika on, mutta koira tulikin ilmaisutta takaisin. Kysyin paljon aikaa oli jäljellä ja kun sitä oli, niin juotin koiran ja laitoin sen maahan lepäämään. Uudella yrityksellä se juoksi maalimiehelle ja aloitti haukun. Haukku oli katkonaista ja arvosana tippui hyvään. Maalimies oli umpinaisessa roskiksessa, joka oli hyvin peitelty. Ekalla kerralla koira oli kuulemma noussut roskiksen päälle ja vinkunut eikä ollut haukkunut. Kahdella muullakin koiralla oli ollut samaa ongelmaa eli nekään ei olleet aloittaneet ilmaisua ekalla kerralla maalimiehen luona. Tuomari tokikin vähensi työstentelypisteitä ja hausta saatiin pisteitä 155.

Sitten esineet. Kaksi ekaa esinettä nousi nopsaan ja Rinna toi ne siististi. Sen jälkeen koira sai varmaan jonkun eläimen hajun ja poistui alueelta. Se hävisi näkymättömiin eikä heti reagoinut kutsuhuutoihin. En tajunnut siirtyä lähettämään toisaalle ruudussa ja niinpä koira poistui toisenkin kerran alueelta näkymättömiin. Aika loppui kesken. Esineistä pisteet 15.

Lopuksi sitten tottis. Ilmottautumiseen mennessä Rinna muuttui jälleen vähemmän vastaanottavaiseksi ja alkoi vajota omaan kuplaansa. Ilmottautuessa se kuitenkin aktivoitui ja piti kontaktia. Rinna pääsi ensin paikkamakuuseen. Siitä erinomainen. Yksilöliikkeisiin siirtyessä koira taas kuplautui. Seuraamisessa yritin lisäkäskyillä saada siltä huomiota ekalla suoralla, mutta luovutin. Käskyttäminen ei toimi koiran ollessa tuossa tilassa. Keskityin sitten vain omaan suoritukseeni enkä kyttäillyt koiraa. En myöskään käskyttäminen tempon muutoksia. Tää toimii Rinnalle paremmin kuin huomion aneleminen. Henkilöryhmään mennessä seuraaminen oli jo hyvää. Seuraamisesta arvosanaksi puutteellinen. Loput liikkeet oli arvosanaltaan hyviä, paitsi tasamaanouto oli tyydyttävä. Jäävien seuruussa oli levottomuutta. Juoksusta asentoon jännitin olisi saaneet olla napakampia. Luoksetulot oli hyviä. Tasamaanoudossa Rin pudotti kapulan kahdesti luovutuksessa mun varpaille (ei sattunut). Rinna nosti kapulan luovutettavaksi uudestaan ilman käskyjä. Kokeissa koiralla on vähän elävä suu ja se kostautuu painavan kapulan pidossa. Muissakin noudoissa ote eli ja odotin aina ennen kapulan ottamista rauhallista otetta. Hyppynoudossa koira varasti liikkeelle! Estenoudossa odotutin koiraa ennen nouto lupaa ja tästä koira keräsi kierroksia, jotka purkautui äänellä. Eteenmenossa Rin ennakoi maahanmenon, mutta jatkoi uudella käskyllä hyvin matkaansa. Pisteitä tottiksesta 82. Kokonaisuutena kakkostuloksen 252 pisteellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti