maanantai 16. kesäkuuta 2025

Toko-SM

Ike pääsi osallistumaan toko-SM:n joukkuekisaan Hiiden Haukkujen alokasluokan koirana. Koe järjestettiin Porvoossa Kokonniemen liikuntakeskuksen alueella. Aloluokka oli nurmella. Häiriöitä isoissa kisoissa on muutenkin. Nyt alueella oli lisäksi junnujen jalkapallo-ottelut ja naisten pesispelit. Eli juoksevia lapsia, kiljuntaa ja vihellyksiä. Lisäksi tuuli oli aika napakka.

Päivä oli pitkä. Ike starttasi numerolla noin 50. Oltiin kasilta paikalla ja Iken yksilöliikkeet oli yhden aikaan paikkis lähellä neljää. Ike vietti suurimman osan päivästään autossa, jossa se lepää paremmin. Pienempiä hetkiä se oli se häkissä teltassa ja jonkin verran vaan hengailtiin sopivalla etäisyydellä muista. Ike vaikutti ihan rennolta eikä introverttius haitannut. Sirun luku tapahtui helposti. Sitä kun on helppo treenata, kun se tapahtuu yleensä aina samalla tavalla. Luoksepäästettävyydessä Ike niiasi tuomarin kumartuessa päälle. Näitä pitää vielä treenata paljon erilaisilla ihmisillä ja käytöksillä.

Ike sai hyvän kokemuksen isommasta tapahtumasta. Kehässä oli kiva olla kaverin kanssa. Ike suoriutui ihan omanitsensä veroisesti. Se härvelsi seuruussa, sanoi Räyh hyppätessään kapulaan kiinni ja jäi niin liikkuriin kiinni silmillään, että tartti tuplakäskyn sivulle nousuun paikkiksessa. Edelliseen kokeeseen verrattuna koira oli paremmin minun mukana, piti kontaktia eikä jäänyt niin liikkureihin kiinni.

Ekassa kehässä tuomarina oli Jaenetta Wikman ja liikkeinä hyppy, seuruu ja luoksetulo. Toisessa kehässä Harri Laisi tuomari kaukot, seuruusta maahan ja Kapulan pidon. Kolmannessa kehässä oli paikkis Susa Berghällin tuomaroimana.



Iken tulos oli ALO1, 181 p. ja KP. Sijoitukseksi tuli 15/54 ja joukkueen sijoitus oli 13/36. Hyvä homma!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti