maanantai 7. joulukuuta 2009

Agiliitoa


Aloitettiin kepeillä ohjurien kanssa. Nyt ollaan näköjään jämähdetty siihen, että juoksen koiran vierellä. Enemmän siis kauempana juoksemista, takana juoksemista yms. A-este ja puomi otettiin mukaan parin muun esteen joukkoon. A:lle mentiin kahden hypyn kautta ja A:lta jatkettiin mutkaiseen putkeen. Hypyillä tehtiin välistäveto. Välistävedot sujui nyt parhaiten (rauhallisimmin) ottamalla koira kaksin käsin hyppyjen yli. Puomille mentiin mutkaisesta putkesta. Puomilla Sa osaa alasmenokontaktin tosi hyvin, A:lla edelleen liiassa vauhdissa se ei saa pysäytettyä. Molemmilla kontaktiesteillä mun pitää ottaa ohjauksessa huomioon, että ohjaan koiran suoraan esteelle. Vinoista kulmista Sa saattaa hypätä ylösmenokontaktien yli. Treenattiin myös kontakteilla pysymistä. Aika herkästi koiruus lähtee liikkeelle ilman lupaakin. Pussia otin ensin kosketusalustan kanssa. Ei toimi, pää on edelleen liian ylhäällä. Otettiin sitten namialustan kanssa ja sillä linjalla nyt jatketaan (ellen opeta Sarpsalle nenäkosketusta).



Sitten rataa. Ensin tehtiin ensimmäistä kahdeksaa estettä ja lopuksi rataan lisättiin loputkin esteet. Renkaan ja muurin sekä muurin ja pituuden välissä valssattiin. Kun yritin tehdä käännökset tiukemmin, Sa juoksi pituuden palikat kumoon. Pituudelle se piti siis ohjata pidemmälle. Kuudennelle hypylle ohjasin koiran oikealla kädellä ja samaa kättä käyttäen putkeen. Kokonaisena rata ehdittiin tehdä vain kertaalleen. Se meni muuten aika nappiin, mutta puomille tultiin huonossa kulmassa ja Sa hyppäsi sivusta juuri ylösmenokontaktien yli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti