tiistai 30. elokuuta 2016

Leirejä

Kuvat: Anna Huusko
Osallistuttiin RINNAN kanssa pariin koulutukseen. Ensimmäinen oli KPY:n järjestämänä Kajaanissa 12.-14.8. Kouluttajana oli Eila Uusi-Kouvo. Hakua treenattiin lauanataina ja sunnuntaina ja sitä ennen perjantaina oli ohjelmassa tottis. Uutta en tottiksesta oppinut, mutta kertaus on aina tarpeen. Paljolti korostettiin koiran mielentilaa ja sitä kuinka voi auttaa koiraa saavuttamaan oikean mielentilan. Koiran tulee osata itse hakea oikea mielentila, sehän itse osaa sen parhaiten. Ensin vain pitää auttaa sitä ymmärtämään mitä siltä halutaan. Tärkeää on se, ettei koira pääse tekemään haluamiaan asioita väärässä mielentilassa vaan odotetaan Rinnan tapauksessa laskevan virettä oikeaksi ennen kuin se pääsee esim. eteenmenoon. Tätä tehtiin palkkauksen avulla (ruoka) sekä ohjaamalla koiran tiloja koiran käytöksen kautta (esim. seuraamisen käännöksiä ennen eteenmenoa). Ei saatu treenattua jännitystilojani, sillä en jännittänyt tarpeeksi eikä siten päästy ongelman ytimeen. Voisin treenata niitä omia mielentilojani vaikkapa jollain jännityksen hillintä -kurssilla.

Muina vinkkeinä voisin taas palauttaa kainalopalkan seuraamiseen. Ainakin nyt kainaloruoka toimi hyvin. Jäävissä haluan koiran kuuntelevan käskyjä, mutta voisin silti ottaa vihjeet jääviin. Näin koira olisi vähän valmistuneempi tulevaan ja asennon otto voisi olla napakampi.

Hakumaastona oli aukeata maastoa, jossa oli mäkiä. Haussa saatiin Rinnan haukkuilmaisuja työstettyä reippaasti eteenpäin. Tähän asti maalimies on palkannut koiraa haukun aloituksesta ja hakkuja on tehty pääasiassa muualla sarjana. Nyt koira sai haukkua maalimiehillä, kunnes tulin paikalle. Se ottaa häiriötä minun liikeestä, josta haukuun tulee taukoja. Maalimiesten rytmittäessä haukkua kehulla ei näitä katkoksia tullut. Nyt siis enempi näitä treeniin. Koira jaksaa kyllä paukuttaa haukkua.

Maalimies käyttäytyminen oli pääosin siistiä. Umppareilla se vielä vähän kiersi piiloa sisäänpääsyn toiveessa, mutta asettui sitten eteemmälle haukkumaan. Näissäkin maalimies voi nopeuttaa ilmaisun aloitusta käskyttämällä koiraa. Haukun aloitettuaan se ei pyri sisään. Työstettiin nyt myös älliä maalimiestä näyttämällä kulmassa. Ne meni hyvin.

Lähetyksissä mun pitää olla ajoissa valmiina, sillä niin koirakin on. Sille tulee turhaa turhaumaa, kun en päästä sitä menemään, kun se on jo valmis menemään. Paras tapa lähettää Rinna tuntui nyt olevan ilman käsimerkkiä. Katson vain sen katseen suunnan ja lähetän, niin suoraan se menee. Kierrokset nousee turhaan käsimerkistä. Kokeillaan nyt siis ilman.


Pari treeniä ehdittiin tehdä välissä ja sitten 26.-28.8. vietettiin Pikipaimenten leirillä. Hakua siellä koulutti Timo Rautio. Tällä kertaa keskityttiin vielä lisää koiran mielentiloihin. Kokeiltiin nyt jo purkaa koiraa autolla. Kokeilin ensin haukuttaa koiraa lelulla, mutta ruokapurkille haukkuminen oli selkeämpää (pystyin itse olemaan neutraalimpi). Jatketaan tätä nyt. Alueelle vein koiraa ruokaa maahan nakellen. Siten olen agilityssäkin saanut koiraa paremmalle tuulelle. Jälleen tuli myös lähetyksistä puhetta. Mun toimintaa saa vieläkin korjata.

Tällä kertaa Rinna myös esitti kieroja etenemisiään, joten keskityttiin niihin. Rinnan menoja pitää nyt suoristaa ihan ajatuksella. Se menee kyllä usein suoraankin, muttei sitä varmaksi osaa, sillä välillä näkyy näitä kieroja menoja. Maastot ja tuulet toki vaikuttaa, mutta vahvistaa voipi aina lisää.

Sisko ja sen veli. Kuva: Jenni Suomalainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti