lauantai 10. syyskuuta 2016

Jälkianalyysiä

 Jäljestäessä RINNALLA tuntuu olevan nykyään muutama ongelma vakiona.
  • Janalla eteneminen ja takajäljen otto. Ongelmat lähes poikkeuksetta tulee mun liinan käytöstä. Mikäli liinan käyttö on nykivää, eteneminen janalla on poukkoilevaa ja koira ottaa takajäljen. Mulle siis opettelua liinan käytöstä ja koiralle siedätystä tahattomiin pidätteisiin. 
  • Riistajälkeen vaihtaminen. Kerran käynyt kokeessa ja pari kertaa treenatessa. Harmillisen ennakoimaton asia. Vaikea treenata ajatuksella. Koirasta kyllä huomaa, kun se vaihtaa riistaan. Siitä tulee hysteerinen. Näissä tapauksissa jäljestys on neutraalisti lopetettu siihen. Ei varmaan kuitenkaan tarpeeksi toimiva keino. Harmiksi näitä ei saa treenattua kuin vahingossa. Treenijälkiin on otettu muita koiria lenkkeilemään samalla. Näissä näkee, että toisen koiran jälki jonkin verran herpauttaa Rinna jäljestämistä, etenkin kulmakohdissa, joissa jäljet selkeästi erkanee. Treeni tuottaa kuitenkin tulosta ja häiriöjäljet häiritsee vähemmän kuin ennen.
  • Keppi-ilmaisut. Koira menee turhan helposti kepeistä yli niihin reagoimatta. Jäljellä Rinnalla on kiire. Itse sorrun juoksemaan koiran kanssa kilpaa ja kepit jää. Eli enemmän vauhdin hallintaa minulta, jolloin koirakin keskittyy oleelliseen. Motivaatiota keppejä kohden voisi vielä erikseen nostaa.

Itselle muistiin vielä fyssarikäynti Petralla keskiviikolta. Rinna alkaa tulla ajatusta mukaan tekemisiinsä eikä siltä tällä kertaa löytynyt paljoa jumeja. Hyvä! DOTILLA oli selässä lihasjumia ja lannerankaan saatiin venytysohjeet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti