sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Aineenvaihduntatutkimus

Koirat osallistuivat aineenvaihduntatestin kehittelyyn antamalla paastoverinäytteet lähes vuosi sitten. Nyt saatiin tuloksia. Tulokset on toki lähes vuoden takaisia ja kertoo silloisista tilanteista. Aineenvaihduntatuotteiden tutkimus on vielä lisäksi vielä niin uutta, ettei kaikesta tokikaan tiedetä kaikkea!

"Tutkimuksen aikana olemme kehittäneet kokonaan uudenlaisen koirien aineenvaihduntatuotteita mittaavan testin. Testi tarjoaa laajasti tietoa koiran verenkierrossa esiintyvistä aineenvaihduntatuotteista ja sitä voidaan hyödyntää koirien terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä sekä eläinlääkäreiden sairausdiagnostiikassa. Testissä on mukana tunnettuja ja yleisesti sairausdiagnostiikassa käytettäviä arvoja sekä uudenlaisia, tutkimusvaiheessa olevia arvoja. Testin kehitystyö jatkuu edelleen ja lähikuukausien tavoitteena on lisätä testiin vielä useita lisäarvoja mm. rasvahappojen osalta.

Aineenvaihduntatutkimukseen on osallistunut yli 6000 koiraa. Kiitämme lämpimästi osallistumisesta, sillä ilman teitä testin kehitys ei olisi ollut mahdollista! Tutkimukseen osallistuneiden koirien avulla olemme pystyneet laskemaan veriarvoille viitearvot (ns. normaaliarvot) ja tutkineet mm. näytetyyppiin, käsittelyyn, säilyvyyteen ja testin toistettavuuteen liittyviä tekijöitä. Tavoitteenamme tarjota luotettava testi koirien terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi."


Verinäytteistä tutkittiin seuraavia aineenvaihdunnan tuotteita:
- kreatiini ja albumiini
- sokeriaineenvaihdunnan tuotteita (glukoosi, laktaatti ja sitraatti)
- aminohappoja (alaniini, glutamiini, glysiini, leusiini, fenyylialaniini, tyrosiini ja valiini)
- tulehdusmarkkerina glykoproteiiniasetyylit
- kolesteroliarvoja (kokonais, HDL, LDL, VLDL, esteröitynyt ja vapaa kolesteroli)
- triglyseridejä (triglyseridit, HDL, LDL ja VLDL)
- lipoproteiineja (HDL-, LDL- ja VLDL-partikkeleiden määrä, koko ja kokonaislipidimäärä)

SARALLA ja RINNALLA oli alheisia trigyseridimääriä. 

Saran triglyseridit

Rinnan triglyseridit

Sekä alhaisia lipoproteiiniarvoja tai arvoja ei ollut voinut jostain syystä mitata.

Saran lipoproteiinit

Rinnan lipoproteiinit

Dotin lipoproteiinit

Triglyseridien alhaisiin arvoihin voinee vaikuttaa se, että koirat oli olleet levossa ja paastonneet näytteenottoa varten. Rinnalla oli lisäksi näiden lisäksi poikkeuksena korkea fenyylialaniini. Se oli hieman yli viitealueen. Fenyylialaniini on ravinnosta saatava välttämätön aminohappo.

Tähän liittyen, DOT aloitti neljännet juoksunsa. Viimeksi se on juossut näytteenottoaikoihin 11 kk sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti