sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Hakutreeneistä

Tämän päiväinen hakutreenit koosti sopivasti RINNAN syksyn treenit. Syksyn aikana Rinna on kohottanut motivaatiotaan. Se lähtee alueelle helposti henkselit paukkuen ja tarkistaa alueen hätäisesti. Treeneissä on nyt painotettu syviä pistoja sekä järkevää etenemistä alueella. Eli on palattu treeneissä taaksepäin ja vahvistettu perusteita. Lisäksi samalla on vahvistettu pitkiä ilmaisuja. 

Tänään tehtiin satasen rataa, jossa maalimiehet oli sijoitettu takakulmiin. Rimppa teki alun tyhjät hyvin tehden syvät pistot ja edeten hyvin alueella. Eka maalimies oli kuusikossa, jonne oli vaikea päästä. Rinnalle tulee helposti turhaumaa, mikäli se ei heti paikallista maalimiestä. Nyt lisäksi varmaan tyhjien juokseminen lisäsi turhaumaa. Tyhjiä kun ei tule treenattua turhan usein. Turhauma purkautuu sitten huonoon käytökseen maalimiehillä. Nyt liikaläheisyyden lisäksi Rinna alkoi kaivamaan maalimiestä esille! Olin itse tässä vaiheessa jo maalimiehellä ja odotin koiralta vielä vähän haukkua ennen hallintaan ottoa, mutta Rinna siis päätti toisin ja kaivoi maalimiestä esille. Karjaisulla se lopetti ja laitoin koiran vielä ilmaisemaan. Otin koiran hallintaan, josta se koitti vielä karata maalimiehelle. Maalimies saikin palkata koiran sitten sen ollessa hallinnassa sivulla. Toinen maalimies meni paremmin. Siinä palkkapurkkia pidettiin kauempana käden alla. Pitää ottaa taas treeniin palkkapurkit kauempana, joko käden tai jalan alla, jotta saisi koirakin vähän kauemmaksi. Aiemmin tämä on kantanut pitkälle. Toivottavasti siis nytkin. Hakutreeneissä on siis nyt ollut teemoja ja on ollut mukava piipertää metsässäkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti