sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Tokoja helteessä


Eilen aamupäivällä tokoiltiin lähiparkkiksella. Teemana BH-kokeen liikkeet. Aluksi paikallaanmakuu. Jätin Saran varjoon makaamaan ja kävelin seuraamiskaaviot läpi. Kävin palkkaamassa koiran ja kävelin n. 30 askelta poispäin. Jäin selin 5 minuutiksi. Palkkasin taas ja kävelin vielä itsekseni jäävät läpi. Sitten pelkät jäävät vielä Sarpsan kanssa (ei luoksetuloa). Ekana maahanmeno. Koiruus meni kyllä käskystä maahan, mutta nousi istumaan minun jatkaessa kävelyä. Uusi käsky ja palkaksi vain kehuja. Sama liike uudestaan. Nyt meni hyvin. Välissä liikkeestä istuminen ja sitten vielä maahanmeno. Molemmat sujui hyvin. Lopuksi kunnon leikkituokio.


Tänään tokoiltiin yliopiston parkkiksella kolmen muun koirakon kera. Alkuun tehtiin pari ruutua vastakkaisista suunnista pitkältä matkalta kierrosten laskemiseksi. Molemmat oli loistavia! Merkkasin oikean kohdan naksusanalla ja palkkasin pallolla koiran taakse.


Seuraavaksi seuraamispätkiä hihnassa. Pieniä pätkiä, joissa oli paljon käännöksiä ja jokunen sivuaskel oikeaan. Sa piti aika hyvin paikkansa, lopetin pätkät koiran ollessa oikeassa kohtaa ja merkkasin nämä naksusanalla. Käänöksiin voisi ottaa tehotreeniä, sillä ne ei sekä koiralla että ohjaajalla olleet ihan hanskassa. Nameja nakellen tehtiin maahanmenoja ja istumisia liikkeestä. Ei ongelmia. Sitten otettiin paikallaanmakuu häirittynä. Itse jäin kasvot koiraan päin. Pasi & Jetro suoritti seuraamista Saran läheisyydessä. Pysyi hyvin, mutta luoksetulo Saran vierestä oli liikaa (Jetro lähti Saran vierestä ja Pasi seisoi minun vieressä). Sa lähti siinä vaiheessa liikkeelle ja tuli luokseni. Palautin koiran paikalleen, annoin olla hetken ja palkkasin taakse. Henkilöryhmätreeniä otettiin yhden ja kahden henkiön ryhmissä. Ekana kierrettiin yhtä paikallaan pyörivää ihmistä hihnassa ja sitten kahta ilman hihnaa. Tehtiin pysähtymisiäkin kiertämisen lomassa. Molemmissa pätkissä kontakti pysyi hyvin, Sa ei välittänyt lainkaan kierrettävistä ihmisistä.


Loppuun otettiin kaukoja. Ensin vaihtoina istu-maahan-istu ja väliä n. 15 metriä. Kävin palkkaamassa ekoista istumisista, sen jälkeen tehtiin useampi vaihto putkeen, joissa pidin vaihtelevat välit käskyjen välillä. Kaikki hyvin. Sitten tehtiin maasta seisomisia. Ekassa otti askeleita, se korjautui seuraavalla, kun käytin takapalkkaa kertaalleen. Loput sujuikin hyvin takajalkojen pysyessä kuin liimattuina maassa. Sain lisättyä välimatkaa jopa viiteen metriin. Sisätyöskentely on näköjään tuottanut tulosta! Lisäksi vielä istumasta seisomisia lyhyellä välillä. Nämä vaatii vielä paljon työstöä.


Kotona naksuteltiin vielä metallikapulan nostoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti