maanantai 23. marraskuuta 2009

Ageilut


Tehtiin pientä radan pätkää, johon sisällytettiin ohjauskuvioita. Rata alkoi hypyllä ja pituudella, josta koirat ohjattiin poispäinkäännöllä putkeen. Putkesta meno jatkui muurille, josta ohjaajaan päin käännöllä koirat saatiin tiukasti kääntymään vastakkaiseen suuntaan hypylle ja toiselle välistävedon kautta. Hypyltä sitten muurille ja pussiin. Saraa varten pussilla oli palkkana hihnaan kiinnitetty lelu. Sarps ohjautui todella hyvin radalla, meni juuri sinne minne piti pienistäkin kulmista. Ohjaajalla sitä vastoin oli ongelmana käskysanojen käyttämättömyys tai väärien käskysanojen käyttö (ja kertaalleen lensin persiillenikin...). Eleohjaus kuitenkin toimi ja sitähän se koira paremmin lukee.



Lisäksi otettiin yksittäin:



  • Esteen takana odottamista ohjaajan häiriköidessä. Mun juostessa kohti seuraavia esteitä koira ei liikahtanutkaan, mutta kun tein hitaan hallitusti ohjausliikettä putkea kohti, niin johan koira nytkähti. Pysyi kuitenkin istumassa.

  • Kontakteja pikku-keinulla, A:lla ja puomilla. Keinulla ja A:lla oli jonkin kerran likaa vauhtia. Puomilla kaikki 2on2offit oli hienoja. Pystyin juoksemaan koirasta muutaman metrin ohikin ja se pysyi silti asennossaan.

  • Kepeista täyttä sarjaa puolilla verkoilla. Kuuden sarjaa tehtiin ensin ajurien kanssa ja sitten paljaaltaan. Hienosti Sar pujotteli!


---


Kotona koira sai tehdä vielä kaukoja. Tehtiin kaikkia vaihtoja s-i-vaihtoa lukuunottamatta vajaasta 10 metristä. Merkkasin naksulla kaikki oikeat. S-i-vaihtoa tehtiin parista metristä. Se on vaikein. S-i-vaihtoa tehtiin myös ihan vain naksutellen koiran tarjoamana. Näin se tekee vaihdon teknisesti parhaiten. Naksuteltiin myös uutta temppua, joka on kuonon lipaisu. Vahvistetiheys on suuri, Sara kun alkaa lipomaan huuliaan ruokaa kuppiin laittaessa. Ongelmana vaan on se, ettei koira tunnu vielä käsittävän mistä naksaus tulee (tekenee lipaisun refleksinomaisesti sen kummemmin ajattelematta).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti