keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Tokoakin


Penturyhmän jälkeen Sara pääsi tokoilemaan. Otettiin ensin tunnari kokeenomaisesti liikkurin kanssa. Se oli hyvä :) Sitten merkkiä ja siihen yhdistettynä ohjattua noutoa. Merkit palkkasin kaikki ja ohjattuun siirryin lähemmäs koiraa käskyttämään. Kertaalleen laitoin kaikki kapulat merkin taakse häiriöksi. Ekalla Sa juoksi kapuloille, seuraavissa pysähtyi näpäkästi jo merkillä. Loppuun vielä perusasentoja ja pikkuseuruita sekä koemaisesti pidempi seuraaminen, jossa oli kaikki käännökset ja tempot mukana (ei askelsiirtymiä). Alku alkoi huonosti, sillä lähellä pörräsi amppareita. Otettiin uudestaan ampiaisettomasta kohtaa. Alussa oli jotenkin löysää seuraamista, loppua kohden parani ja sain hyvillä mielin palkata hyvästä seuraamisesta.


Ennen lähtöä oli ohjelmassa Rinnan väsytys yksinoloa varten. Tein namiruudun (vajaa 1 x 1 m). Pentu söi muutaman nappulan ja siirtyi lähistölle heinikon varjoon makaamaan. Oli vissiin liian kuuma (hellettä) syödä :p Käytiin lisäksi lähiostarilla ihmettelemässä maailmaa. Rin on ihanan rohkea pentu. Se kulkee paikassa kuin paikassa häntä pystyssä. Namit kelpaa aina ja namikättä se seuraa hyvin (koirien ohituskin onnistuu näin). Väsytys onnistui ja pentu jäi hiljaisena aitaukseensa. Väsyneenä yksin jääminen onnistuukin, muuten pentu protestoi jättöä varsin äänekkäästi (vaikka jäisikin Saran kanssa). Sisäsiisteys on lähtenyt hyvin käyntiin. Ulos tulee lähes kaikki, lähinnä työpäivien aikana paperille tulee läikkiä. Sohvallekin se osaa jo hypätä, osasi jo heti ekana päivänä :p Kaiken kaikkiaan hyvältä koiran alulta se vaikuttaa, jos sitä ääntä vaan saisi pienemmälle ;D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti