sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Voittajan puutteet

Kasasin vähän ajatuksia treenilistaksi SARALLE rallyn voittajaa varten. Eli mitä pitäisi treenata ja miten.


 




Käytösruutua on treenailtu joskus ja jouluna. Eli siis se tulisi ottaa aktiivisesti mukaan treeniin. Saralle lisää tietoisuutta siihen, että asento on pidettävä samana vaikkapa namitargettia edessä käyttäen.








Tää on vaikea. Peruutus kyllä onnistuu molemmilla puolilla, mutta Sara istahtaa helposti suunnan muuttuessa. Korjaantuukohan miettimällä enempi omaa askellustani?




Nää on molemmin puolin pääasiassa ok! Viilausta vaan asennon oton napakkuuteen sekä suoruuteen.








Vaikea! Olin ajatellut työstäväni tämän hyödyntämällä pyörähtämiskäskyä myötäpäivään. Se idea toimii vaan teoriassa, todellisuudessa ei. Olen kokeillut myös kädellä ja kosketuskepillä ohjaten saada koiran vaihtamaan suuntaa, mutta nämä Sara ymmärtää tässä yhteydessä huonosti ja kiertää helposti samalla minut. Mun kiertämistähän on treenattu paljon ja koira lähtee ennakoimaan jo sitä. Kosketuskeppiä vissiin pitäisi treenata ensin vahvemmaksi. Lisäksi mulla on vaikeuksia tässä ihan omassa koreografiassakin :p








Tämä alkoi onnistumaan, kun tajusin opettaneeni minusta poispäinkäätymisen jo agilityyn aiemmin. Otin vain siinä käytetyn käskyn käyttöön. Onnistuu molemmin puolin. Rutiininomaisuutta vain lisää.








Osataan!









Puolen vaihdot on jo tosi hyvällä mallilla. Sara välillä sekoittaa niiden käskyjä, mutta pääasiassa se erottelee ne hyvin.








Ok!













Eteentuloa saisi edelleen treenata. Saralla alkaa olla jo parempi etäisyys edessä, mutta suoruutta pitää vielä vahvistaa. Edestä sivulle siirtymissä koira saattaa helposti istahtaa ja sehän ei kaikilla kylteillä ole haluttua. Enempi erotteluosaamista myös käskyihin. Sara sekoittelee vielä oikealla sivulle siirtymistä ja takaakiertämistä keskenään.

Onneksi voittajassa ei tulekaan niin paljoa uusia kuvioita kuin alunperin luulin! Treenattavaa kuitenkin kylteissä on ja oman lisänsä treeniin tuo myös uudempien kuvioiden siirtäminen ratatyöskentelyyn.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti