sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Koirien päivityksiä

Koirat kävi Petran käsittelyssä tiistaina. RINNALLA ja DOTILLA oli samankaltaiset jumit. Nehän on kuin paita ja peppu :p Molemmilla oli kireyttä ainakin lannerangan lihaksistossa. SARALLE ei ollut varattu edes aikaa, mutta se sai silti akupunktioneulat selkäänsä vaikuttamaan samalla kun muita käsiteltiin. Ja minä sain kahvia ;) Samaan päivitykseen päivitys myös Saran patista. Se on ollut seurannassa ja nyt vaikuttaa, että patti on lähtenyt pienenemään. Taitaa olla onneksi harmiton rasvapatti tms.


DOT aloitti uimakoulun. Se on hirmuinen vesipeto, mutta uimatyyli on ollut huono. Nyt se meni muutaman kierrokset liivien kanssa ja sitten ilman eikä uimaongelmaa enää ollutkaan. Kehittymistä on jo näkynyt aiemminkin uimakertojen lisääntyessä, mutten uskonut tyylin korjaantuvan näin nopeasti. Seuraavat uimakerrat on jo varattuna ja toivon mukaan kesävesissä koira uiskentelee paremmalla tyylillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti