keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Itkuvinkut

Multa on puuttunut motivaatio treenata RINNAN kanssa tokoa. Kun se treenattavien asioiden lista on pitkä, niin ei tiedä mistä aloittaa. Käytiinkin lauantaina HSKH:n harkkatokossa hakemassa näkökulmaa tilanteeseen.

Ensin tehtiin paikallaanolot. Istuessaan Rin siirsi tassuja minun mennessä piiloon. Tassujen siirtely ei ole ollut ongelmana, mutta kiinnitänpä erityishuomiota niihin. Muuten olot sujui hyvin. Maahankäskiessä Rin taisi kuvitella luoksetuloa, sillä se meni maahan hypähdyksen kautta. Lisää siis kuutelu- ja erottelutreeniä tähän. Aiemmin ongelmana on ollut koiran kierrosten nousu, kun koiria kutsutaan rivistä luokse. Pyritään pitämään ongelma poissa!


Yksilöliikkeistä ensin tehtiin tunnari, ruutu, seuraaminen ja kiertonouto.
  • Tunnari sujui ihan hyvin. Tutut ongelmathan siinä on. Rinnan kierroksia nostaa kapuloiden vienti ja se onkin vinkunut kapuloita vietäessä. Tähän on auttanut koiran rauhallinen syöttely. Lisäksi olen omaa sijaintia siirtänyt koiran viereltä enemmän koirasta etuviistoon, kun käännyn selin liikkuriin. Nyt Rin oli hiljaa, mutta siltikin se oli liian hätäinen kapuloilla. Kapuloiden luovutuksessa Rin tulee liian tiiviisti, mitä tunnarin tuonti korostaa.  
  • Ruutuliikkeestä ympyrään juoksu onnistui hyvin. Tosin tällä treenimäärällä se oli sattumaa eikä vielä osaamista :p Ruutuun Rinnalla olikin sitten vaikea löytää, sillä kierron esteen veti. Rinnalle ei itse asiassa ole luotu vielä rutiinia ruudun löytymiseen ja noista asetelmista ruutuun lähetyksiä on aivan liian vähän alla. Ruutuun lähdöissä kuului haut ja ruudussa ollessa koira vinkui eikä pysynyt maassa. Sillä on liian suuret odotukset ruudusta poisjuoksuun.  
  • Seuraaminen oli aika karmeaa, karmeampaa on vain pk-tottisseuruu kokeissa :p Rinna useasta käskystä huolimatta edisti ja vinkui liikkeellelähdöissä ja käännöksissä. Peruuttamista se ei osaa eikä enää sivuaskeleitakaan. 
  • Kiertonoudosta Rinna sai tehdä vain kierron, sillä liike on vielä niin kesken. Lähtöhaun lisäksi koira meni vähän mutkitellen kiertoon, mutta se on vain rutiinin puutetta.



Toisessa setissä oli kaukot, luoksetulo, zeta ja ohjattu nouto.
  • Kaukoissa ei aiempi osaaminenkaan ollut täydellistä ja nyt ne on vielä ruosteessakin! Lisäksi koirasta kuului vinkumista.
  • Luoksetulossa vinkuminen jatkui. Pysäytykset on hirveen huonot.
  • Zetassa Rinna kyttäsi merkkejä, mitä ei ole aikoihin tehnyt, mutta nytpä kyttäsi! Myönnettäköön, että merkkien kanssa on viime aikoina tehty enempi lähetyksiä kuin seuraamisia. Seuraaminen oli siis rumaa ja niin oli asentojen ototkin.
  • Ohjatussa noudossakin on ollut vinkumista kapuloiden viennissä, mutta tämä asetelma, jossa eri liikkuri vie kapulat kaempaa, on helpompi. Lähtöhakut pääsi Rinnalta sekä merkille että kapulalle mennessä. Merkille pysähtyminen oli vähän hidas, mutta hyvä, että ylipäätään pysähtyi :p
Treenilista on pitkä, mutta tämän jälkeen on jo jotain ajatusta mistä edes lähteä liikkeelle. 

Sunnuntaina SARA kisasi samassa paikassa rallya. Tuomarina oli Iiris Harju. 



Jännitin kisaa tosi paljon, varmaankin koularimahdollisuuden takia. En saanut itseäni kasaan radalle mennessä ja Sarakin oli väärässä mielentilassa. Se äänteli paljon eikä osannut tuossa mielentilassa yhtään sille vaikeampia kuvioita. Jotain hyötyä oli tästäkin kisasta. Tajusin nimittäin, miten Saran mielentila vaikuttaa sen osaamiseen. 

Virhepisteitä kerättiin kaikista oikean puolen kääntymisistä! Huomaa kyllä mikä on Saran heikoin lenkki :p Yhden pisteen menetykset tuli kylteillä 5. ja 6. Lisäksi 6. kyltillä tuli pisteen tempomiinus. Pisteen menetykset vinoudesta tuli lisäksi kylteillä 16. ja 18. Sara kiertyy helposti asentoja vaihtaessa oikealla sivulla mun eteen. 

Oikean puolen kääntymisissä paikoillaan näkyi eniten Saran väärä mielentila. Se ei istunut pysähdyksissä ilman useita käskyjä eikä tehnyt käännöksiä yhtäaikaisesti. Vinoutta oli asennoissa myös. Uusin 13. kyltin ja siltikin epätarkasta suorituksesta meni kolme pistettä. 15. kyltillä en voinut enää uusia, joten siitä miinus kymppi sekä ohjaajavirhettä kolmen pisteen verran. Autoin tässä tietoisesti koiraa taputtamalla reittä. Toinen uusinta meni edestä puolenvaihdossa, jossa mun jalat oli väärin ja estin ekalla yrittämällä koiran puolenvaihdon. Eli saatiin se perussössiminen tällekin radalle :p

No ei tarvii enää kuitenkaan jännittää koularia, sillä 73 pisteellä tuli vika hyväksytty tulos ja RTK4!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti