lauantai 23. tammikuuta 2021

Kohtaus

RINNA sai perjantaina aamulla kohtauksen. Aamutoimia oltiin tehty normaalisti. Koirat oli syöneet ja oltiin aamukävelyllä. Kiinnitin huomiota siihen, että Rinna seisoi sille epänormaaliin tapaan pää alhaallaja jalat kropan alla. Se seisoi niin vain hetken, mutta sen verran aikaa kuitenkin, että kiinnitin huomiota. Jatkettiin normaalisti kävelyä, kunnes Rinna horjahti oikealle lumipenkkaa vasten eikä se päässyt ylös omin avuin. Autoin sen penkasta pois ja koira hoiperteli nyt enempi vasemmalle. Tuin sitä pysymään pystyssä, silittelin ja juttelin. Koiran silmät oli normaalit, katse kohdistui ja se otti kontaktia, heilutti häntäänsä. Hetken kuluttua se oli jo ihan normaali Rinna. Se veti hihnassa, kulki portaita ja hyppäsi autoon normaalisti. Kohtaus oli lyhyt, tasapaino-ongelmaa oli alle minuutin ajan eikä oireisiin kokonaisuudessaan mennyt edes viittä minuuttia. Ennen ja jälkeen koira oli ihan normaali. Kohtaus on siis voinut tapahtua ennenkin. Nyt seurataan tilannetta, tutkitaan, jos se uusiutuu ja toivotaan ettei. Toistaiseksi annetaan vaan yksisarvisterapiaa lelun muodossa.


Syitä tasapainohäiriön voi olla useita. Eniten veikkaan ohimenevää verenkiertohäiriötä syyksi. Toki tulee mieleen myös epilepsia. Sinällään oireet ei täsmää, sillä koira oli koko ajan tietoinen ympäristöstään. Rinnalla on kuitenkin suvussa epiä niin varhais- kuin myöhäisiässä alkanutta. Tietääkseni nuo myöhäisemmasså iässä puhjenneet on vastanneet hyvin lääkehoitoon. Mieleen tylee myös vestibulaarisyndrooma, joka esimerkiksi Rinnan emällä oli vanhemmalla iällä. Ikä altistaa tähän, ei niinkään perimä. Rinnalla ei ollut kohtauksen aikana tälle tyypillistä silmäväreoiretta eikä tasapaino-ongelma ollut toispuileinen.  Kasvainsairaudetkaan ei ole poissuljettu. Rinnan kuudesta sisaruksesta on puolet lopetettu noin vuoden parin sisällä, kaksi tukielinsairauksien ja yksi syövän takia. Toivottavasti Rinna ei seuraa vielä pitkään aikaan perässä :/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti