tiistai 1. lokakuuta 2013

Purinaa

Eilen RINNAN aksassa oli teemana valssit. Niitä mä en ikinä opi :p Jälleen mun valssit oli myöhässä ja ne oli valuvia. Kepeillä Rin ei ole enää niin itsenäinen kuin ennen. Muutenkinhan se seuraa nykyään paremmin mun ohjausta ja kepeilläkin se lopettaa pujottelut kesken, jos ennakoin liikaa jatkoa. Keppeihin siis treeniä. A:lla koira kesti muuten tiukan takaaleikkauksen :)



Lähdöt tehtiin joko lennosta tai jonkun koiraa pidellessä. Erikseen tehtiin sitten lähtötreeniä. Niitä saa treenata vielä.

---

Rinna pääsi HAU:n Huippiksiin Eskariryhmään, jota kouluttaa Ville Liukka ja välillä Nina Manner. Tänään oli eka kerta ja ohjelmassa taidon tarkistus.


Päästiin rataa 23. esteelle asti. Pidemmälle en rataa ollut opetellutkaan ja viimeisimmätkin esteet meni tuurilla oikein :p Meno oli taas varsin kaoottista, mutta onnistumisiakin oli. Juurikin niissä kohdissa, joissa en todellakaan uskonut onnistumisiin! Esimerkiksi pystyin (jaksoin) juoksemaan 7.-10. esteillä koiran edelle niin, että ehdin persjättöön ennen 11. estettä. Koira ohjautui kaikille esteille siinä välissä, se jopa haki 8. hypyllekin eikä esteet vedätyksestä huolimatta hajonneet. Pituuden jälkeen ekalla kerran koira jatkoi kutosputkeen asti, mutta jo toisella kerralla sain sen ohjattua takaakiertoon. Samoin takaakierto onnistui ongelmitta 23. hypyllä. Niitä epäonnistumisia en viitsi kirjatakaan, niitä kun oli niin paljon :p

---

Maanantaisissa HAU:n tokoissa oli tällä kertaa Nina Manneria. Rinnan suhteen puhuttiin paljon vireestä, joka koiralla on nyt liian kaakossa. Se ilmenee pääasiassa ääntelynä. Olen nyt liiankin usein vaihtanut tapaa, jolla reagoin koiran äännähtämiseen. Ja vaihdan nytkin :p En tiedä miksen aiemmin ole kokeillut seuraamisen alkuäännähdykseen namien heittelyä maahan, mutta nyt se tuntui hyvältä tavalta. Eli koira perusasentoon ja namit maahan, käsky seuraamaan ja vapautus syödä namit ennen kuin koira otetaan lennosta seuraamaan mukaan. Tää on todella helppo tapa toteuttaakin.

Tehtiin sitten tottiksen osia. Ilmottautuminen oli ok. Sitten seuruukaavio henkilöryhmineen. Henkilöryhmässä koiran ollessa sisäkaarroksessa se alkaa hieman enempi edistämään. Tää ei liity henkilöryhmään vaan on treenattavissa ihan ilmankin sitä. Jäävät oli ihan ok. Seisominen tosin voisi edelleenkin olla napakampi. Luoksetulossa koira tuli suoraan sivulle. Eteentuloakin pitää vielä vaan treenata.

---

Pyöräiltiin matkat kumpanakin päivänä. Eli yhteensä 4 x 6,5 km. Rinnalla on aika kepeä raviaskel. Kellotin aikoja ja yhteen suuntaan menee noin 20 min.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti