perjantai 26. syyskuuta 2014

Osteopaattikäynti

RINNA pääsi tänään ekaa kertaa osteopaatin käsittelyyn. Käytiin Hehkussa Carita Reijosella. Rinnalta löytyi nikamalukko selässä syvällä rintarangassa. Se aiheuttaa kierrettä selän lihaksiin. Rinnan elämän tavat tuntien se voi johtua mistä vain :p Vamma ei ole akuutti vaan voi olla vanhempikin. Se voi kuulemma olla peräisin jopa parin vuoden takaisesta kasassa olevaan pussin törmäämisestä. Tällä kertaa lukkoa ei saatu avattua loppuun asti, vaan toinen aika varattiin muutaman viikon päähän. Vaiva ei ole niin akuutti, että vaatisi heti hoitoa, mutta hoidettavahan se kuitenkin on. Tämän ajan kiellettyä on pujottelu sekä kroppaan kierrettä aiheuttavat hypyt ja lelun heitot. 

Muutaman viikon takaiseen kolmijalkaisuuden mun paras veikkaus syyksi on kynsivamma. Syy-seuraus-yhteyttä kynsivammoihin ja oireisiin on välillä vaikea löytää. Rinna on paristi kynsivammojaan oireillut ja syy oireisiin on paljastunut vasta parin viikon päästä kynnen kasvattua sen verran, että vamma näkyy päällekin päin. Vamma on siis osunut kynnen varpaan sisällä kasvavaan osaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti