tiistai 3. helmikuuta 2015

Viikko

Viime viikon maanantaina RINNA pääsi pitkästä aikaa viikkoaksoihinsa. Medinä mentiin. Aiheena oli takaaleikkaukset, joissa mun pitää olla ajoissa tekemässä ohjausta, jolloin koirakin kääntyy tiukemmin eikä lähde väärille esteille.

Tehtiin myös putki-puomi-erottelua ja Rin oli pätevä! Mutkaputki oli tiukasti puomin ylösmenon molemmin puolin eikä Rin montaa kertaa mennyt putkeen. Pystyin jättäytymään jälkeen ja vedättämään koiran valitessa oikean esteen.

HAU:n tokot aloitettiin paikkamakuulla. Rinna osasi mennä omin käskyin alas ja ylös sekä maata suorassa. Noudoissa heitin kapulaa, jonka jälkeen tehtiinkin koiran kanssa jotain muuta kuin noutoa. Seuraaminen oli huono vaihtoehto joksikin muuksi, sillä näissä äänet oli herkässä. Tunnarissa palkkasin koiran ruoalla maahan liikkurin antaessa käskyä lähettää koira. Sen jälkeen vein koiran kapuloille etsimään oikeaa. Tehtiin vielä tunnareita, joissa kapulat oli vierekkäin ja päällekäin. Rinna saattoi napsi vääriä, mutta väärän kapulan suuhun otettuaan se sylki niitä pois. Oikeat tuli perille asti. Rinnallekin lisää näitä treenejä. Ruutua tehtiin paristi kosketusalustan kanssa ja sitten ilman. Palkkasin koiraa seisomisista ja ruudussa odottelusta. Luoksetulojen pysäytykset oli ihan kuraa. Koira ei sentään tehnyt vääriä asentoja, mutta tyyli oli huono. Näihin paljon treeniä.

DOT teki perusasentoja, myös häiriöillä. Lisäksi se teki seuraamisia, sekä imuttaen että palkaten mukana kävelystä. Näissä penska alkaa herkästi poikittaa, joten palkkauksella on tärkeä suoristaa pentua. Lisäksi penska teki peruuttamista portaalle ja nousevalla liuskalla. Lisää peruutustemppuja mukaan! Putkiakin pentu juoksi ja lopuksi leikittiin vielä hakua pimeässä :D

---

Tiistaina oli huippis. RINNA sai tehdä omanlaisen radan. Rimat oli medit ja osa esteistä skipattiin, jolloin saatiin radaksi tämä:



Siinä sai juosta! Mutta onnistuttiin tekemään rata nollanakin. Vitoselle tein ensin persjättöä, mutta paremmin siihen sopi takaaleikkaus. Sitten lähetys koiralle eteenpäin ja itse sai kiirehtiä ysin takaakiertoon. Kakskymppisellä sain koiraa käännettyä sylkkärillä hyvin jatkoon.

---

Perjantain piirin kurssilla DOO teki hyppyä parin laudan korkuisena paristi. Kotona ollaan opiskeltu maassa olevan harjan varren ylittämistä eikä tokohyppy näytä penskan mielestä olevan erilainen. Se osaa nyt periaatteeet jollainlailla. Se osaa olla perusasennossa ja ylittää esteen käskystä namialustalle. Se osaa myös odottaa hypyn toisella puolen ja tulla sieltä avustettuna perusasentoon käskystä. Hienoa Doo!

Tehtiiin siivekkeen kiertoa. Doo onnistuu nyt parista metristä lähettäen molempiin suuntiin. Ajattelin hifistellä ja opettaa ohjaavan käden lisäksi suunnat pelkästään käskyinä. Paikkamakuuta tehtiin rivissä. Ramppasin nyt noin 10 metrin päähän ja sitten takaisin koiraa palkkaamaan. Käväsin myös piilossa. Hyvin pysyi. Maasta sivullenousu on edelleen hidas, siihen rutiinia. Sivulta maahanmeno onnistuu nopsasti avuilla. Tein myös jäävät seuruusta ja siinäkin penska osaa läpsäyttää tassut maahan avuilla. Tätä pitää vaalia. Välillä leikittiinkin. Edelleen pennun kiinnostus leluun on lyhytaikaista.

---

Sunnuntaina oli ensin SARAN rallyt. Käytiin läpi alokasluokan viimeisimmät kyltit 20.-25. ja 28.-31. Sara oli alkuun äänteleväinen. Se äänteli, kun liikkeet eivät olleet sille ihan tuttuja. Annoin avut niiden suorittamiseen ja ääntelykin lakkasi. Uutta treenattavaa siis löytyi ja puutteita jo osatuissa asioissa. Sivulta eteen siirtymissä Sas tarttee avut, se ei osaa siirtyä pelkällä käskyllä. Se tarttee avut myöskin edestä suoraan vasemmalle sivulle siirtymisessä. Ilman apuja Sara pompsahtaa sivulle äänen kanssa. Opetellaan tähän siis siistimpi siirtyminen. Edestä takaakierron kautta sivulle siirtymät sujui muistuksen jälkeen kummallekin sivulle. Käännöksissä vasempaan saa edelleen olla tarkkana ettei koira istu. Treeniä siihenkin. Ja muutenkin saa olla tarkkana ettei istuta koiraa kylteillä, joissa ei istuta :p

Sitten DOTIN pentukurssi. Tehtiin perusteita moneen: perusasentoon, seuraamiseen, maahanmenoon, eteenmenoon ja luoksetuloon. Perusasennossa Doo kestää nyt jo minun tekemiä häiriöitä. Voin heilutella namikäskiä ja se pitää aika hyvin silti kontaktia. Seuruutakin päästiin jo vähän tekemään ilman jatkuvaa namittelua. Makuussa Doo kesti siinäkin hyvin häiriöitä. Pystyin kiertämään pennen, kyykistelemään ja hyppimään. Pennun kiertäminen hyppien onnistui etupalkan kanssa. Pätevä Doo! Lisäksi leikittiin aluksi ja lopuksi. Molemmissa sessioissa pentu oli hyvin leikissä mukana.

---

Maanantaina RINNAN aksoissa mulla oli mukava koira jälleen mukana. Tehtiin alla olevaa rataa, rimat edelleen medeinä. 


HAU:n tokoissa SARA ja RINNA teki samankaltaista settiä. Luoksetulot tehtiin heittotakapalkkaajalla. Rinnakin onnistui näissä. Tunnaria teetin putken kanssa. Koirat juoksi yhden tai kahden putken läpi kapuloille. Nenät toimi. Saralla jää edelleenkin usein ympyrästä keskimmäiset kapulat haistelematta. Mikäli se oikea on keskellä, niin koiralla kestää kauemmin löytää se. Silloin Sa saattaa käydä reunakapuloita montakin kertaa läpi ennen kuin ymmärtää haistella ringin keskustaa. Kaukot oli kummallakin ok. Seuraamisissa Sara keskittyi enemmänkin jääviin eri tempoista. Juoksu on edelleenkin vaikeaa, silloin asennon otot ei ole tarpeeksi napakat. Lisäksi työstettiin sivulletuloja eri kulmista (edestä eniten). Sara osaa tulla hyvällä tyylillä sivulle, jos se seisoo edessä. Sen istuessa edessä tulee muaan usein pomppu. Rinna edisti seuraamisessa enkä jaksanut sen kanssa vääntää, joten tehtiin takaperin seuraamista. Peruuttaessa se ei edistä.

DOT teki seuraamista imuttaen ja namitellen. Lisäksi se teki luoksetulon jättöä. Se pysyy jo aika hyvin. Luoksetulossa siltä pääsi vinkaus ja se tulee lujaa luokse. Tuohon ääneen pitää jo puuttua nyt. Se varmaan tarkoittaa sitä, ettei oteta vielä matkaa mukaan luoksetuloissa :p Doo juoksi myöskin putkia ja teki 2on2offia. Se ymmärsi jo peruttaa, mikäli se oli tullut kontaktista yli. Ymmärtänee siis tästä jo jotain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti