maanantai 16. lokakuuta 2017

Tokoleirillä

Kuva Päivi Sumulehto

ATD:n kouluttajien tokoleiri pidettiin viikonloppuna Strömforsissa. RINNA työsti molempina päivinä pääasiassa luoksetuloa, ruutua, ohjattua noutoa kierrolla ja merkillä sekä paikkiksia. 

Isona ongelmana vauhtiliikkeissä on lähtöhaukahdus. Paljolti mennään alut namittamalla, jolloin vahinkoääntä ei pääse, mutta sen pidemmälle ruokinta ei ole kantanut. Jossain vaiheessa olen kokeillut olla päästämättä koiraa jatkoon äänestä, mutta se on vain lisännyt ongelmaa. Nyt aloitetaan sama lähestyminen taas, mutta vain tutuissa kuvioissa. Vaikeammissa yhtälöissä edelleen mennään namituksella. Kokeillaan oisiko aika nyt tälle otollinen.

Häiriöt oli nyt teemana ohjatuissa. Kiertonoudoissa Rinnalla ei ole ollut tarpeeksi fokusta vielä kiertoon vaan sitä on kiinnostanut myös kapulat ja hypyt. Nyt luotiin koiralle paljon häiriötä, joita vältellen se joutui keskittymään itse asiaan. Apparin heiluttelemat narupallot ja heittämät pallot oli pahoja. Lisäksi tehtiin erottelutreeniä putken kanssa. Hauskasti Rin meni putkeen joko ennen tai jälkeen kierron riippuen putkikäskyn ajoituksesta. Seuraavaksi kierron suhteen haetaan taas tiukkuutta lisää. Suoritus kun on levähtänyt. 




DOT pääsi tekemään myös pientä treeniä. Se on vähitellen kasvanut aikuisemmaksi ja nyt se voi vain helposti ottaa vieraaseenkin paikkaan suoraan treenaamaan. Se käyttäytyy kuin kotonaan. Siltä voi myös alkaa vaatimaan jo opetettujen asioiden noudattamista ja se pystyy siihen. Vähitellen suunnittelin alkavani työstämään siitä tokokoiraa, kun oikeita nappuloita alkaa koirasta löytymään!

Dot teki myöskin jäljet molempina päivinä. Tein jäljet samalle nurtsille päällekäin. Muiden koirakoiden jäljet ja pissat ei haitanneet, mutta se edellispäivän jälkeä koira tarkasti molempiin suuntiin risteyskohdissa. Jäljet oli muuten helppoja. Tällä hetkellä haluan vain luoda koiralle kiireetöntä olotilaa. Paalulla on ollut paljon ruokaa ja jäljelle laitetut ruoat olen piilottanut. Pitää olla tarkka ja menon rauhallista namien löytämiseksi. Jonkunlainen visio mulla on nyt tästä.

SARA vähän rallyili. Sen kanssa tehtiin häiriöhoukutuksia. Appari istui palkkojen kanssa houkuttelevasti ja Sarppa sai siltä palkkaa kunhan se vain pystyi ensin tekemään annetun tehtävän eikä jäänyt palkkoihin kiinni. Saralle vaikeita muuveja oli edestä puolen vaihto ja puolta vaihtavat käännökset kohti palkkaa sekä sivulla pyörähdykset palkan vieressä.

Kuva Anu Koivu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti