sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Dotia


DOTIN toipuminen on edennyt hyvin.  Riehuminen on edelleen kiellettyä, mutta nyt aletaan kasvattamaan kuntoa Vähitellen otetaan mukaan pyöräilyä, juoksua, uintia ja jumppaa, ehkä vähän myöhemmin hyppytekikkaa. Toipilasaika on mennyt henkisesti helposti. Matkusteltiin ja siinä sai koira hyvää virikettä erilaisista ympäristöstä.  

Treenattu on nyt hyvin vähän, mutta nyt aletaan ottamaan treenejäkin taas kuvioihin. Dot on käynyt parissa tokon kimppatreenissä. Treenit on pidetty lyhyinä ja vähän tunnustelevina. Dot on tehnyt paikkaistumista, seuraamista ja kapulan pitoa. Kaikki vauhdikkuus ja täpäkkyys on ollut kiellettyä vielä. Ennen kaikkea on treenattu rauhottumista ja ihan vain olemista. Tokon lisäksi on nosetettu. Siinä pääpaino on ollut ilmaisun rakentelussa. 

Noin muuten keskustellaan asiasta tarviiko kaikkia kärpäsiä jahdata. Dotista on tullut aika maaninen näiden suhteen. Menoa ei ole edes muuttanut pörriäisten pistot. Olisin toivonut Dotin siitä jotain oppivan...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti