tiistai 23. kesäkuuta 2020

Rallyä ja vepeä

Osallistuttiin RINNAN kanssa Carita Kuparisen rallykurssille. Rinna ei ole tehnyt rallyä ratana aikoihin. Ollaan treenattu vaan oikean puolen seuraamista ja ihan yksittäisiä muita juttuja. Ekalla kerralla mulla ei ollut selkeää käsitystä, miten Rinnan kanssa treeni pitäisi tehdä. Niimpä lähdettiin suoraan radalle. Rinnalle hyvin huono aloitus. Radalla oli Rinnalle vaikeita asioita. Asioita, joita on tehty vähän yksittäisenä treeneinä ja nyt niitä oli radallinen. Rinnan pitää tietää paremmin mitä se on tekemässä. Muutoin se alkaa sähläämään. Se ei kuuntele, tekee omiaan, kierrokset nousee ja ääntä lähtee. Jatkossa siis selvemmin vielä vaikeat kohdat paloiteltuna. Rataa voidaan tehdä sitten helpompia asioita, jotta tatsi ratatekemiseen säilyy. Rinnan kanssa mä helposti hiippailen radalla. Määrätietoisesti puuttuu ja Rii ehtii tempon hidastuessa istua väärissä kohdissa.  Mulla pitäisi olla selkeämpi eteneminen ja pysähtyminen radalla. Mutta ehkäpä nyt säännöllisemmät  treenit tuo varmuutta minullekin.



Ekan treenikerran eka kyltti oli merkki. Rinna on tehnyt rallyn vinoa lähestymistä merkille yksittäisenä treeninä, ei vielä aiemmin radalla, jossa oli vielä taustalla hyppyä ja putkeakin. No ei tietenkään onnistunut radalla vaan merkki piti näyttää koiralle ensin. 

Peruutustakin katsottiin. Rinnalle ei ole koskaan opetettu sivulla peruuttamista kunnolla. Se on vaan tokossa ollut mitä sattuu. Rinnalla ei ole selkeää käsitystä rintamasuunnasta. Välillä koira on suorassa ja välillä vinossa. Rinna ei ymmärrä eroa.

Oikean puolen seuraaminen on vielä aika suurpiirteistä. Koiralla ei ole ihan käsitystä vielä paikasta eikä se osaa erotella sivulletuloja ilman apuja. Se ei myöskään osaa tulla oikealta suoraan eteen ilman apuja. Näitä pitäisi ottaa nyt enempi treeniin.


Vepessä Rinnalla on ollut isoimpana ongelmana rannasta irtoaminen. Se näkyy viennissä ja veneen (tai lelun) noudossa. Rinna ei aina irtoa veneelle asti vaan kääntyy jossain vaiheessa takaisin. Tämä tapahtuu riippumatta siitä, olenko minä rannassa vai veneessä. Tähän on tarkoitus paneutua nyt tekemällä paljon onnistuneita toistoja ja rutiinia tehtäviin koiralle. Eli tehdään toistaiseksi asiat lyhyeltä matkalta. Lisäksi muuten uitetaan koiralle pitkää matkaa. Kuivatreeneihin otetaan pidempiä ja vaikeampia vientiä ja hakuja esim. haastavia maastojen muodossa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti