Torstaina aamusella vietiin koirat viestimetsään Inkan kanssa. Olin etenevänä. RINNA juoksi avoimen matkaa (1 + 1,3 + 1,3 km = 3,6 km). Matkat se juoksi hyvin, mutta lähdöissä sitä vaivaa rutiinen puute. Mun päästä se lähti vaisusti. Puolen minuutin hiljaisuuden aikana se katseli ympärilleen eikä ollut fokusoituneena. B:llä annoin lähtökäskyn, kun koira katseli toisaalle. Se kuitenkin lähti yhdestä käskystä, mutta vain vaisusti. Lähdön jälkeen sen on täytynyt nostaa vauhtia, sillä kilometriin aikaa meni muutama minuutti. C:llä mitään ei tapahtunut ekasta käskystä, koira oli vain edelleen perusasennossa. Toisella käskyllä se lähti. Inkan päässä A:lla Rinna oli ollut ihan päinvastainen. Se kiljahteli ja nousi monesti istumasta seisomaan. Siellä päässä se tietää liiankin hyvin mitä on tapahtumassa :p Lähdön rutiineja on tehty liian vähän eikä koira vaan vielä niitä osaa kunnolla. Nyt rutiinit mukaan joka treehin. Se tarttee toistoja ymmärtääkseen mitä on tapahtumassa ja samalla hallinnankin kannalta.
Lauantaina juoksutettiin koiria taas. Nyt etenin B:lle n. 300 metrin päähän ja Rinna juoksi väliä viidesti. Keskityttiin tällä kertaa vain lähtöihin. Kummassakin päässä koiralla oli fokusta, Inkan päässä edelleen liikaakin. Hallintaa mukaan lisää.
Tehtiin vielä esineruutukaistale, kokoa n. 10 x 50 m. Rinnalle laitettiin lapanen vasempaan reunaan pikkukuusikkoon lähelle etureunaa. Lähetin koiran suoraan sinne. Rinna juoksi sen yli, mutta palasi ja toi esineen eikä juoksennellut ensin koko alueella.
Sitten SARAAKIN vielä. Koira on jatkanut toipumistaan ja se taitaa olla jo aika terve. Nyt leikkauksesta on kulunut aikaa 1,5 kk.
Koira kulkee jo normaalisti lenkillä. Lenkkimaastoiksi on valikoitunut
enempi mäkimaisemia ja pohjiksi sellaisia, joissa koirat joutuu
nostelemaan jalkojaan ravissa tai kävelyssä.
Harrastuksia se ei
kuitenkaan ole vielä aloittanut, vaikka varmaan voisi tehdä jo kevyempiä
juttuja. Mä vaan olen vaan ehkä huonolla omallatunnolla nauttinut yhden
koiran kanssa harrastamisesta. Voi Sarppa-polo, se ei ole saanut tehdä
edes yhtä perusasentoa. Pitäisi varmaan ryhdistäytyä senkin kanssa,
eihän sen saikku voi jatkua loputtomiin :p
sunnuntai 21. syyskuuta 2014
keskiviikko 17. syyskuuta 2014
Paljon aksaa ja vähän muuta
Maanantaina pyöräiltiin RINNAN kanssa ensin ATD:n tokoihin. Rinna teki samoja kuin viimeksikin. Eli seuraamista, jääviä ja luoksetuloa sekä lisänä kaukoja. Seuraaminen tuntui hyvältä, koiralla oli siinä nyt oikea asenne. Edelleen se kuitenkin helposti poikittaa ja painaa. Näihin korjaukseksi koiran kiepsauttaminen ympäri sekä palkkauksen suunta. Jääviä tehtiin takapalkalla. Maahanmeno on edelleen parempi avuilla kuin ilman. Treenataan sitä siis lisää. Luoksetuloihin tehtiin vauhtia putkien kautta. Aika hyviä. Kaukoja tsekattiin vielä lopuksi. Pienien häiriöiden kanssa sujui. Kokeilin kaukoja myöskin pitkältä matkalta eikä sujunut. Edelleen jumppaa siis näihinkin.
Sitten Purinalle Rinnan aksoihin. Ohjelmassa oli iki-kamalat valssit.
Valssaus tuli joka helkutin välissä. Yllättäen ne sujui, ehkä jopa pidin niistä :p Sain ensin ohjattua koiraa oikealla asenteella, mutta sitten palattiin normaalimpaan eli ei tehty koiran kanssa yhteistyötä. Jotenkin sain loppuun mennessä taas oman asenteen kuntoon. En vieläkään tiedä, miten saan itselleni sen oikean asenteen, mutta ainakin siihen liittyy vahvasti koiran hallinta. Kun pidän koira kurissa lähtöön viedessä ja harjoitteiden välissäkin, niin ohjaaminenkin on parempaa. Eli Rimppa ei saa viilettää itsenäisesti ratojen välissä eikä se saa haukkua. Sen pitää kulkea hiljaa vierellä tai sen pitää odottaa maassa lupaa liikkua. Näitä olenkin vaatinut koiralta, mutta aivan liian usein lipsun :p
HAU:n tokot aloitettiin viestitreeneillä. Treenattiin lähetyksiä ja hallintaa. Rin kiljahtelee herkästi seuruussa, mutta lähtölupaa se odottaa hiljaa, joskin nykien ja nousten välillä seisomaan. Näitä edelleen treeniin.
Lopuksi tehtiin vielä häiriötreenejä. Ensin koirat oli rivissä. Osa suoritti paikallaanoloa joko istuen tai maaten ja osa teki samalla kaukoja. Lisäksi tehtiin vuoronperään rivistä luoksetuloja. Paikallaanolot Rinna suoritti hyvin. Kaukoissakaan se ei tehnyt vaihtoja muiden käskyistä, mutta saattoi tarvita vaihdon tekoon toisenkin käskyn. Luoksetulot se teki vain mun luvalla. Tehtiin vielä ringissä sivulta maahanmenoja ja sivulle nousuja vuoronperään käskien. Näissäkin Rin suoritti vain omin käskyin.
---
Tiistaina valssiteema jatkui huippiksissa.
Pidin nyt koiran hyvässä kurissa ja mullakin oli radalla kivaa. Onnistuin välillä ihan oikea-aikaisessa ohjauksessakin sekä valsseissa että takaakierroissa. Rinnalta saa niin paljon linjoja paremmaksi kunnon ohjauksella.
---
Keskiviikkona oli HAU:n kimppahyppytekniikkatreenit. Harjotteina oli perussarja, kasvava sarja ja alastuloharjoitus. SARA teki medinä. Perussarja sillä oli sitä perussaraa. Kasvavassa sen tyyli oli aiempaa huonompi, rimat ropisi. Rimat oli pennun suorituksen jäljiltä melkein maassa, olikohan se syynä? Lopetettiin parempaan suoritukseen. Alastuloharjoituksessa koiran tyyli parani, kun laitoin sen lähtöpaikan aivan apuhypyn viereen. Näin se muissakin harjoitteissa ottaa paremmin takaosan alleen heti alkuun.
RINNA teki pari kertaa kasvavan sarjan ja alastuloharjoitteen maksimitoilla. Sen meno näytti mun silmään vaivattomalta.

Tunnisteet:
Agility,
Hyppytekniikka,
Pyöräily,
Rinna,
Sara,
Toko/tottis,
Viesti
perjantai 12. syyskuuta 2014
Saikkua
RINNALLA on ollut kolmijalkaisuutta pari kertaa. Se saattaa yhtäkkiä olla täysin kolmijalkainen eikä laita painoa lainkaan oikealle etutassulle. Mistään ei kuitenkaan löydy kipukohtia tai aristusta. Koira saattaa kolmijalkaisenakin leikkiä rajusti leluillaan, muuta eroa normaaliin ei ole kuin se kolmijalkaisuus. Muutenkaan koira ei vaikuta kipeältä, menee niinkuin ennenkin. Jonkin ajan jälkeen se on jälleen nelijalkainen eikä liikkeessä näy epäpuhtautta. Varmuuden vuoksi koira on saanut ottaa vähän kevyemmin. Osteopaatille se pääsee parin viikon päästä.
SARAN toipuminen on mennyt edelleen hyvin. Remmipakko päättyi ja vähitellen liikuntaa lisätään normaaliin. Koira on jumpannut ja tehnyt nyt hyppytekniikkaakin. Varsinaisista treeneistä koira on pitänyt totaalitaukoa. Haluan sen paranevan ensin kunnolla ennen kuin tehdään mitään treeniä.
Selkäkuvista tuli Kennelliitosta Anu Lappalaisen lausunto. Siinä oli maininta välimuotoisesta nikamasta, muttei mitään nikamien määrästä. Pitää kysellä niiden perään.
Eilen RINNA kuokki Saran aksoissa. Se teki lähtötreeniä joka koiran välissä. Eli koira joutui takaisin remmiin, mikäli liikkui lähdössä ilman lupia. Paikallaan pysymisestä se sai palkinnoksi suorittaa muutaman esteen. Ri oli yhteensä seitsemässä lähdössä, joista kahdessa se pysyi. Onnistumiset oli treenin loppupuolella, joten haluan uskoa, että se ymmärsi tästä juonen.
SARA sai tehdä vähän hyppytekniikkaa. Ensin kuudella esteellä perussarjaa mediväleillä. Koira niputti ekalla yrittämällä vikat hypyt. Taisi koiralla olla intoa päästessään pitkästä aikaa tekemään jotain. Sitten tehtiin vielä set point okserilla, okserin korkeudet 30-35-40-45-30 cm. Vikat hypyt se hyppäsi mun silmään vähän huonommin. Alkoi varmaan jo väsymään. RINNA teki samoja. Set pointissa okserin korkeudet oli 35-45-55-35 cm. Sen lähtöasento oli vino vasempaan päin, mutta koira otti tasapainoisen asennon helposti korjauksella.
Tänään suunnattiin aamusta Inkan kanssa Luukkiin. RINNA sai haisteltavakseen keppijäljen pellolla. Pituuttaa jäljellä oli muutama sata metrinen ja keppejä oli 12. Jälki vanheni reilun puolituntisen. Rinna aloitti hyvin, mutta loppua kohden motivaatio ilmaista keppejä kunnolla tuntui laskevan. Koiran huomatessa kepin en päästänyt sitä eteenpäin ilman ilmaisua. Toisiksi vika keppi jäi ilmaisutta. Siitä koira meni reagoimatta yli. Keppi oli vähän vaikeammin pidemmässä heinikossa. Vikan kepin koira kuitenkin ilmaisi ihan hyvin, joten hyvillä mielin lopetettiin siihen.
Sitten tottiksen pariin kentälle. Ihanaa, että Rinna teki nytkin koevirheitään! Helpottavaa, jos niitä alkaa tulla useammin ilmi treeneissäkin. Rin oli ekana makuussa. Se reagoi ekaan käskyyn niin hitaasti, että huomautin koiraa. Näissä se välillä käy hitaalla. Muita liikkeitä tehtiin osina. Seuraamisessa koira alkuun olisi halunnut ääntää. Se oli aika hyvissä kierroksissa. En päästänyt sitä matkaan äänen kanssa. Seuruussa koira oli mukana hyvin, mutta edistäen. Siihen pitäisi puuttua. Jäävistä koira osasi vain istumisen. Muutkin jäävät se teki istumisena ja se oli sitkeässä. Se menee korkeemmissa kierroksissa moodiin, jossa se ei kuuntele. Luoksetulot oli ihan kivoja. Vauhtia oli, muttei törmäysvaaraa. Käskin näissä koiran maahan eteen. Tämä on selvästi auttanut koiran ajattelumaailmaa. Noudossa ennaltaehkäisin nykimistä namittamalla koiraa kapulaa heittäessä. Tätä pitäisi nyt tehdä. Nouto oli ihan kiva, mutta luovutuksessa koira teki samaa kuin viime kokeessakin eli tiputti kapulan mun jalkoihin. Esteitä ei tehty. Eteenmenossa Rinna oli hyvä. Alun vaatimisen jälkeen se seurasi aika kivasti ja meni Rinnaksi nopsasti maahankin. Lopuksi se sai juosta vielä yhdessä viedylle lelulle.
SARAN toipuminen on mennyt edelleen hyvin. Remmipakko päättyi ja vähitellen liikuntaa lisätään normaaliin. Koira on jumpannut ja tehnyt nyt hyppytekniikkaakin. Varsinaisista treeneistä koira on pitänyt totaalitaukoa. Haluan sen paranevan ensin kunnolla ennen kuin tehdään mitään treeniä.
![]() |
| Haava 3 vko |
Eilen RINNA kuokki Saran aksoissa. Se teki lähtötreeniä joka koiran välissä. Eli koira joutui takaisin remmiin, mikäli liikkui lähdössä ilman lupia. Paikallaan pysymisestä se sai palkinnoksi suorittaa muutaman esteen. Ri oli yhteensä seitsemässä lähdössä, joista kahdessa se pysyi. Onnistumiset oli treenin loppupuolella, joten haluan uskoa, että se ymmärsi tästä juonen.
SARA sai tehdä vähän hyppytekniikkaa. Ensin kuudella esteellä perussarjaa mediväleillä. Koira niputti ekalla yrittämällä vikat hypyt. Taisi koiralla olla intoa päästessään pitkästä aikaa tekemään jotain. Sitten tehtiin vielä set point okserilla, okserin korkeudet 30-35-40-45-30 cm. Vikat hypyt se hyppäsi mun silmään vähän huonommin. Alkoi varmaan jo väsymään. RINNA teki samoja. Set pointissa okserin korkeudet oli 35-45-55-35 cm. Sen lähtöasento oli vino vasempaan päin, mutta koira otti tasapainoisen asennon helposti korjauksella.
Tänään suunnattiin aamusta Inkan kanssa Luukkiin. RINNA sai haisteltavakseen keppijäljen pellolla. Pituuttaa jäljellä oli muutama sata metrinen ja keppejä oli 12. Jälki vanheni reilun puolituntisen. Rinna aloitti hyvin, mutta loppua kohden motivaatio ilmaista keppejä kunnolla tuntui laskevan. Koiran huomatessa kepin en päästänyt sitä eteenpäin ilman ilmaisua. Toisiksi vika keppi jäi ilmaisutta. Siitä koira meni reagoimatta yli. Keppi oli vähän vaikeammin pidemmässä heinikossa. Vikan kepin koira kuitenkin ilmaisi ihan hyvin, joten hyvillä mielin lopetettiin siihen.
Sitten tottiksen pariin kentälle. Ihanaa, että Rinna teki nytkin koevirheitään! Helpottavaa, jos niitä alkaa tulla useammin ilmi treeneissäkin. Rin oli ekana makuussa. Se reagoi ekaan käskyyn niin hitaasti, että huomautin koiraa. Näissä se välillä käy hitaalla. Muita liikkeitä tehtiin osina. Seuraamisessa koira alkuun olisi halunnut ääntää. Se oli aika hyvissä kierroksissa. En päästänyt sitä matkaan äänen kanssa. Seuruussa koira oli mukana hyvin, mutta edistäen. Siihen pitäisi puuttua. Jäävistä koira osasi vain istumisen. Muutkin jäävät se teki istumisena ja se oli sitkeässä. Se menee korkeemmissa kierroksissa moodiin, jossa se ei kuuntele. Luoksetulot oli ihan kivoja. Vauhtia oli, muttei törmäysvaaraa. Käskin näissä koiran maahan eteen. Tämä on selvästi auttanut koiran ajattelumaailmaa. Noudossa ennaltaehkäisin nykimistä namittamalla koiraa kapulaa heittäessä. Tätä pitäisi nyt tehdä. Nouto oli ihan kiva, mutta luovutuksessa koira teki samaa kuin viime kokeessakin eli tiputti kapulan mun jalkoihin. Esteitä ei tehty. Eteenmenossa Rinna oli hyvä. Alun vaatimisen jälkeen se seurasi aika kivasti ja meni Rinnaksi nopsasti maahankin. Lopuksi se sai juosta vielä yhdessä viedylle lelulle.
Tunnisteet:
Agility,
Amput,
Hyppytekniikka,
Jälki,
Kuvia ja videoita,
Rinna,
Sara,
Terveys,
Toko/tottis
maanantai 8. syyskuuta 2014
Mestari Rinna
Australiapaimenkoirien pk-rotumestaruus ratkottiin Kainuun Palveluskoirien kokeessa lauantaina Kajaanissa. Koe oli myös Kainuun piirinmestauuskoe. RINNA edusti. Koe alkoi jäljellä, sitten oli tottisosuus ja lopuksi esineruutu. Jäljen tuomaroi Matti Koistinen ja loput tuomaroi Eija Koistinen.
Jäljellä jana oli vähän sähellystä. Liinaan jäi joku kepakko kiinni ja vahingossa nykäisin koiraa ennen kuin se oli edes ehtinyt mennä liinan mittaa. Koira lähti sen johdosta tarkastelemaan sivusuuntia. Ei siinä mitään jälkeä ollut, joten koira itse korjasi takaisin janalle. Edettiin taas hetkinen ja taas sama, edelleen koira itse korjasi takaisin janalle ja jatkoi sitä suoraan. Sitten tultiin jäljelle, jonka koira nosti taaksepäin. Takajäljestä huolimatta olin kyllä tyytyväinen koiran ratkaisuihin janalla. Treeneissä korjaan koiraa nopeasti sen poikettua väärässä kohtaa janasuoralta. Pitäisi varmaan antaa sen sielläkin ratkaista itse tilanteet.
Jäljellä Ri eteni jälleen vauhdikkaasti. En pysynyt mukana, vaan kompastelin perässä. Maasto oli aika hankalaa edetä, suota ja ryteikköä. Riistajälkiäkin oli. Välillä ajattelinkin painajaismaisesti koiran olevan riistajäljellä, sillä se haisteli peuran kakkoja ja siinä kohtaa oli pidempi keppiväli. Jäljellä kuitenkin oltiin ja se oli ajettu parissa kymmenessä minuutissa. Alussa oli koiralla liikaa intoa ja se saattoi mennä kulmissa hieman yli ennen kuin ymmärsi jäljen kääntyvän. Terävissä kulmissa oli vähän tarkastelua. Muuten jäljestäminen oli aika kivannäköistä menoa. Kepit Ri ilmaisi huonosti, hätiköiden. Vitosesta se sitten käveli yli. Minä huomasin sen onneksi. Muut kepit koira ilmaisi jotenkuten. Jäljeltä miinuspisteitä lähti vain takajäljestä, eli jäi 164 pistettä.
Tottikseen olin tyytyväinen, vaikkei pisteillä juhlittukaan. Pisteitä tuli 72. Moni ongelma ei ollut nyt nii-in ongelmallinen. Ennen kaikkea oli iloinen, että teimme koiran kanssa yhdessä töitä. Paljon töitä on toki vielä tottiksen parissa. Koiran mielentila on edelleen aivan väärä, se käy suurilla kierroksilla ja sen kuulee kiljunnasta. Eikä toki liikkeetkään ole loppuun asti hiottu. Pitkä on matka siihen mihin pyritään, mutta jos nyt tässä oltaisi jo oikeaan suuntaan menossa...
Seuraaminen - hyvä
Rinna kulki ihan hyvin mukana, parantamista toki on paikassa ja kontaktissa, mutta se kulki kuitenkin mun kanssa, vaikkakin kiljuen.
Liikkeestä isminen - erinomainen
Oikein hyvin kuunneltu.
Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo - puutteellinen
Rinna jäi seisomaan. Annoin luoksetulossa toisen käskyn painokkaasti koiran ollessa tulossa lähellä. Eipä tästä paljoa pisteitä jäänyt ;)
Liikkeestä seisominen ja luoksetulo - puutteellinen
Nyt Rin jäi istumaan. Taaskin annoin toisenkin käskyn, mutta siitä huolimatta koira törmäsi. Ei tästäkään siis montaa pistettä jäänyt.
Tasamaanouto - tyydyttävä
Rinnamaisen vauhdikas ja äänekäs nouto, mutta koira tiputti kapulan jalkoihini. Siitä se nosti sen uusiksi.
Hyppynouto - puutteellinen
Sama kuin edellä, mutta itse nollasin pisteet liikkumalla luovutuksessa...
Estenouto - erinomainen
Ääntelystä huolimatta.
Eteenmeno - erinomainen
Ri keskittyi seuruussa ja oli aika nopsa maahanmenokin.
Paikallaan makuu - erinomainen
Se makasi juuri siinä mihin se oli jätettykin!
Sitten vielä esineruutu. Rinna toi kaksi esinettä ja aika loppu kolmannen kohdalla. Ruutuun jäi iso hanska keskelle taakse. Jännä, ettei löytynyt. Ekan esineen luovutuksessa koira meni ohi ja tiputti esineen jatkaen edelleen matkaa ohitse. Uudella käskyllä sain koiran tuomaan esineen luovutusasentoon. Toisen esineen koira luovutti sitten nätisti. Tästä pisteitä 19.
Tulokseksi siis kakkostulos 255 pisteellä ja sijoitus 1./6.
Kaksi koiraa kuudesta sai jäljellä tuloksen. Rinnalle ja toiselle aussielle tuli samat loppupisteet, mutta Rinnalla oli paremmat maastopisteet, joten Rinnasta tuli Rotumestari. Aussieita oli kokeessa harmillisen vähän. Kaksi koiraa jäljellä ja yksi hakukoira, joka keskeytti tottiksen jälkeen. Rinnan tulos oli kokeen paras, joten se sai myös Mestarien Mestari -tittelin.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014
Niin arkista
Maanantaina RINNALLA oli triplatreenit. Mentiin pitkästä aikaa pyöräillen, 5,5 km. Koiralla ei ollut käytöstapoja vaan se veti laukalla. Ensin oli ATD:n hallilla Päivin tokokurssia. Kerettiin ekaa kertaa mukaan toisiksi vikalle kerralle :p Rinnalle aiheeksi valitsin seuraamisen ja jäävät. Seuraamisessa silloin tällöinen poikittaminen on se pahin ongelma tällä hetkellä. Tähän avuksi enempi ulospäin suuntautuvaa palkkaamista. Muuten seuraaminen alkaa tuntumaan jo kivalta! Jääviä tehtiin takapalkalla. Seisomiseen tämä toimii todella hyvin. Maahanmenossa käsiapu auttaa enempi. Istuminen on hyvä. Loppuun vielä eteentuloja. Ensin lyhkäseltä matkalta, sitten pidemmältä. Nämä alkaa sujua. Koira tuli vauhdilla kuitenkaan törmäämättä. Edessä asento oli suora.
Sitten aksoihin, jossa olikin kisateema. Rata saatiin mennä kahdesti. Ekalla kerralla ohjaus oli todella huonoa. Toisella kierroksella sain ohjauksen toimimaan vasta radan puolivälistä lähtien. Mitähän nappia pitäisi päässä painaa, että saisi sen ohjauksen toimimaan ihan heti?
Lopuksi vielä HAU:n tokot. Aloitettiin paikallaanoloilla, ensin istuminen, sitten makuu. Kummassakin koira kertaalleen nuuskaisi, siitä huomautin. Muuten olot oli ihan hyvät, myös maahanmeno oli ripeä. Sitten Rimppa teki samoja kuin mitä aiemminkin. Kaikki teki kentällä yhtä aikaa, joten aika hyvät oli häiriöt. Rinna läksi sitten Inkalle yökylään :D
Sain koiran takaisin seuraavana aamuna, kun tehtiin koemaisemmat tottikset Inkan kanssa Talissa. Rinna oli ekana makuussa. Se nousi istumaan seuruukaavion tai liikkeestä istumisen aikana. Käskin koiran takaisin maihin. Muissakin liikkeissä saatiin nyt koevirheet esiin ja sain niistä koiralle sanottua. Liikkeellelähdöissä koira koitti äännähtää, en antanut sen lähteä äänen kanssa mukaan. Muuten seuraaminen oli ok. Liikkeestä istumisessa koira singahti käskystä eteenpäin, se vähän ennakoi eteenmenoa :p Paristi sen jälkeen se meni maihin käskystä ennen kuin liike onnistui istumisena. Juoksusta maahanmeno oli huono, seisominen oli parempi. Luoksetuloissa koira joko törmäsi tai juoksi ohi. Se ei yhtään jarruttanut, kun en antanut apuja. Noudoissa koira nyki heitossa ja kapulan luovutuksen jälkeen se äännähtää mieluusti sivullesiirtymisessä. Näistä yritin koiralle sanoa. Lisäksi hypyllä Rin jäi kiinni A-esteeseen. En saanut sitä irtsi siitä ennen kapulan heittoa. Eteenmenossa Rinna keuli seuruussa. Tein silloin täyskäännöstä. Eteenmenossa se meni vauhdilla, mutta jälleen se reagoi hitaasti maahankäskyyn.
Korjaussarjaa sitten. Liikkeestä istuminen onnistui ja luoksetulotkin onnistui avuilla. Niihin vaan edelleen toistoja lisää oikeasta toiminnasta. Eteenmenossa käskytin koiraa sarjana maahan ja se meni nopsempaan. Näissä se on saanut palkan multa ja toivon koiran yhdistävän sen ja nopsentavan liikettä. Noudoissa otin vielä luovutuksesta sivullesiirtymiä namitettuna. Hyvä reeni, kun tuli niin paljon koevirheitä esiin. Näitä lisää. Lisäksi kentälle menoon pitää taas puuttua. Nyt koira olisi keulinut. Kapulan haut sujuu, kunhan vain itse keskityn näissä koiraankin.
Illemmalla tiistaina oli huippisaksat Pirjon opastamana. Rinna oli hyvin räjähtelevä ja minä heräsin vasta treenin loppupuolella, ei hyvä yhdistelmä. Aiheena oli serpentiinit. Rinnalla oli ongelmia maltin kanssa. Se ei malttaisi hypätä hyppyjä, sillä juoksemalla niiden ohi pääsee nopeempaa... Mun pitäisi osata ohjeistaa koiraa ajoissa ja vaatia tarpeeksi jämäkällä ohjauksella oikeaa toimintaa. Lisäksi rataan kuului saksalaisia. Näissäkin ajoissa oleva ja selkeä ohjaus ois hyväksi.
Läksyksi:

- Serpentiini. Hypyt alkuun vinoina, jotta koira varmemmin päätyy niille. Alkuun riittää pari hyppyä, osaamisen kasvaessa lisää. Oikea-aikaisuus, rytmitys, linjat.
- Kauko-ohjaus. Vaikkapa serpentiiniä minun ohjatessa kauempana paikoiltaan. Alkuun yhdellä hypyllä, sitten osaamisen mukaan hyppyjä lisää. Palkka sinne minne koiran halutaan menevän
- Saksalaiset. Näissä etenkin koiralle sietokykyä ohjaajaan :p Palkka valmiiksi maahan.
tiistai 2. syyskuuta 2014
Kohdutonta menoa
![]() |
| Terveisiä avaruudesta! |
SARAN lekurikäynti yhdistettiin reissuun ja koira steriloitiin Kajaanissa Countrypoliksessa. Eläinlääkärinä oli Marja Ojalehto. Ennen sterilointia Saralta otettiin selkäkuvat. Koirallahan todettiin selkämuutos jo virallisia lonkkakuvia otettaessa. Niistä kuvista ei selvinnyt oliko nikamia liikaa vai liian vähän, joten halusin ottaa koirasta vielä uudet kuvat. Nyt tuli hyvä tilaisuus steriloinnin yhteydessä. Saran nikamamuutos paljastui yhdeksi ylimääräiseksi nikamaksi. Nikamien välit on onneksi siistit, ei lainkaan ahtaat. Kuvat lähti myös Kennelliittoon arvioitaviksi. Vastausta sieltä odotellaan vielä.
Saran sterilointi tapahtui avoleikkauksella poistaen koko kohtu. Halusin niin. Leikkauksessa käytettiin sulavia tikkejä sisäsulkuun ja päälle tuli pelkkä kudosliima. Koira sai opioidi- ja tulehduskipulääkepiikit leikkaksen jälkeen ja sitten vielä kuuden päivän tulehduskipulääkekuurin (Norocarp) suun kautta. Sara antoi haavan olla rauhassa käskystä, eikä sitä haava tuntunut sitä juuri kiinnostavan. Se saikin olla paljon ilman kauluria, vaikkei kaulurikaan näyttänyt koiraa haittaavan. Enempi se haittasi muita. Rinnaakaan ei Saran haava kiinnostanut.
![]() |
| Vuorokausi leikkauksesta. |
Leikkauksen jälkeen koira alkoi heräilemään vasta illalla ja oli aika väsynyt. Seuraavana päivänä kuitenkin jo nähtiin sarppamaisuuksia :) Sara on ollut kiltti potilas. Toisesta päivästä alkaen se vaan kuvitteli olevansa jo terve :p Sittemmin Sara on keskittynyt vain parantumiseen.
![]() |
| Viikko leikkauksesta. |
RINNA kisasi agilityä Kajaanissa kahtena päivänä yhteensä neljän startin verran. Kaikilta radoilta tehtiin tuttuun tapaan hylätyt. Tuli taas mietittyä touhun järkevyyttä, kun mä en vaan opi. Ongelmahan on (siis yksi niistä), etten osaa rataantutusmista tehdä Rinnan silmin. Ohjeistessa koiraa mun pitäisi olla jo muutaman esteen edellä, ei fyysisesti, mutta ainakin mielessä. Todellisuudessa oon korkeintaan koiran kohdalla vasta menossa.... Eli taas tehtiin tuloksetonta työtä. Lopputuloksena mua alkoi ärsyttää siihen malliin, että taidan kuitenkin selata lisää kisakalenteria ;)
Kari Jalonen oli tehnyt aika kimurantit radat ykkösten radoiksi. Onnistumisia oli takaaleikkaus kepeille onnistui ja puomin leijeröinti. Lisäksi onnistuin ohjaamaan koiran kepeille, vaikka putken suu oli metrin päässä houkuttimena. Mieltä lämmittää myös Rimpan oli kuuliaisuus. Kun ohjaus oli myöhässä tai epäselvää, koira antoi palautetta haukkuen mun edessä eikä lähtenyt omille kiertoradoilleen.
Toisen päivän radat oli Anne Viitasen suoraviivaisia ykkösluokan ratoja. Tällä kertaa kusahti kontaktit. Ekalla radalla koira pyörähti mun takaaleikkauksesta puomin alastulolla palaten kontaktille uudestaan, joten siitä hyl. Mutta ei se mitään, vitonen oli jo alla keinun ylösmenolta. Toisella radalla Rin varasti puomin kontaktilta, josta kävelytin koiran ulos. Siinäkin oli jo hylly alla koiran hypättyä este edestakaisin mun ohjattua huonosti.
Rinna on myös treenaillut. Päästiin paikallisessa seurassa hakuilemaan. Vaikka edelliskertoja ei ole montaa takana ja viime kerrastakin on kuukausi ja nyt oltiin taas eri seurassa, niin kyllä vaan Rinna tietää jostain että pääsee hakuilemaan. Se alkoi autosta otettaessa taas kiljumaan :p Rinnalle otettiin neljä maalimiestä. Eka hajun hakuna, loput valmiina suorapalkoilla. Treenin tarkoituksena oli tällä kertaa se, että maalimies saa pideltyä koiraa kunnes saavun paikalle. Noh, vastoin mun odotuksia Rinna viihtyi hyvin maalimiehillä. Se toi niille leluakin ja tarjosi haukkua. Hienosti! Lisäksi koira teki marjastusreissulla janatreeniä. Janat oli n. 40-60 metrissä. Koira suoriutui niistä tosi hyvin!
Päästiin kuokkimaan myös tottiksia seuran vapaavuorolle. Laitoin Rinnan ensin makuuseen muiden tehdessä omiaan. Kyynärä jäi ylös, joten sen kävin korjaamassa vetäen koiran maahan. Pysyi sitten hyvin. Seuruussa nillitin kontaktista, sen myötä paikkakin korjaantuu. Ja kun koira seuraa kunnolla niin se tekee jäävätkin hyvin. Eli kaikki lähtee perusteista ja niiden ollessa puutteellista ongelmat vaan kertautuu.
Jäävistä maahan jätti taas kyynärää ylös, siihen kanssa korjaus. Muuten palkat jäävistä pysymisessä. Luoksetuloissa autoin koiraa eteentulossa tai käskin sen maahan eteen. Tää tarttis edelleen paljon reeniä. Noudoissa treenattiin kakskilosella niskoja ja sitten vauhtinoutoa pitkältä matkalta. Luovutuksen jälkeen edestä sivulle siitymissä namitin koiraa, ettei se äännellyt. Näitä voisi tehdä kuuristi. Hyppynoudot koira teki hyvin, myös vinona. A:lla otin ensin noutona, sitten edestakaisin menoa namituksella. Kapulan haut telineestä sujui ok. Eteenmenossa tehtiin koko liikettä ja lelulle juoksua. Se maahan meno pitäisi treenata nopsemmaksi. Tänään keskityttiin enempi seuruuosioon.
Hyvä reeni kaiken kaikkiaan. Ehkä olen alkanut oppia viimein kuinka Rinna toimii. Olen osannut treenata nyt enempi ajatuksen kanssa. Mun pitää olla täysin mustavalkoinen. Sara tekee parhaansa tein minä mitä tein, mutta jos Rinnan antaa lipsua niin se kyllä lipsahtaa. Vaatimustason pitää olla aina korkealla. Koira on hiljaisempikin, kun sillä on selkeät säännöt.
Tunnisteet:
Agikisat,
Haku,
Jälki,
Kuvia ja videoita,
Rinna,
Sara,
Terveys,
Toko/tottis
tiistai 19. elokuuta 2014
Lisää treeniä
Maanantaina ensin metsäiltiin Inkan kanssa Kaitalammella. Koirat sai ensiin tehdä esineruutusuikaletta. RINNALLE laitettiin noin viiteen metriin etulaidasta kolme esinettä riviin parin metrin välein. Lähetin koiran suoraan esineitä kohden. Se reagoi niihin ja malttoi käskystä paikallistaa reunimmaisena olleen tunnarin. Uudella lähetyksellä koira juoksi alueen taakse ja etsi sitten koko alueelta. Lopulta se palasi esineille ja toi keskimmäisenä olleen nahkapannan. Tästä palkka ja lopetettiin siihen. Näitä lisää. Lisäksi esineen luovutukseen tulevasta hyppäämisestä pitää päästä taas eroon.
Inka teki Rinnalle n. 600-metrisen jäljen kuudella kepillä. Jälkeä tehdessä tuuli aika kovasti ja ennen ajoa alkoi satamaan. Jäljestämisenkin ajan satoi ihan reippaasti. Jälki vanheni parisen tuntia. Janalla koira lähti viitisen metriä edettyään sivuun, ehkä harha. Kutsuin koiran takaisin ja lähetin uusiksi. Nyt koira eteni jäljelle asti, mutta nosti takajäljen. Käänsin koiran ympäri. Pian noston jälkeen tuli eka keppi. Sen Rin ilmaisi hyvin. Sen jälkeen nousikin jo kolmonen ja sitten vitonen. Kepeistä kaksi ja neljä jäi siis metsään. Sade varmaan vaikutti hajuihin. Löytyneiden keppien paikallistaminenkin kesti tavallista kauemmmin.
Viime kerran tietä vasten tehdystä kulmasta jäi varmaan jotain koiran mieleen, sillä nyt se tien ylitettyään palasi takaisin toiselle puolen tietä ja varmisti jäljen kulun. Lisäksi jäljen lopussa koira meni ensiksi tien yli, jonka jälkeen palasi takaisin ja löysi vikan kepin. Eli edelleen tiehäiriöitä ja märät kepit treeniin.
Illan aksoissa Rinna oli mukavana. Mulla vaan meni alkuun aikaa käynnistymiseen :p Ekana tehtiin hyppyharjoite. Suorassa linjassa oli okseri, rengas, hyppy ja muuri. Niitä tehtiin edestakaisin okserilla ja muurilla takaakierto tehden. Yllättäen Rinna teki näillä esteillä takaakierrot hyvin, tavallisilla hypyillähän on ollut ongelmana koiran hakeutuminen liian lähelle estettä. Rinna myös toteuttaa kuuliaisesti mun ohjauksia: jos ohjaan väärin, niin koira menee väärin.
Päivän ratatreenitkin sujui hyvin. Sain päällejuoksun ysillä onnistumaan joka kerta hyvin! Ja huomiona, Rinna istuu lähdöissä tosi hyvin, kun ensin käyn ohjauskuvioita läpi tai juttelen kouluttajan kanssa. Silloin se ei liiku yhtään.
Tiistaina aamusta tottisteltiin Inkan kanssa Viilarissa. Rinna sai tehdä ensin eteenmenon saadakseni sen enempi väärempään vireeseen, johon halusin puuttua. Sen jälkeen tehtiin tottiskaaviota. Huonosta seuraamisesta työnsin koiraa pois tai sitten käskin sen pois. Rinna tsemppasi näistä hyvin. Liikkeestä istuminen oli ok. Juoksusta jääviissä ei vielä tekniikka toimi, joten niihin edelleen treeniä. Luoksetuloissa annoin avut, ettei koira törmäisi. Toisessa se törmäsi silti. Näitä on treenitty aivan liian vähän. Esteet tehtiin kentän märkyyden vuoksi matalina. Kaikissa noudoissa edestä sivulle siirtymässä pääsee koiralta ääni. Se liittyy kapulasta luovutukseen. Lisäksi liian usein edestä sivulle siirtyessä asento jää vinoksi. Sitten vielä eteenmeno lelulle ja koira makuuseen. Olin välillä piilossa ja välillä näkyvissä. Kehuin koiran pitäessä kontaktia piiloon päin. Ampumiset oli ok.
Edelleen mun pitää olla todella mustavalkoinen siitä, mikä hyvää ja haluttua ja mikä ei. Välimuotoja ei ole. Huomasin tästä, että koira äänteleekin vähemmän, kun sillä on selvät raamit toiminnoilleen ja niihin kuuluva vire.
Lopuksi kiusasin Rinnaa käskemällä sen paikkamakuuseen ja potkin sen edessä Sätkälle palloa. Aijai, kun oli vaikeeta. Mutta pääsin huomattamaan ja koirakin alkoi tarjomaan oikeaa toimintaa. Näitä lisää.

perjantai 15. elokuuta 2014
Treeniputki
Ma
Maanantai-iltana oli kolmet treenit - päällekkäin. Ensin RINNAN aksat. Rinna oli turhan raivokas eikä oma keskittyminenkään ollut parasta. Yllättäen kuitenkin koira ei mennyt kertaakaan väärässä välissä putkeen eikä edes väärään päähän putkea.
Sitten Tiltun tokot Talissa hiekkakentällä. Aiheena oli luoksetulo. SARALLE haluaisin edelleen paremmat pysäytykset. Nyt saatiin ideaksi alkaa työstämään stoppia hypyn kautta eli koira ikään kuin pysähtyisi ylhäältä alas. Laitettiin matala hyppy koiran linjalle ja stoppasin koiraa sen laskeuduttua. Ajoitus oli vaikeaa, mutta hyviäkin pysäytyksiä tuli. Maahanmenossa voisi käskyttäminen tapahtua takaapäin, jotta koira muuttaisi maahanmenotyyliään. Eli tehdään eteenemenona. Toistojen myötä koira ehkä suoristaa maahanmenonsa ja oppii uuden tekniikan. Nyt se pyörähtää minuun päin. Kokeillaan.
Omaa vuoroa odotellessa puuhasteltiin vähän. Jäävistä seisominen onnistuu välillä seuruustakin uudella tekniikalla. Siihen pitää kuitenkin saada vielä paljon onnistuneita toistoja eli avuilla mennään. Kaukot oli toimivat. Merkillä koira teki tasapainoon hakeutumista. Ruudussa työstettiin oikeaa paikka. Oikea paikka löytyy hyvin läheltä, mutta kauempaa pysähtyminen kovemmasta vauhdista saa koiran pyörähtämään vähän sivuun. Näitä työstettiiin kilpajuoksuilla.
Sitten vielä HAU:n tokot, jossa RINNA osallistui paikkamakuuriviin. Sen kanssa pitää työstää odottelutilanteita ja toimintaa käskytyksissä. Nytkin koira ei mennyt ekalla käskyllä maahan ja toisellakin se meni hitaasti. Sen jälkeen vaihdettiin viestitreeneiksi. Eli tehtiin kenttätreeninä ihmisten ja koirien ohittamista linjalla. Ihmiset liikkuivat ja kyykistelivätkin, mutta hyvin Rinna silti juoksi.
Ti
Tiistaina aamulla oli Tiinan järkkäämänä Jessican tokokoulutus Sipoossa nurmikentällä. Halusin päästä eroon RINNAN kyttäilystä ja se taitaa ollakin helppo juttu. Kyttäävästä ilmeestä koira ajetaan pois ja hetken päästä se saa yrittää uudestaan. Toimi.
Ehdittiin tekemään sitten vaikka mitää muutakin. Ruutuunlähtöongelmaa eli ääntä lähdössä voisi pienentää vähentämällä virittelyä. Kyllä koira tietää jo vähemmästäkin. Seuraamista tehtiin reilun kaavion verran. Koira ei nyt juurikaan nyt poikittanut, mutta oli liian tiiviisti. Tähän avuksi ulospäin palkkaus. Lisäksi seuraamisessa on pientä hiontaa siellä täällä. Kaukot toimi nekin ihan hyvin. Seisomaanlyhennys ei aina toimi, etenkään vieraassa paikassa eli edelleen toistoja ja toistoja. Kaukojen ja etenkin luoksetulon alun maahanmenossa koiralta saattaa jäädä kyynärää ilmaan ja se saattaa nostaa itseään vielä lisää mun kävellessä poispäin. Nämä nyt kuriin. Voisin heti antaa kaksoiskäskyn ja lisäksi käskyttää koiraa maahan käveltyäni poispäin. Lisäksi myös koiran tönimiset koiran ollessa maassa, jotta se joutuisi ottamaan tukevamman asennon. Palkkauksen suunta pitää ottaa myös paremmin huomioon.
Tehtiin myös temppurataa. Ensin lähetys kapulalle, sen kanssa hyppy ja sitten kapulan luovutus. Lähetys sitten merkille ja ruutuun ja siellä kaukot. Nämä Rin osasi hyvin, vaikkei temppuratoja olekaan juuri tehty. Ruudusta piti vielä mennä hypylle, mutta tässä vaiheessa koiralla kilahti. Se alkoi haukkumaan ja jouduin pariin kertaan ottamaan uusiksi sekä helpottamaan tehtävää ennen kuin hyppääminen onnistui hiljaa. Näissä tarkkana siitä, että koira työskentelee hiljaa. Sen kierrokset ei saa liiaksi nousta eikä koiralta saa vaatia liian vaikeita asioita.
Illalla mentiin Inkan kanssa Kaitalammelle tekemään pienet jälki- ja esinetreenit. Esineruuduksi tallottiin melkein täyskokoinen ruutu, joka nousi vasemmalle aika jyrkästi. Rinnalle laitettiin neljä esinettä. Vasemmalle takakulmaan korkealle panta, keskelle nahkahihnasolmu ja eteen filmirullapurkki sekä purkin kansi. Ekalla lähetyksellä Rin päätyi kannelle. Se katsoi minua ja kehotuksesta toi sen. Selvästi erilainen materiaali ihmetytti. Toisena koira löysi filmipurkin, muttei olisi malttanut paikallistaa sitä loppuun asti. Huomautin siitä ja sain purkin käteen asti. Kolmantena löytyi hihna. Panta oli vaikea ja menin koiran avuksi sitä hakemaan. Ilmeisesti koira ei ollut käynyt aivan niin syvällä ruudussa löytääksen pannan. Ehkä maaston muodot vaikutti hajuihin? Luovutuksissa koira herkästi hyppäsi päin. Näihin taas jotain rotia.
Jälkitreeninä Rin teki janatreenin. Jäljennostokohtia oli neljä: n. 70, 50, 20 ja 5 metrissä. Ekassa suunnilleen puolivälissä jouduin lähettämään koiraa uusiksi sen lähdettyä sivuun linjasta. Toinen ja kolmas oli hyviä. Vikassa lyhyt matka yllätti koiran ja se juoksi ensin jäljen yli. Otin koiran takaisin ja lähetin uusiksi, jolloin jälkikin löytyi. Näitä lisää.
Sitten suunnattiin Purinalle ja ekoihin huippistreeneihin. Pirjo kouluttaa meitä nyt alkuun parin kuukauden verran. Tällä kertaa ohjelmassa oli simppeli rata, jonka Rinnakin hoiti hyvin. Mutta lähdöissä pysyminen on alkanut taas olemaan vaikeaa, joten niihin tehotreeniä jälleen.
Ke
Keskiviikkona aamusta tottisteltiin Kauklahden kentällä Tiinan ja Inkan kanssa. Rinna oli ekana makuussa. Kesken suorituksen alkoi satamaan kaatamalla vettä ja koira nousi istumaan. Pääsin kerrankin treeneissä sanomaan sille siitä! Muut liikkeetkään ei sujuneet ongelmitta. Seuruussa koira edisteli ja vilkuili tutunlaisesti. Liikkeestä istuminen oli ok. Liikkeestä maahan koira meni vasta toisella käskyllä, ekalla se jäi seisomaan. Liikkeestä seisominenkin voisi olla parempi. Luoksetuloissa annoin avut eteentuloon. Eteenmeno oli tavanomainen, vauhdilla eteenpäin, mutta hitaasti maahan. Noutoja en viitsinyt märällä nurtsilla teettää. Ampuminen ei edelleenkään haitannut.
Tehtiin pienenä korjaussarjana liikkeestä maahanmeno uusiksi. Koira oli aivan väärissä sfääreissä mielessään vain eteenmeno. Jouduin pariin kertaan laittamaan koiran jäähylle ennen kuin se keskittyi meneillään olevaan tehtävään. Oli hyvä vääntö. Rinnan kanssa pitäisi paljon enempi vaatia siltä sitä mitä se osaa eikä antaa sen mennä väärissä mielentiloissa. Mun pitäisi olla järjestelmällisempi.
Tottisten jälkeen suunnattiiin Inkan kanssa metsään. Ensin koirat juoksutettiin viestillä. Vein koirat ensin B:lle sataan metriin ja tein sen jälkeen niille jälkeä n. 400 m verran. Koirat juoksi B-A-C-A, Rinna juoksi toisena. Nyt ei ollut puhettakaan viime kerran lähtöongelmista. Päin vastoin Rinna oli varastella matkaan.
Sen jälkeen Rin sai vielä ajaa jäljen, joka viimeksi oli sille ylivoimainen. Kiitos nykytekniikan jälki saatiin uusittua :D Nyt koira selvitti sen, mutta sillä oli paljon vaikeuksia. Mullakin oli vaikeuksia; kaaduin pariin kertaan kompastuttuani/liukastuttuani, muttei Rin edes huomannut. Jana oli hakkuualueella ja heti alkuun tuli pari piikkiä. Sen jälkeen jäljellä oli varmaan kaikki maastomuodot, oli lisää hakkuualuetta risuineen, suota, kalliota sekä nousuja ja laskuja. Lisäksi jälki meni pariin kertaan pidemmästikin polkua pitkin. Jäljellä oli alun piikkien lisäksi pari muutakin piikkiä ja paljon muitakin kulmia. Jäjellä oli pituutta 1,5 km ja siinä oli kuusi keppiä. Jälki ajettiin pari tuntia vanhana.
Koira teki paljon tarkisteluja ja eteneminen oli paikoin hidasta. Jäljellä menikin aikaa puolisen toista tuntia. Se teki muutaman isomman hukan ja olin jo luovuttaa pariin otteeseen, mutta aina siinä vaiheessa koira löysikin takaisin hajulle. Lopussa jälki teki kulman tietä vasten ja siinä koira meni lankaan ylittäen tien. Sillä kesti aikaa päästä takaisin jäljelle ja tässä vaiheessa lähellä ollut vitoskeppi jäi väliin. Muut kepit löytyi, mutta kepeiltä koira yritti varastella jatkamaan jäljestämistä. Vitoskeppikin löytyi jäljestämisen jälkeen kävellessämme tietä pitkin. Rinna merkkasi sen, mutta ilmaisi vasta kehotuksesta. Oli vissiin vähän erilainen tilanne.
To
Torstaina aamusta juoksutettiin Inkan kanssa koirille jälleen viestiä. Nyt tehtiin ykkösluokan rataa, minä edelleen etenevänä päänä. Rinna juoksi ensin. Mun päästä lähetettynä koira lähti, mutta pysähtyi kymmenisen metriä edettyään. Hetken kuluttua se ratkaisi tilanteen itse jatkamalla juoksua. Hyvä päätös. Muuten lähdöt ja juoksut meni hyvin.
Illalla oli SARAN aksat. Sarppa oli vallan vallaton. Se varasteli lähdöstä ja ryösteli kassista tavaraa. Se sai tehdä niin, koska sonniinsöpö :D
Alun otin kutsumalla koiran okserin takaa. Toimi hyvin, piti vaan omalla kropalla ohjata koiraa ettei se tullut esteistä ohi. Kutosta kokeilin eri kuvoin. Kokeilin vekkausta ja niistoa, mutta jaakotus oli paras. Loppuun oli paras persjättö plus takaakierto.
maanantai 11. elokuuta 2014
Juosten kustu
Perjantaina treenattiin viestiä. Koirat juoksi vuorotellen, RINNA toisena. Vein koirat B:lle n. 300 metriin, josta lähetin ne A:lle. Jälkeä tein n. 150 metriä. Siitä eka satanen oli suota ja loput nousevaa kalliota. Koirat juoksi B-A-C-A. Mun päästä Rinna lähti molemmilla kerroilla huonosti. Se suunnilleen käveli parikymmentä metriä ja kääntyi takaisin. Uudella käskyllä koira juoksi A:lle asti. Pidin sitä melko pitkään perusasennosssa ennen lähetyslupaa, johtuikohan siitä? Inkan päästä koira oli kyllä lähtenyt hyvin.
Viikonloppuna kumpikin koira pääsi kirmailemaan I-HAH:n agikisoihin, vaikkei lajia hirveästi ole treenattukaan viime aikoina. Itse asiassa en edes muista milloin Sara olisi viimeksi aksannut :p Molempien kanssa juoksin kaksi rataa. Ja yllättäen yhtään nollaa ei tehty :p RINNAN ekan radan keskeytin jo muutaman esteen jälkeen rimojen ropistessa. Koiran mielentila oli väärä. Väärä mielentila johtui jo tapahtumista ennen rataa. Annoin sen keulia liikaa ja se sai vetää lähtöönkin. Ennen toista rataa pidin koiran kurissa ja nuhteessa sekä vein sen hallinnassa lähtöön. HYL tuli koiran mentyä väärään päähän putkea ja sen jälkeen ohjaus vähän lässähti, mutta vire pysyi hanskassa koko radan ajan.
SARAN agiradalta tehtiin vitonen riman pudotessa, kun olin koiran tiellä. Vitosella sijoituttiin 10./46. Etenemä oli 4,16 m/s. Hypärillä koira kielsi muutamalla esteellä, kun en ohjannut sitä loppuun asti. Kieltoja tuli HYL-merkinnän verran. Treenaamaatomuus näkyi mun osaamattomuutena ohjauksessa :p

tiistai 5. elokuuta 2014
Treenilöitä
Toissapäivänä tokoiltiin Päivin kanssa lähipuiston nurtseilla. RINNA aloitti seuraamisella. Tehtiin ensin pitkää pätkää. Seuraaminen oli todella rumaa. Koira poikitti kovasti. Lisäksi oli vinoja perusasentoja eikä se osaa vielä peruuttaa. Otettiin korjauksia. Fyysisesti koiran siirto taakse päin ei toiminut, mutta nyt polven nostelu sai koira siirtymään oikeampaan kohtaan. Seuraaminen tarttis nyt niin paljon treeniä :/ Siinä ne ongelmat kiertää vaan kehää.
Toisella kierroksella Rin aloitti luoksetulon pysäytyksillä, joita tehtiin kiertojen kautta takapalkalla tai takapalkkaajalla. Toimi jälleen hyvin. Maahanmenoon vielä lisää toistoja ja sitten siirto itse liikkeeseen. Tunnari tehtiin heti perään, siitä huolimatta koira osasi laskea vireensä tunnariin sopivaksi. Kaukoja tehtiin ensin läheltä, sitten kauempaa. Vire oli oikea ja koira osasi. Lopuksi koira sai juosta vielä muutamaan kertaan kosketusalustalliseen ruutuun.
SARA teki välissä tunnarin onnistuneesti. Lisäksi se teki seuraamista. Nyt pääpaino oli kontaktissa, joka helposti tippuu pysähtymisissä sekä käännöksissä.
---
Eilen loppui aksan kesätauko RINNAN aksoilla. Tehtiin taidontarkistusrata ja Rinna yllätti olemalla tosi pätevä! Radan mokista vastasin vain minä, en edes ehtinyt rataantutustumiseen vaan radalle mentiin kylmiltään.
HAU:n tokoissakin Rinna oli hyvä, vaikka sitä pitikin ensin vähän nollata kierrosten ollessa liika korkealla. Tehtiin vähän kaikkea. Sen kanssa kun ois kaikessa treenaamista. Seuraamisessa koira tuntui hyvältä, vaikkakin se oli aika tiiviinä. Askeleet taakse onnistui hyvin pienillä avuilla. Jäävien teknikoita työstettiin myös. Kaukoissa koira oli hyvin vastaanottavaisella mielellä ja osasi hyvin.
Ruudussa jouduttiin sitä vastoin vääntämään lähtöhaukun kanssa. Sen kanssa varmasti väännetään jatkossakin. Jäi sellainen tuntuma... Hyppynoudoissa koira jäi vähän kyttääväiseksi. Heittoja pitää treenata erikseen. Vinot noudot koira hoiti hyvin hypyn kautta takaisin. Luoksetuloa kokeiltiiin kokonaisena liikkeenä. Kokeilin maahanmenoonkin takapalkkaa. Ei ollut lainkaan paha.
SARA hömppäsi jäävien teknikoita ja kaukoja. Lisäksi se osallistui paikkamakuuseen tehden sen pää maassa. Muuten hyvä, mutta koira ennakoi pään laittoja ja tarjoilee sitä väärässäkin kohtaa :p
---
Tänään RINNA teki koemaisemman treenin Purinan ulkokentällä. Kehässä oli ruutu ja koira jäi siihen kiinni. Se oli vaikea saada kuulolle. Ekana tehtiin suora luoksetulo. Kyynärät nousi ja käskin koiran maahan uusiksi. Eteentulossa koira törmäsi hieman. Sitten liikkeestä istuminen, joka oli hyvä. Seuraavana tasamaanouto. Vähän raju, mutta vielä ookoo. Ruudussa oli kosketusalusta apuna. Ruutuun mennessä taisi päästä ääni. Seuraamaan tulon koira ennakoi. Käskin koiran takaisin ruutuun ja otettiin uusiksi. Seuraamisessa koira äännähteli liikkeellelähdöissä. Rin kulki hyvin mukana, liian tiiviisti vaan. Perusasennot oli (liian) helposti vinoja. Liikkeestä maahanmeno oli ok. Vikaksi tehtiin kaukot n. 5 metristä kaikkia vaihtoja. Alussa jäi kyynärät taas ilmaan, mutta itse vaihdot oli hyvät.
Korjaussarjaa sitten perään. Tehtiin namittamalla hiljaisia ruutuun menoja. Lisäksi treenattiin ruudussa makaamista. Rin harhautuu helposti lähtemään ruudusta ennen aikojaan. Treeniä tähän. Seuraamisia tehtiin nyt namittamalla hiljaa niitäkin. Luoksetulon jättöä otettiin myöskin. Kyynärät jää todella helposti hieman ilmaan. Niihin tarkkuutta. Lopuksi vielä eteentulo ja vapautus jalkojen välistä ruokapurkille. Ei törmännyt nyt.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)