lauantai 11. syyskuuta 2010

NOLLA!


SARA starttasi tänään kahden radan verran Suomen Kromfohrländer ry:n järjestämissä agikisoissa Purinalla. Tuomarina oli Martti Salonen. Ekan radan ihanneaika oli 50 sek. ja radanpituus 147 m (?). Toisella radalla oli sama ihanneaika, pituutta en muista.



Ekan radan alussa oli pitkä suora, jossa pelkäsin jättää koiraa niin monen esteen taakse (Saralla on ekan riman syndrooma, tiputtaa siis kiireessä rimoja). Nyt kutsuin koiran mukaan kolmannen hypyn kohdalta enkä uskaltanut liikkua ennen kuin koira oli kohdalla. Muistin käskyttää loput suorasta eteenmenona :) Koiralla oli varsin laajoja kaaria, mutta muuten olen hyvin tyytyväinen molempien suoritukseen. Tuloksena siis nollarata (LUVA) ajassa -17,72 sekä sijoitus 1/28. Jee! Voitto tuli n. 5 sek. erolla toiseksi tulleeseen.


Video.



Toisella radalla otin alun poispäinkäännöllä. Sitä ei olla tehty aikoihin ja lähes törmäyshän siinä tuli. Ekalla radalla en pysäyttänyt kunnolla kontakteille ja toisella päätin sen sitten tehdä. A:lla koirasika lähti ilman lupaa, mutta puomilla pysyi hyvin. Kepeille Sas haki hienon itsenäisesti. En vain luottanut siihen että koira pujottelee ne myös loppuun asti ilman saattamista, joten olin myöhässä putken jälkeen ja koira kerkesi pyöriäkin. Keinulla tehtiin hieno lentokeinu. En käskyttänyt koiraa juurikaan vaan ohjasin vartalolla eli mun moka. Otettiin keinu kuitenkin uusiksi ja siksi tulokseksi HYL. Ja jossittelut: jos keinulla ei olisi tullut virhettä, oltaisiin sijoituttu ensimmäisiksi; jos olisin antanut keinun vaan olla ja oltaisiin saatu radalta 5 virhepistettä, sijoitus olisi ollut toinen. Mutta oli kumman vika tahansa, niin en vaan siedä noin törkeää suoritusta (vaikka tuomari puhuttelussaankin kielsi kontaktien korjaamisen...). Kaikin puolin muuten ihan kivaa menoa. Paljonhan parannettavaa on, etenkin ohjauksessa, mutta ihan hyvin menee :)


Video.


RINNAKIN oli mukana hyppimässä ihmisiä vasten... Hienosti penne hengaili eri ihmisten kanssa tai odotti hallin seinässä kiinni. Pienellä oli nii-in paljon katseltavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti