tiistai 17. kesäkuuta 2014

Tiltut ja Sirket

Ensin oli Tiltua Munkkiniemen kärkinurtsilla vesisateessa. Aiheena oli kaukot. Tiedostan tällä hetkellä SARAN kaukojen tason ja tiedän miten ja missä vaiheessa työstää niitä eteenpäin. Nyt keskityttiin maasta sivullenousuun, jossa koira nousee välillä hitaasti ja vajaasti. Koiraa pitää herätellä, sen pitää terästäytyä kun siirryn sen viereen. Nyt tehtiin siten, että kävin hytkymässä koiran vieressä ja tein itsestäni siten kiinnostavan. Sara teki terävämpiä nousuja. Näitä lisää. Tehtiin samaa myöskin koiran ollessa edessäni. Tässä Sara saattaa jäädä kyttäämää käsiä (palkkaa), joten pelkästään suullista käskytystä ja palkkaus ensin sosiaalisesti.

Sitten Purinalle Sirken koulutukseen. Sirken kanssa paneuduttiin RINNAN tottisongelmiin. Vire on vaan liian korkealla. Haettiiin virheitä, että päästiin puuttumaan niihin. Ja kylläpä virheet saatiinkin helposti esille! Ensin katsotiin jääviä ja luoksetuloja. Seistessä saatiin helposti tassun jos toisenkin liikkuminen näkyviin. Rinna palkkautuu suorittamisesta, joten koiran tehdessä hyvin se saa jatkaa. Eli nyt jatkettiin ketjuttaen luoksetuloon.

Paikkamakuun ongelmakin saatiin näkyviin, kun Sirke treenasi omaa koiraansa. Kapulan heittäminen sai Rinnan nostamaan kyynäriään. Siitä koiralle palautetta. Jatketaan treenejä samalla mallilla. Tehdään sellasia treenejä, että virheet saadaan esille ja niihin saa puututtua. Sen jälkeen koesuoritus on (tai sen pitäisi olla) helppoa.

Lopuksi tehtiin yhteisiä häiriötreenejä. Tehtiin vanhan ajan idaria neljän koirakon voimin joka neliön sivulla koirakko. Rinna teki tosi hyvin. Sitten tehtiin kaukoja ympyrässä koirat ensin selät ympyrän keskustaa kohden, sitten naamat. Muut koirat selän takana oli helppoa, mutta muut koirat näköpiirissä olikin ensin vaikeampaa. Lisäksi tehtiin luoksetuloja limittäin sekä yksi kerrallaan rivistä. Rin ei ottanut tässä muista häiriötä, mutta kertaalleen lähti liikkeelle jo avattua suuni. Lopuksi tehtiin vielä sivulla maahanmenoja ja istumisia ringissä sekä maassa ja istumassa oloja toisten koittaessa saada koiran asentoa muuttumaan. Nämä koira handlasi aika hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti