tiistai 6. tammikuuta 2015

Oikeessa kokeessa

RINNA kävi kokeilemassa kisaamista Suomen Amstaffiyhdistyksen kokeessa Agimestassa. Tuomarina kokeessa oli Carina Savander-Ranne. Ensin tehtiin paikkamakuu, loput voittajan liikkeet oli jaettu kahteen osaan: ensin liikeestä istuminen, kaukot, hyppynouto ja ruutu, sitten metallinouto, tunnari, seuraaminen ja luoksetulo. Rinna oli ekana suorittajana. Purin koiraa ennen suoritusta. Lenkkeiltiin vajaa tunti koepaikalle ja koira sai ennen suorituksiaan juosta pallon kanssa sekä tehdä pikkuteknikoira ruokapalkalla. Pitää vielä hakea sitä oikeaa tyyliä, mutta näinkin koira tuntui ihan hyvältä kehässä.

Paikallaan makaaminen   9 ½
Pientä haistelua ja koira lonkkautui.

Liikkeestä istuminen   9 ½ 
Vino seuruu.

Kaukot   6
Rin liikku paljon s-i-vaihdossa. Muut vaihdot oli hyviä.

Hyppynouto 8
Lähtöääni ja liian tiivis luotustus.

Ruutu   8
Rinna juoksi hyvin ruutuun perälle asti, mutta ennakoi maahanmenon. Se myös vinkui, kun kävelin koirasta poispäin.

Metallinouto   8
Ravilla palautus ja vino eteentulo.

Tunnari   9 ½ 
Liian tiivis luovutus.

Seuraaminen   7 ½
Paikka seilasi ja pieniä ääniä liikkeellelähdöissä. Koira kulki kuitenkin hyvin mukana, eikä kontakti tippuillut.

Luoksetulo   5
Säälivitonen. Rinna vinkui mun kävellessä poispäin siitä ja nousi istumaan. Stoppiin vaadittiin kaksi käskyä eikä maahanmenokaan ollut hyvä.

Tulos: VOI2, 250,5 p. ja sijoutus 2./4.

Olen tyytyväinen meidän suoriutumiseen. Rinnan pakka pysyi kasassa ekan kierroksen, toisessa se alkoi rakoilemaan. Olen oppinut jossain määrin näkemään koirasta, milloin se alkaa kiehua ja onnistun välillä rauhottelemaan sen kierrokset alas. Rauhoittumishajoituksista on ollut hyötyä. Yllättäen pisteetkin riitti melkein ykköstulokseen.

2 kommenttia:

  1. Luin monta kertaa tuon "purin Rinnaa".. Mietin vaan, että mitä ihmettä se on nyt keksinyt.. :) Haha, klassikko.

    VastaaPoista