tiistai 22. syyskuuta 2015

Vappu Alataloa, lisää aksaa ja jälkeä

Viikonloppuna oli Vappu Alatalon hyppytekniikkakouluksen jatkoa Purinalla. Kurssin eka päivähän oli elokuun alussa, jolloin DOT osallistui kulutukseen Inkan kanssa. Silloin koiralla oli vaikeuksia suoriutua tehtävistä oikein syvätuen puuttuessa. Kotiläksyjä tehtiin ja nyt oli edessä taidon tarkistukset.

Nyt Dot alennettiin mediksi. Se ei vaan pystynyt tekemään hyppyjä (vielä) maksiväleillä. Harjotteina tehtiin lauantaina kasvavaa sarjaa, korkeuden arviointia (maksimi 45cm) ja sliceä. Slicen diagonaalihypyt on sekä erilainen tapa esitellä hypyt että ohjaa koiraa nostamaan eri laukat riippuen diagonaalin suunnasta. Tämä on hyvä esitellä koiralle ennen taipumisharjotteita. Medinä Doo suoriutui harjotteista ihan hyvin.

Yön aikana tapahtui jotain ja Doo kykeni sunnuntaina sellaisiin asioihin, mihin se ei vielä edellispäivänä kyennyt. Eli osaset koirasta löytyy, se ei vaan osaa vielä käyttää niitä. Tämä näkyi etenkin etäisyyden arviointiharjoitteessa, jossa koira nyt kykeni erlailla venyttämään askeleitaan. Tämän lisäksi tutustuttiin taipumaharjoitukseen sekä tehtiin harjoitus, jossa lisättiin ohjaajan liikettä ja koiran tuli hakea sen puitteissa esteitä. Dotin suurin vaje näkyi tässä. Se ei osaa vielä hakea esteitä itsenäsesti, mutta treenaamallahan tämä paranee. Treeniä vaan kaikkeen siis. Harjoitusrajotteita ei ole vaan saadaan tehdä kaikkea.

Sitten palataankin ajassa taaksepäin. Viime viikon torstai oli jälleen aksapäivä. RINNALLA oli huono päivä. Pitkästä aikaa se oli tosi ärsyttävä, räksytti vaan menemään. En edelleenkään tiedä mistä koira niin väärä mielentila johtuu, mutta nyt se korjaantui tauolla. Tauon jälkeen koiran ohjaaminen oli jälleen kivaa. Tehtiin rataa varmuuden vuoksi kuitenkin este pari kerrallaan.

SARAN kansaa kaikki tuntui taaskin helpommalta. Se antaa niin paljon enemmän anteeksi mun ohjausta, mutta toisaalta Rinna on opettavaisempi. Sara kertaili vielä kontakteja saaden tarjota okeaa 2on2off-kohtaa. Osasi kivasti.


DOT teki pieniä asioita. Ohjauksista tehtiin takaakiertoja ja kääntyviä hyppyjä. Esteistä verkotetuja keppejä, puomin alasmenoa, pussia ja keinua. Dot pääsi karkaamaan keinulle tekemään sen kokonaisena, muttei Doo edes pelästynyt vaan se pystyi menemään keinulle uudestaankin.

Viime viikolla parina päivänä tehtiin Erikan kanssa jälkiä. DOT sai kaksi n. 150-200 askeleen jälkeä, joihin uutena asiana on otettu terävät kulmat. Doo on suoriutunut niistä hyvin. Samoin tyhjät askeleet on otettu taas tauon jälkeen mukaan. Dot on kehittynyt. Se on vissiin kasvanut ;)

RINNALLE tehtiin häiriöinen jälki ja se onnistuikin ihan täydellisesti. Koira oli jo alusta lähtien vähän pihalla. Se eteni janalla hyvin, mutta ylitti jäljen risteämän. Sitten sillä olikin vaikeuksia nostaa jälkeä enää takaapäin. Olisin toki voinut auttaa koiraa lähettämällä koiraa taaksepäin, mutta annoin sen itse ratkaista asian. Häiriöt aloitettiin koiran edettyä jälkä ekaan keppiin asti. Sen jälkeen Erika käveli edellä koiransa kanssa siksakaten jäljen päällä. Rinnalla tämä oli vaikeaa ja se eksyi jäljeltä. Helpolla sen saa näköjään menemään hukkaan.

2 kommenttia: