perjantai 9. lokakuuta 2015

Tokotuksia ja agituksia

Maanantaina oli vuorossa ensin Sirkeä. SARA teki eeveeällää koemaisesti ohjattu nouto skipaten. Virheet oli samoja kuin ennenkin: äänet seuruun liikkeellelähdöissä, luoksetulon valuvat pysäytykset ja kaukojen epäpuhtaus. Lisäksi koira ei löytänyt ruutua. Ruutu oli pitkästä aikaa ilman nauhoja ja luoksetulon merkit oli lähistöllä häiriönä. Kuviona se sama, joka saa Saran usein juoksemaan merkiltä kohti häiriömerkkejä ruudun sijaan. Niin nytkin, mutta koira korjasi hyvin ruutuun päin. Ruudussa ei kuitenkaan paikkaa vaan löytynyt ja koira alkoi tarjoilemaan ruudun merkkejä. Tehtiin lopuksi vielä ruutu uusiksi nauhojen kanssa eikä siinä sitten ollut mitään ongelmaa. Treenataan siis enempi ruutu nauhattomana jatkossa.

Seuraavaksi oli paikallaanolotreenit. Kaikki olot ehdittiin tehdä kahteen kertaan. Sara teki vanhan eeveeällän olot muiden tehdessä uutta versiota. Ekassa setissä koira äänsi makuun sivulleistumisessa. Ehkä sitä ahdisti muiden tekemät luoksetulot? RINNA teki voitajan makuut. Se vinoutuu taakse kävelyissä, joten ne treeniin. DOT teki 20 euron halliin sisääntulon kusemalla sisälle. Ilopissaaja ei vaan itselleen mitään voi :p Makuunsa se teki ihan hyvin. Palkkasin usein ja toisessa kävin piilossa. Sivullenousuja penne ennakoi.

Torstain aksoissa tehtiin teknikoita. Hyppytekniikkana oli kasvava sarja ja sian selkä makimitoilla. Medikoirana SARALLE kasvava sujui, kun laitoin pallon vikan esteen eteen eikä koiran tarvinnut venyttää vikaan väliin. RINNALTA sujui kaikki. Rinna harjoitteli lisäki keppien jälkeistä poispäinkääntöä. Sitä saapi treenata toistekin.

DOTKIN teli hyppytekniikkaa. Se teki perussarjan lisäksi sian selkää. Jotenkin en osannut yhtään katsoa tai sanoa mitään sen tekniikasta. Noh, koira itse tietänee. Verkkokepit meni tosi kivalla asenteella, kun koiralle kelpasi pallo palkaksi. Puomia tehtiin kokonaisena. Alastulolla pysähtymiskohta on epäselvä ja eniten työstettiin sitä. Vauhtia sais tulla lisää, mutta sitä tulee varmaan kunhan alastulo on koiralle selvempi. Ohjaustekniikkatreeninä tehtiin serpentiiniä vielä loivilla hypyillä. Tarkoitus on jyrkentää hyppykulmia osaamisen mukaan. Ideana on opettaa koira itseäisesti suorittamaan serpentiini. Se oppii tunnistamaan estekuvion ja suorittaa sen itsenäisesti, jos muuta ohjausta ei tule.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti