sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Kolmosissa

Korkattiin DOTIN kanssa itsenäisyyspäivänä kolmosen kisaradat Janakkalassa. Radat oli mukavia. Oltiin vaan niin surkeita, etten tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Eka olisi ollut ihan tehtävissäkin, toiseen ei taidot riittäneet. Suurimpana ongelmana oli jälleen mun ohjaamattomuus. Kuvittelen ohjaavani, mutta todellisuus on toista. Turhauttaa.



Viime aikoina olen päässyt ohjaamaan agitreeneissä useampaa eri koiraa. Tämä on ollut hyvin opettavaista itseni kannalta. Panostan ihan erilailla lainakoirien kanssa. Sitä vaan pistää itsestään parastaan vieraan kanssa. Dotkin ansaitsisi minusta enemmän. Dotin kanssa ohjaus on sinnepäin. En ohjaa loppuun asti, en ohjaa koko aikaa ja luovutan liian helposti. En vain saa itsestäni irti sitä samaa enkä tiedä miksen!

Alkuviikosta Dot kävi fyssaroitavana. Dot oli ihan hyvässä kunnossa, mitä se ei olekaan ollut vähään aikaan. Taitaa1-2 kuukauden välein tehdyt käsittelyt tehdä tehtävänsä.

1 kommentti:

  1. Näinkin kuvan noista radoista, haastetta riitti! Onneksi on perinteisempiäkin välillä. :) Muista myös, että mentaalipuolella on merkitystä. Se ei auta jos löytää enemmän virheitä kuin mihin uskoa. ;)

    VastaaPoista