tiistai 12. lokakuuta 2010

Ageja


SARAN agitreeneissä maanantaina oli seuraavanlainen rata:



Sitä tehtiin ensin kolmessa erässä, ensimmäinesenä muurilta keinulle. Putkeen (nro 10) oikeaan päähän oli helppo ohjata omalla rintamasuunnalla. Seuraava putki olikin sitten visaisempi. Ekalla yrittämällä se saatiin oikein menemään, mutta seuraavilla kerroilla Sas menikin väärään päähän. Tähän auttoi kunnon kahden käden haltuunotto. Seuraavaksi radan alkupää ja sitten vielä loppupää. Niissä ei mitään ihmeellistä. Lopuksi vielä koko rata, joka tehtiin aivan puhtaasti (tosin renkaalta kepeille oli aika kaarre). Nyt tein keppien jälkeen valssauksen, se oli takaaleikkausta parempi ohjauskuvio. Tehtiin keppejä myös yksittäisenä. Kokeilin miten paljon koira kestää minun liikkumista sen pujotellessa. Saan vedättää ihan rankasti, Sa pujottelee silti. Voin ottaa myös sivuttaisetäisyyttä. Sitä se ei kuitenkaan vielä kestänyt että juoksin edestakaisin keppien lopussa.


---


Tiistaina RINNAN agivuorolla tehtiin ensin pikkusarjaahyppy-hyppy-mutkaputki (hypyillä ponnarit). Ensin yksi hyppy yhdistettynä putkeen ja sitten molemmat hypyt. Lähdettin joko yhtä aikaa tai sitten menin putken luokse pentua kutsumaan. Penne kesti mainiosti mun liikkumisen ja odotti kiltisti ekan esteen takana! Sarahan lukitsee suoraan putken pään ja ampuu sinne. Rin ei ehkä alkavasta putkihulluudestaan huolimatta vielä tätä tee, sillä se välillä meni siihenkin päähän, joka ei ollut suoraan tarjolla (niinä kertoina joina ohjasin siltä puolen). Tehtiin myös hyppytekniikkaharjoituksia viiden hypyn (ponnarit) suoralla. Ensin hypyt oli tasaisesti kuuden askeleen välein, sitten välit pitenevästi kuusi, seitsemän, kahdeksan ja yhdeksän askelta. Pitenevin välein meni Rinnalla paremmin. Rin teki myös pussia pari kertaa. Ekalla nostettiin helmaa, toisella ei. Puomin alastulolla ja minipöydällä käytiin syömässä sekä harjoitusrengastakin tehtiin pari kertaa. Renkaalla oli ilmeisesti nameja maassa, sillä pennun mielenkiinto oli vain maassa. Saatiin pari juuri ja juuri onnistunutta suoritusta ja lopetettiin siihen. Saatoihan penneä jo väsyttääkin. Mulla oli treenien jälkeen kädet ihan veressä, oli sekä omaa että Rinna verta. Penne siis onnistui nappaamaan leikkiessä kädestä kiinni ja lisäksi tällä kertaa irtosi eka kulmahammas.


SARA oli taas tauottamassa. Sen kanssa jatkettiin puomin parissa. Nyt tehtiin vain kaksi toistoa kosketusalustan kanssa, sillä ne oli aivan loistavia! Koira vain juoksi täysiä alastulolle, vaikka jäin (toki vauhdistakin johtuen) reilusti jälkeen. Hienoa, tokalla kertaa tassukin kosketti alustaa. Sas muisteli myös pariin kertaan pöytää (mini). Se olikin hyvin muistissa, vaikka sitä ei ollakaan tehty aikoihin. Lopuksi Rin pääsi vielä riekkumaan Kumman kaa ;D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti