perjantai 15. lokakuuta 2010

Tokoa + jälkeä


Aamulla mentiin lähikentälle. Ekana SARAN kanssa ohjattua noutoa. Laitoin kapulat paikoilleen ja tehtiin alkuun pelkkää kosketusalustallista merkkiä. Yhdistelin hommaan ohjatun noudon vihjesanaa "Pistettä". Sen jälkeen merkin kautta oikean kapulan noutoa. Palkkasin pääasiassa merkistäkin tai kutsuin koiran luokse palkkautumaan, jottei se ala ennakoimaan. Pääasiassa myöskin vapautin noudoissa vauhdista. Sitten keräsin oikean ja keskimmäisen kapulan pois ja otettiin vasemmankin noutoa. Sen verran varmana lähti, ettei olisi tarvinnut varmistella väärien kapuloiden poisotolla.


RIMPAN sessio aloitettiin kahden lelun leikillä. Sitten perussettiä eli katsekontaktia, perusasentoja ja maahanmenoja. Kosketusalusta onnistuu olohuoneessa jo muutaman metrin etäisyydeltä, nyt se ei meinannut onnistua edes metristä. Pentu vain käänsi selkänsä alustalle ja tapitti minua. Aina kun liikahdin alustaa kohden se kävi länttäämässä tassunsa sille, mutta se oma-aloitteisuus puuttui. Siihen auttoi palkkaustavan muuttaminen. Palkka ei enää tullutkaan multa, vaan heitin sen eri suuntiin (kuten sisälläkin!). Sitten vielä luoksetuloa. Penne kestää nyt arkipaikallaanolossa sen, että siirryn viitisen metriä siitä poispäin. Tältä matkalta siis luoksetulotkin. Oon vissiin liikaa palkannut heittämällää lelua sivuun, sillä jalkojen välistä palkkaus piti ihan erikseen opetella.


SARAN kanssa tehtiin vielä jääviä sekaisin. Hienosti koiruus oli jälleen kuulolla! Kaksi meni väärin, mutta kaikki muut juuri niin kuin käskettiinkin. Nuo virheet sattui silloin kun seuruutin koiraa, jos juoksentelen ja teen äkkinäisiä käännöksiä, koira joutuu keskittymään enemmän ja kuunteleekin paremmin. Otettiin myös luoksetulon maahanmenoja. Ensin lelu takapalkkana, oli vissiin menettänyt uutuuden viehätyksen kun ei oikein toiminut. Nami (leikkiele) takapalkkana toimi vähän paremmin, muttei samanlaista ripeyttä saatu maahanmenoihin kuin viimeksi :/ Lopuksi vielä RIN pääsi leikkimään ensimmäistä kertaa narupallon kanssa. Sillä olikin kiva hakata itsenään :D Toinenkin kulmuri lähti.


---


Olohuonetreeneissä RIN on kosketusalustailun ja muun perussetin lisäksi viime aikoina tunnarikapulan pitoja. Penne haukkaa kapulaa hyvin,  nyt pitäisi alkaa kestoa rakentamaan. Penne on aloittanut myös 2on2off-asennon- sekä peruuttamisen alkeiden opettelun. SAS on treenaillut ennen kaikkea kaukoja, sitä tekniikkaa vaan varmemmaksi. Lisäksi tunnarin pitoa ja luovutusta ollaan hinkattu. Tunnaria suussaan koira on tehnyt seuruuta, maahanmenoja, peruuttamista jne. Osa liikkeistä (askelsiirtymät, peruuttaminen) nostaa liikaa virettä, jolloin kapula alkaa pyörimään suussa. Hitaassa, rauhallisessa seuruussa kapula pysyy hyvin suussa. Sivulletuloissa koira on tullut pureskelematta. Pito on siis parantunut ja luovutusasentokin on ollut suora. Hyvä homma.


---


Kentältä siirryttiin lähipuistoon,  jonne tein RINNALLE jäljen. Ekat 40 askelta suoraan, 90-asteen kulma vasempaan, 30 askelta suoraan ja purkki lähelle kävelytietä. Joka askeleella oli tälle kertaa leikkelettä (vanhenee taas...) yksi kussakin ja kulmassa sekä ennen purkkia useampi. Ihanan rauhallista oli meno. Pentu kävi kaikki askeleet läpi ja söikin suurimman osan ruoasta. Kulmassa Rin meni ensin yli, sitten kääntyi. Kulman jälkeen vielä pyöri hieman ennen kuin ymmärsi jäljen tosiaan kääntyvän. Lopussa pentunen meni oma-aloitteisesti purkilla maahan, jee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti