tiistai 26. lokakuuta 2010

Agia ja hierontaa


SARAN maanantaisissa agitreeeneissä tehtiin kahta sarjaa. Molemmille oli yhteistä lentävät lähdöt. Ekassa haettiin keinulle vauhtia, tokassa pöydälle ja puomille. Ekassa tein jaakotuksen toisella esteellä. Se toimi erittäin hyvin. Neljännen ohjasin poispäinkäännöllä. Ensin yritin saada koiralle enemmän (=liikaa) tilaa hypätä. Se aiheutti haukun. Toisella kertaa annoin tilaa vähemmän ja se toimi. Sara kun kääntyy hyvin pienessä tilassa, joten mitä sitä turhaan kaarrosta yrittää saada aikaiseksi...



Toisessakin sarjassa jaakotin (kuudennella esteellä). Ohjauskuvio alkaa jo sujumaan minultakin. Pöydän kanssa ei ollut ongelmaa. Tosin mulla oli ongelmana liikkeen pysäyttäminen vikaa kertaa pöydälle mennessä, jolloin koirakin pysähtyi ennen pöytää... Jotenkin muutenkin kuulemma oli vähän sunnuntaikävelynoloista ohjaaminen. En vaan jaksanut skarpata itse.


Ennen Saran agia RINNA sai haistella jäljen. Ensin 30 askelta, 90-asteen käännös oikeaan, 40 askelta ja purkki. Tällä kertaa oli nappula/askel, kulmassa ja ennen purkkia useampi. Alkuun tehtiin vajaan 10 metrin jana. Ei siinä ollut ongelmaa, mutta jälki nousi hapuilevasti. Kulmassa pentu pyöti pitkään ennen kuin jatkoi jäljen suuntaan. Lopussa ilmaisu tapahtui ohjaamalla. Kaiken kaikkiaan suht rauhallinen jälki pitkästä aikaa.


---


Tiistaina molemmat pääsi fysioterapeutti Tamara Merenvallan käsittelyyn. RINNALTA katsottiin liikeratoja ja rakennetta. Pentu antoi hyvin käsitellä, vaikka vilkashan se on. Rin on kasvanut tasaisesti, mutta pentulöysyyttä tokikin vielä löytyy. Nyt vain pidetään edelleen huolta siitä, ettei pentu hyppää korkealta alas, etenkaan etupää edellä. SARA hierottiin kauttaaltaan. Samankaltaisia jumia oli kuin viimeksikin eli siellä selän pitkissä lihaksissa, Saralla kun on pitkä selkä. Samoin ranteissa oli samaa löysyyttä kuin viimeksikin. Lisäksi takareisissä oli kireyttä, mikä todennäköisimmin on seurausta juurikin edellisiltana harrastetusta agilitystä.


Illalla oli RINNAN agivuoro. Tehtiin ensin kahdella mutkaputkella kahdeksikkoa valssilla ohjaten. Ihan hyvin pentu meni sinne minne pitikin, mutta haukkuen se meni. Se ei ehkä aivan ymmärää minun ohjaamista tai sitten haukku on vain tullut jäädäkseen, sillä penne haukkui myös kun vedettiin pelkkää ympyrää putkilla. Lisäksi haukku säesti takaakiertoharjoituksia. Niitäkin on kuitenkin tehty ennen haukkumatta. Rinnalle esittelin tällä kertaa harjoituskeinun. Olin ajatellut ottavani alkuun hissukseen keinua, mutta pentu päätti toisin. Se vain juoksi keinulle ja sitten rallatteli sitä edestakaisin laudan paukkuessa... Lisäksi tehtiin puomin ylös- ja alasmenoja, jotka oli asetettu pienen pöydän päälle sekä pussia ja harjoitusrengasta. Lopuksi pentuset pääsi taas juoksentelemaan ulos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti