keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Rinnan aamu


Aamu alkoi jäljellä. Tehtiin purkkitreeniä. Laitoin 5 purkkia 10 askeleen välein nurtsille. Askeleissa oli nappulat. Maa oli kohmeessa. Ekan ja tokan purkin välistä kulki polku, jonka penne selvitti hyvin. Purkeilla annoin heti reilut avut, jotta saataisiin varmuutta ilmaisuihin. Oikein mukanavan rauhallinen jälki.


Sitten tokoilua nurtsilla. Tehtiin perusasentoja, eteentuloja ja maahanmenoja. Lopuksi vielä eteenmenon alkeita. Maahamenot on alkaneet sujumaan paremmin, kun jätin namilla ohjaamisen pois. Rinnalta tuntuu katoavan ajatus, jos ruokaa on tarjolla. Rin pysyy hyvin maassa minun liikkuessa ympärillä. Olohuoneessa siis, ulkona vieraassa paikassa ei nyt vielä onnistu. Kaukojen tekniikkaa ollaan myös treenattu sisällä. Niissä tarkoituksena on opettaa vaihdot takatassut paikoillaan pysyen. M-s ja s-m näyttää oikein hyvältä, i-s on aika luontainen, s-i tuottanee eniten työtä. Tarttis alkaa liittämään jo käskyjä toimintoihin, elämäkin helpottuisi kummasti ;) Rin ei siis osaa juuri yhtäkään käskyä vielä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti