torstai 17. tammikuuta 2013

Aksaa...

SARAN aksaradat:


Alkuun kokeilin sekä ihan putkeen viemistä että rintamasuunnalla koiran ohjaamista putkeen (lähtö 4./14. esteiden välistä ja kulkusuunta keinua kohden). Molemmat toimi. Kepeillä Sara ei ensin taipunut toiseen väliin, mutta suhinamuistuksella se taipui seuraavat kerrat ongelmitta. Vikalle esteelle tein joko persjätöllä puolen vaihdon putken jälkeen tai käänsin koiran hypylle poispäinkäännöllä. Kumpikin toimi.

Toisella kierroksella tehtiin ekaa ja vikaa hyppyä lukuunottamatta hypyt takaakiertoina. Takaakiertoliikkeenä Saralle sopii paremmin ässän malliset kierrot kuin siivekkeen ympäri kiertäminen. Tätä Sara tarjosikin itse, jos en ohjannut kunnolla :D Kasilla toimi paremmin pakkovalssi + jaakotus kuin pakkovalssi + koiran mukana kääntyminen. Jaakotus kääntää koiraa tiukemmin.

A:lla oli nähtävillä taas rumia ylösmenoja :( Mun pitää opetella jonkinlainen rytmitys, jossa saan koiran menemään siistimmin ylösmenon ja säästämään kroppaansa.

RINNA oli taaskin mukana. Se ehti aksailemaan ennen Saran treenejä. Ensin tehtiin hyppytekniikkaa. Lämmittelynä tehtiin perussarjaa viidellä esteellä (välit 6 ft) joka kerta palkkapallon paikkaa vaihdellen. Aloitukset tehtiin takaakierroilla. Rinna teki hyvää työtä, se ei niputtanut kertaakaan hyppyjä yhteen!

Varsinaisena treeninä oli etäisyyden arvinointi. Halusin nähdä millä välillä koira ottaa kolme maa kosketusta hyppyjen välissä. Käytin samoja esteitä kuin perussarjassakin, vikaa estettä siirtäen. Aloitetiin 24 jalan välistä. Kaksikymmentäkuusi oli se luku, jossa Rin otti kolme kosketusta. Tehtiin sarjana: 24-25-26-26-24-26-24. Kaksnelosessa ja -viidessä koira ottaa pitkiä loikkia ja näyttää että yksi jalanväli lisää menisi samoilla loikilla, mutta ei vaan mennyt ainakaan tänään.

Lisäksi Rin teki keppejä. Lähetykset tein umpi- ja avokulmista. Umpikulma sujui, avokulmat ei niin hyvin. Koiralla oli liikaa virtaa ja se vaan kaahotti johonkin väliin. Treeni kuitenkin jossain tuottaa tulosta ja koira taipui tällä kertaa joka kerta toiseenkin väliin. Vedätystä se kesti myös, samoin kuin lelun heittelyt koiran pujotellessa. Lelu aiheuttaa pujotteluvaihdin hidastamista, mutta Rinna kuuliaisesti kuitenkin pujottelee kepit loppuun ennen lelulle juoksemista :D

A-esteellä naksuttelin ensin 2on2offia. Sitten laitoin namialusta eteen ja vapautin koiraa 2on2offista sinne. Näin onnistui taaksejäännitkin ilman, että koira putoaa kontaktilta. 

---

Koirat on päässet tekemään myös pudotettujen esineiden noutoja. RINNASTA pääsee helposti ääntä lähettäessä. Siihen voisi puuttua. Samoin sille voisi opettaa esineiden luovutukset kunnolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti