torstai 3. huhtikuuta 2014

Sitten (melkein) pelkkää Rimpsaa

RINNAN aksoissa oli kisateema. Ratana oli vauhdikas putkirikas rata. Siinä oli paljon paikkoja persjätöille ja uskaltauduin tekemään niitä vaikeisiinkin kohtiin. Rinnan kanssa pitää vaan uskaltaa eikä empiä yhtään. Kertalleen oltiin törmäyskurssilla, mutta kummallekaan ei jäänyt huonoja fiiliksiä siitä. Kepeille treeniin avokulmat varmemmiksi ja vedätysten kestot.


HAU:n tokoissa aloitettiin metrisen hyppy tauon jälkeen hyppytekniikan kautta. Sarjassa kolme hyppyä matalilla rimoilla kuuden jalan välein ja sitten 12 jalkaa lautaesteeseen. Etäisyys esteeseen ei ehkä ollut paras mahdollinen eikä hyppysarja tukenut korkeaa hyppyä parhaiten. Lautaesteen korkeus kasvoi 71-83-95-100 cm. Metrissä koira joutui ottamaan pienen apuhypyn. Se jäi päälle, kun lähdettiin laskemaan korkeutta (100-71-59 cm). Vasta matalimmassa koira meni ilman sitä.

Seuraamisessa asennetta voi ostaa Rinnalta nameilla. Perusasentoihinkin voisi ottaa kuurin avuilla. Inkakin seuruutti Rinnaa. Tehtiin myöskin lähetyksiä viestiä ajatellen. Vaikka miljöö oli ihan eri, niin vihjeestä koira ymmärsi heti mitä on tehtävä. Sen kierrokset nousi ja ääntä pääsi helpommin.

Paikkamakuita tehtiin kolmesti. Kahdesti koirat rivissä. Ekassa olin piilossa ja toisessa näkyvillä selin. Nämä oli ok. Kolmannessa koira makasi minun liikkuroidessa. Tämä oli vaikein ja koira lonkahti helposti. Näitä lisää.

---

Tiistaina oltiin eskarihuippiksissa. Ensin tehtiin lämppänä pelkkiä numeroita ja varsinaisena treeninä oli numerot punaisin neliöin. Kumpikin kylläkin oli yhtä vaikeeta :p


Eniten väännettiin esteellä 11. Mun piti ottaa koira rauhallisesti ohjaukseen ja ohjata se rauhallisesti hypyn yli ja sen jälkeen vasta lähettää eteenpäin. Helposti kiirehdin ja koira meni miten sattuu minne sattuu. Rinnan kanssa ollaan vähän niinku oravanpyörässä. Koira on nopea, minä lähden kiirehtimään liikoja ja sitten hosutaan kumpikin. Mun pitäisi rauhottaa ohjausta, mihinkään kun ei oikeasti ole kiire. Rinnalle pitäsi opettaa myös enempi kääntymisiä. Voisi olla hyvä opettaa sille kääntymistä tarkoittava käsky, joka toimisi minun ollessa kauempanakin.

---

Keskiviikkona kävin katsomassa Päivillä pentuja, jonka jälkeen treenattiin Huhmarin koulun kentällä. Ensiksi Rinnalle janatreeni viereiseen metsään. Neljä lähetyskohtaa vaihdellen n. 10-30 m. Kahdessa ekassa janamaasto oli helppoa, kahdessa vikassa puskaisempaa. Ekassa koira lähti vinoon ja korjauksella se lähti suoraan, mutta nosti takajäljen. Käänsin koiran ympäri. Seuraavat kaksi janaa koira suoritti hyvin. Vikassa se nosti väärän jäljen. Nostatin uusiksi ja oikeakin löytyi. Rin alkaa kestämään korjauksia janalla. Se korjaa hyvin reitin suoraksi, mutta edelleen välillä nostaa korjauksen takia takajälkeä. Itse voisin muistaa suunnata koiraa paremmin kädellä, pelkkä huiskaus ei riitä :p Kaikki keppi-ilmaisut oli huonoja johtuen varmaan keppien läheisestä sijainnista janaan nähden.

SARA pääsi ensin kentälle. Tehtiin luoksetulon stoppia Päivin heittäessä palloa koiralle käskyn kanssa samaan aikaan. Ei ollut tarpeeksi ok. Kokeiltiin sitten maassa olevan laudan avulla ja tää on nyt se juttu! Vaihtelen metodia aivan liian usein, mutta nyt vaihdetaan taas. Tällä saan pidettyä oikeesti mustavalkoisuuden mukana. Lisäksi Sarsa sai tehdä seuraamiskaaviota, johon oli upotettu jäävät eri tempoissa. Seuraaminen oli vähän tiivistä, muuten kaikki oli hyvin.

RINNA teki ensin seuraamista vieraalla kentällä. Toisella laidalla oli koululaiset potkimassa palloa. Tehtiin kaksi settiä. Eka oli huonompi ja toka parempi. Ekassa koira ei keskittynyt niin hyvin ja se äänteli jonkin verran. Toisessa kaikki oli paremmin, ei ääntä, mutta keskittymistä. Jääviä tehtiin erikseen. Edelleen niissä on käsiavut mukana. Luoksetulossa koira tuli sopivalla vauhdilla suoraan eteen. Välillä se tulee hieman vinoon vasempaan päin. Tätä työstetään edelleen palkkaussuunnalla ja vapautuksilla eri suuntiin.

---

Molemmat koira on aloittaneet nyt juoksun. On ne vaan täsmällisiä! Saran edellisistä on aikaa 9 kk ja Rinnalla väli on 8,5 kk.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti