sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Aamuin illoin

Tiistaina aamulla treenattin Inkan kanssa Viilarin kentällä. RINNALLE ammuttiin ensin seuruussa. Oli ok. Sitten vahvistettiin jäävissä jäämistä mun juostessa poispäin. Seisomisessa koira kääntyi jo ympäri :p Luoksetuloissa koira tulee edelleen vinoon eteen. Nämä tehotreeniin. Eteenmenoa varten oli jo Sätkän röhkö viety valmiiksi piiloon. Ekalla koira meni suoraan, mutta hieman vinosti. Käskin maahan. Toisella se sai juosta palkalle, muttei Rin vissiin ymmärtänyt röhkön olevan se palkka :p Koira kävi lelulla asti, mutta ymmärsi sen vasta sitten kun käytiin yhdessä siellä. Sitten vielä uusiksi ja kyllä röhkö kelpasi! Tehtiin vielä 2-kilosella kapulalla niskajumppaa. Koira teki hyvin.

Illalla oli kehätreenit Heurekan nurtsilla. Kehiä oli kolme ja koirakoita pari kymmentä. Kehien väliin jäi hyviin odotteluaikaa. Satoi vettä. Ensin tehtiin paikallaaolot, istuminen ja makuu. SARA teki istumisen hyvin. Makuussa autoin koiralta pään maahan. Se piti sen koko makuun aikana, mutta nosti kun tultiin takaisin kehään. Käskystä laski taas alas. Kesti taaksekävelyn. Sivulle nousu pää maasta on vähän jähmeä. Treeniä siihenkin.

Ekassa kehässä Sara teki luoksetulon, kaukot ja zetan. Luoksetulon jätössä namitin koiraa, ei ääntä. Pysäytykset oli valuvia, edelleen saa niitä treenata :p Käskyä odottaessa koira nyki. Palkkasin koiran vikasta pätkästä vauhdista. Kaukot oli ok. Zetassa tein pelkän kävelyn, seuruu oli liian innokasta. Toisessa kehässä oli ohjattu nouto, ruutu ja seuraaminen. Merkin vieressä oli hyppy ja sinnehän koira meni kiellosta huolimatta. Hyppy on ennenkin ollut vetovoimainen, se häiriötreeneihin mukaan. Ohjattu muuten oli ok. Ruutuun Sara ei löytänyt. Ensin se meni häiriömerkeille ja sitten jäi vain ruudun sivureunaan. Vaikeat ruudut edelleenkin treeniin. Seuraamisessa jätin koira ääntämisestä. Aika kivaa oli. Peruutuksen koira teki suorana. Vasempaan käännökset on edelleen työläitä, joudun puskemaan päin koiraa. Edelleen siis aktiivisempi kääntyminen treeniin. Vikassa kehässä oli metallihyppynouto ja tunnari. Metalli oli toisen koiran kuolaama :p Sara lähti tuomaan ravilla, mutta palkkasin kuitenkin lennosta heti hypyn jälkeen. Tunnarikapula oli sateesta märkä eikä koira ei nostanut sitä, mutta siitä huolimatta kohteli kapuloita kauniisti ja malttoi etsiä pitkään. Hajustin kapulaa uudestaan ja sitten se löytyi. Palkkaus vauhdista.

Kehien jälkeen jäätiin Sirken kanssa tekemään vielä tottikset ilman henkilöryhmää ja esteitä. RINNA oli aikas kiva! Muistin nyt taas työntää koiraa pois, jos se ei tehnyt kunnolla töitä ja Rinnahan tsemppasi. Se teki kivaa seuraamista. Palkkailin siellä täällä. Liikkeestä istuminen oli hyvä. Liikkeestä maahanmeno oli myös ok. Luoksetulossa autoin eteentulossa. Liikkeestä seisomisessa koira otti askeleen jätön jälkeen, sitä treenailtiin. Voisin takapalkan lisäksi kokeilla jättää koiran jalkoihin nameja jätössä. Luoksetulossa se nyt ei törmännyt, mutta tuli vinoon. Kapulan nouto oli hyvä, pyysin koiraa vielä lopuksi hyppäämään vasten kapulaa kannattaen. Eteenmeno oli hyvä. Paikkamakuussakin koira pysyi hyvin. Hyvä kenraali...

2 kommenttia: